Photographs & cover design: Tanja Ahola

1.Suo = Swamp (Simanainen)
2.Emilia (Simanainen)
3.Lilya (Simanainen)
4.Agda Airi (Simanainen)
5.Jos oisit = If only (Ikonen)
6.Sato = Harvesting (Simanainen)
7.Käärmelaulu = A snake song (Ikonen,
Simanainen)
8.Usvan neito = The maiden of mist
(Simanainen)
9.Kristallen den fina (ruotsalainen kansan-
laulu = Swedish folk song, arr. Ikonen)

Mia Simanainen (voc), Sonny Heinilä (ts, ss,
kaval, nay), Kari Ikonen (p, Rhodes),
Mika Kallio (dr)

Studio: Kallio-Kuninkala, Järvenpää
Tuottanut = Produced by: Ahava
Äänittäjä = Engineer: Miikka Huttunen
Miksaus = Mixed by: Miikka Huttunen, Sibelius-
Akatemia, MuTe-studiot
Masterointi = Mastered by: Miikka Huttunen,
Janne Viksten, Sibelius-Akatemia,
MuTe-studiot

-----

Suomijazzin arvio:

Ahava on Mia Simanaisen yhtye. Toki yhtyeen
kokonaisuus muodostuu neljän muusikon
yhteisestä panoksesta, mutta tämän yhtyeen
erityislaatu tulee Mia Simanaisen laulajan
laadusta, ja hänen omista sävellyksistään.
Helppoa olisi ajatella, että se miten Mia haluaa
laulaa, vaikuttaa siihen miten hän tulee
säveltäneeksi, että lauluilmaisu, luontainen
laulamisen tapa olisi ennen näitä biisejä.

Muusikot ovat sopeuttaneet oman soittonsa
Ahavan erityislaadun mukaiseksi. Tämä on
"taiteellista", romanttishenkistä, lyyristä,
hiljaista ja herkkää jazzlaulelmaa tai
laulelmajazzia, runollis-kirjallista hieman
70-luvun Sarmanto-Hapuoja-tyyliin.
Unohtaa ei sovi myöskään vahvoja
kansanmusiikkivaikutteita.

Yhtyeen bassottomuus on osuva veto.
Normisoittimen poissaolosta musiikkiin tulee
tilaa, ilmavuutta ja kepeyttä. Näin
vapaudutaan myös pulssin pakosta, basistin
ja rumpalin komppihakuisuudesta. Mika Kallio
on kotonaan tällaisessa vapaassa kellunnassa.
Soittimellisesti vaihtelua tulee Ikosen
tyylikkäästä liikunnasta pianon ja rhodes-
sähköpianon välillä, sekä Heinilän kautta levyn
oivallisesti ja oivaltavasti käyttämästä
puhallinvalikoimasta, jossa ovat tasaisesti
esillä tenori- ja sopraanosaksofonit sekä
etniset kaval ja nay-huilut.

Levyn yhdeksästä kappaleesta kuusi on
Simanaisen, kaksi Ikosen ja yksi on
ruotsalainen kansansävelmä, jonka Ikonen
on sovittanut.

Simanaisen kappaleista tarttuvien Emilian ja
Lilyan koukut ovat ehkä liiankin ilmeisiä, sillä
ne eivät kestä kiinnostavina useampaa
kuuntelua. Agda Airi, Simanaisen pehmeästi
ja matalalta tulkitseman, lähes joikaavan
laulun ja Heinilän yhtä lämminäänisen tenorin
vuoropuhelu, on Mian kappaleista
tiheätunnelmaisin. Muuallakin huomaan
pitäväni Simanaisen äänestä eniten juuri
silloin kun hän on oman äänialueensa keskellä
tai alalaidoilla. Korkealle mentäessä Mian
soundi ei ole yhtä miellyttävä, esimerkiksi
Käärmelaulussa, jossa Kari Ikosen pitkän,
maalailevan pianosoolon tunnelma saa liian
kovan kontrastin Simanaisen suorastaan
riipivistä korkeista vedoista.

Levyn kuullaan kolmea eri kieltä: suomea,
englantia ja ruotsia (Usvan neidossa kieli
vaihtuu jopa kesken kappaleen). Ymmärrän
tällaisen ratkaisun säveltäjän kannalta, kun
eteen tulee teksti joka on "pakko" säveltää
(ja sen jälkeen hyvä biisi on tietysti
saatava julki), mutta kuulijana olisin
arvostanut enemmän yhtenäistä
kokonaisuutta.

Levy ei ole täysosuma, mutta Mia
Simanaisessa on hurjasti potentiaalia.
Kunnianhimonsa hän on jo tällä levyllä
osoittanut, joten helppoja ratkaisuja
tuskin jatkossakaan häneltä kuullaan.
Ja sehän lupaa vain hyvää.

Pentti Ronkanen 10.1.2003

----------------------------------------------