Cover: Anita Westin/Saftra.

1.Breeze
2.Countenance
3.The daughter
4.Cadenza for Christina
5.Sandy
6.Havana two

All compositions by Olli Ahvenlahti.

Olli Ahvenlahti (p, clavinet, synt), Bertil Löfgren
(tp, fl-h), Pekka Pöyry (ss, as, fl), Pekka Sarmanto
(b), Esko Rosnell (dr, perc)

Produced by Måns Groundstroem
Recorded at Marcus Music, Stockholm, 1975
Engineered by Leif Måses
24-bit remastering by Pauli Saastamoinen,
Finnvox

-----

Suomijazzin arvio:

Henkäys on viimeisen päälle sopiva nimi Bandstandin
kevyesti leijuvalle avaukselle. Ahvenlahden Rhodes
kimmeltelee auvoisen kiireettömän, lähestulkoon
mietiskelyyn unohtuvan rytmimaton päällä.
Saksofonisti Pekka Pöyry ja ruotsalaistrumpetisti
Bertil Löfgren liittyvät henkäilyyn sulassa sovussa.

Countenancen jazzfunkissa tulee hyvin esiin suurin
ero Ahvenlahden seuraavan vuoden The Poet -levyyn.
Pekka Sarmannon sinänsä kulkeva höyrybasso edustaa
huomattavasti kevyempää linjaa kuin Pekka Pohjolan
tuima sähköinen tykitys vuotta myöhemmin. Sarmanto
on ikään kuin pitelemässä porukkaa lähempänä "oikeata"
jazzia. Yhteistä näille kahdelle levylle on Esko Rosnellin
energisimmillään jäntevän imuisa koukerointi.

The daughter on kuitenkin jännitteetöntä, alakuloisen
oloista maalailua. Löfgren irtoaa puhaltimien yhteis-
rintamasta pitkään sooloon, joka jää kuitenkin
kohokohdattomaksi pyörittelyksi. Ahvenlahden
pianosoolon jälkeenkään kokonaiskuva ei paljon
muutu: laiskanpulskeata menoa…

Cadenza for Christina sen sijaan on totisen energistä
meininkiä, jossa Ahvenlahti tukee simppelillä rytmi-
ostinatollaan ja hupaisalla komppisoundillaan Rosnellin
pyrkimyksiä hämmentää keitosta oikein kunnolla.
Pöyryhän siitä innostuu, ja hyvä energiataso säilyy
Sarmannon tiukasti tukemassa rhodes-soolossa.

Sandyssa saavat sekä balladistiset äänenpainot että
groovet oman sijansa. Tuloksena on sujuvaa ja ilmavaa,
väliin hempeän kaunosieluistakin musiikkia.

Havana Twon mukavasti nykivä rytmipohja innostaa
yhtyeen puhallinsolisteja parhaimpaansa. Nyt Pöyryn
huilu ja Löfgrenin flyygelitorvi tulevat saksofonien ja
trumpetin tilalle luomaan uutta soundillista keveyttä.
Toki Pöyry huipentaa soolo-osuudet alttosaksofonilla.

Maailmat eivät kaatuneet, mitään ihan järisyttävää ei
Tukholmassa vuonna 1975 jälkipolville tallennettu.
Takuulaadukas ja perushyvä 70-luvun pohjoismaista
tekemistä edustava levy Bandstand joka tapauksessa
on.

Pentti Ronkanen 10.3.2006

-------------------------------------------------------