1.Seita
2.Nocturnal wind from the lake
3.Alone in public
4.Salainen tuli / Secret fire
5.Huh-huh
6.Turja
7.Mana

All music is improvised.

Jorma Tapio (fl, bell, voice, kantele, perc),
Terje Isungset (dr, jews harp, voice, perc)

1, 2, 3, 4 & 7 recorded live at Telakka,
Tampere, 3/2005
5 & 6 recorded at Kurvi Studio by Eero Savela,
2005
Mastermixing by Max Latva at Vapaa
Palestiina Studio, spring 2006
Produced by Jorma Tapio

-----

Suomijazzin arvio:

Tämän duon olen nähnyt keikalla pari kertaa, ja henki
noissa impro-konserteissa on ollut hyvin samanlainen
kuin tällä levylläkin. Ja konserttitallennehan tämä onkin
kahta kappaletta lukuun ottamatta. Sekä konsertteihin
että levylle pätee sama käyttöohje: nautittava silmät
kiinni. Konsertti sen takia, että etenkin Jorma Tapio
vaihtaa soitinta parhaimmillaan 10 sekunnin välein,
ja noin kovan touhuamisen seuraaminen häiritsee
väistämättä itse kuuntelua. Levy siksi, että tämä
on matkamusiikkia puhtaimmillaan. Jos haluaa antaa
mielikuvitukselle mahdollisuuksia, silmät kiinni ja
lentoon!

Taustamusiikkina millekään muulle tekemiselle Aihkia
ei voi kuvitella. Tämä ei ole tonaalis-rytmisesti helppoa
mutusteltavaa, jotakin josta voi irrota ja johon palata
kesken kaiken. Aihkin tarinoilla on alku, kasvun ja
kehittymisen aika, huipennus tai hiipuminen. Joka
tapauksessa tarinaa on seurattava keskittyneesti
alusta loppuun, tai kokemus jää vaillinaiseksi.

Kuulokekuuntelussa Aihki on parhaimmillaan, se tulee
lähelle eikä päästä irti. Kuultava ei ole aina kaunista.
Jos musiikki voi kuvastaa tunteita tai viitata niihin,
Aihkilla käydään läpi laajaa skaalaa. Mukana on myös
rujoa maisemaa, ahdistavaa ja uhkaavaakin. Vajaan
tunnin urakan jälkeen on kuitenkin saunassa käyneen
puhdas olo.

Terje Isungsetin metodit pohjaavat ison bassorummun
jylhään kumuun, puukalikoiden perkussiokäyttöön ja
korkealta kajahtavaan primitiiviseen hoilaukseen.
Isungset luo jykevää pohjaa, ja Jorma Tapio huolehtii
väreistä. Käytössä on mm. kantele, erilaisia luonnon-
materiaaleista valmistettuja puhaltimia, pillejä, sarvia,
huiluja sun muita, kilistimiä ja kalistimia, ja myös Tapio
saa suunsa auki. Kymmenet pikkusoittimet vaihtuvat
tosiaankin tiuhaan, ja välillä tuntuu uskomattomalta
että äänessä on vain kaksi miestä, niin tiheätä soiva
tekstuuri on.

Jos Aihki on matka ajassa, se tuntuisi johdattelevan
tuhansien vuosien taakse, aikaan jolloin kaikki musiikki
syntyi itse luonnonmateriaalista tehdyillä soittimilla.
Maantieteellisiäkin mielleyhtymiä levyn musiikki saattaa
herättää. Minä kuvittelen Aihkin maisemat Jäämeren
rannalle, vaikka kannen kuvat viittaavat Karjalaan ja
Kalevalan laulumaille.

Pentti Ronkanen 26.12.2006

------------------------------------------------------