Jazztähdet meren yllä
Äkräs Jazz Barissa 17.2.2006.

Pianisti Kari Ikosen, basisti Tony Elglandin ja rumpali Markku
Ounaskarin yhteinen viritelmä syntyi alun perin viime kesän
Linnajazzien jamibändiksi. Muusikoiden kesken löytyi saman
tien sellainen vire ja henki, että yhteistyötä päätettiin jatkaa.
Äkräs oli syntynyt.

Nyt Äkräs debytoi Elglandin kotikaupungissa Jyväskylässä,
jonka kupeelta Muuramesta Ikonenkin on aikoinaan jazz-
maailmaa lähtenyt valloittamaan.

Paljastui heti, että jammailun laajentaminen pysyvämmäksi
bändiksi oli oikeaan osunut ratkaisu. Äkräksellä on tuoretta
annettavaa. Ehkä tuo nimikin jotenkin viittaa bändin
ydinerilaisuuteen, ilkikuriseen ja ilkamoivaan pohjavireeseen.
Vänkää venkoilua suomalaisessa jazzissa ei ole yhtään liikaa.

Äkräs oli nyt hulvaton esimerkiksi Ikosen tuoreimmaksi
sävellyksekseen esittelemässä teoksessa "Kohtauksia ja
vellontaa". Olisin uskonut tämän likitäysfreeksikin, sillä niin
pidäkkeetöntä ryskettä punkjatsahtava veto oli.

Täyttä äkrästä olivat myös melodica-biisit Uralin pihlaja ja
Tähdet meren yllä. Tony Elglandille oli sommiteltu
kumpaiseenkin kappaleeseen upeat taustamelodiat, pitkät,
kantavat linjat, joita vasten Ikonen soitti melodiaa ja
improvisoi melodicalla.

Moiset biisivalinnat saattavat kuulostaa erikoisilta, mutta
Äkräs teki kappaleista upeat versiot, ja mahdollisesta
piilevästä huumorista huolimatta ne olivat täyttä jazzia
siinä missä illan amerikkalaiset standarditkin. Amerikkalaiset
itse tosin pitävät tällaista enintään etnojazzina, mutta
siitähän meidän ei tarvitse välittää.

Cole Porterista lähdettiin ja Wayne Shorteriin päädyttiin.
Siinä välissä tangottiin ja valssattiin, ja kuultiin myös omaa
tuotantoa, yksi Tony Elglandin sävellys ja Ikoselta
tuoreimman lisäksi myös se kaikkein vanhin. Äkräs tulkitsi
asiaankuuluvalla hellyydellä Karin ensimmäisen jazzsävellyksen
vuodelta 1993.

Illan komein jamitus syntyi kuitenkin ihan standardikamasta.
Stella by starlight innosti jostakin syystä trion erikoisen
huimaan laukkaan, ja Ikosen tulinen sähköpiano veti
kompinkin ihan uusille energiatasoille.

Markku Ounaskari on varma valinta silloin kun bändiin halutaan
musikaalinen rumpali, joka ei tunge itseään eturiviin. Yhteistyö
Tony Elglandin kanssa toimi hyvin jo joulukuun triokonsertissa
kitaristi Niklas Winterin kanssa. Nyt kaksikon vääntöön löytyi
vielä lisää kierroksia.

Tony Elglandin kaikki Jyväskylässä tuntevat monet tyylit
hallitsevaksi mestarilliseksi basistiksi. Tällaisten esitysten
jälkeen tämän tiedon pitäisi levitä vauhdilla myös muualle
Suomeen. Nimenomaan solistina ja improvisoijana Elgland
alkaa olla omaa luokkaansa.

Pentti Ronkanen 19.2.2006.

------------------------------------------------------------