Cover art by Marja Konttinen.

1.Dark water (introitus)
2.A new hope
3.Balcony scene
4.Ultrasharp-supercool
5.Don't break me
6.Le fille curieux
7.Neveragain
8.Evening song
9.Tango idioteque
10.Why can't this summer be over?
11.Never let me go
12.Time to say goodbye

All music composed by Arttu Takalo.

Arttu Takalo (vib, p, synt, glockenspiel, sampler,
programming, voice), Marzi Nyman (g. voice),
Harri Rantanen (b), Anssi Nykänen (dr), Speedy
Saarinen (pro tools, samples), Patrik Stenström (cl),
Mikko Kuustonen (hca)

Recorded by Speedy Saarinen , Helsinki, 1-6/2006
Mixed by Speedy Saarinen with Arttu Takalo
Mastered by Svante Forsbäck at Chartmakers Oy
Produced by Arttu Takalo

-----

Suomijazzin arvio:

Tämähän on Husband-yhtye, kunhan vain vaihdetaan
bändinjohtaja Varre Vartiainen Arttu Takaloon.

Ja silti musiikkia määrittää selvästi enemmän se liideri
kuin yhtyeiden yhteiset kolme soittajaa eli Marzi Nyman,
Harri Rantanen ja Anssi Nykänen.

Vaikka Dark on enemmän bändilevy kuin Takalon aiemmat
soolot, silti Takalo on se joka määrää tahdin. Levy kantaa
mukanaan täysin tunnistettavaa Takalo-stailia, sitä joka
määritti pitkälti XL-yhtyeen progejazzia ja oman soolo-
tuotannon instrumentaalimusiikkia.

Takalo on edelleen tunnistettavasti Pekka Pohjolan
perillinen, ja Anssi Tikanmäkeäkin voi jossain määrin pitää
sukulaisena.

Takalo on mieltynyt mukaviin, helppoihin ja vähän naiivin-
oloisiin melodioihin, joista rakennetaan toiston, sekvenssien,
kerrostamisen ja paisuttamisen kautta jyhkeitäkin teoksia.
Näin saadaan pienistä elementeistä aikaan isosti soivaa
tavaraa.

Metodi toimii nyt yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta mitään
radikaalisti uutta Takalon taiteilijakuvaan levy ei tuo. Tiivis
bändihenki merkitsee ehkä soolotuotannossa uusia sävyjä,
mutta toisaalta se on vain lähentymistä XL:n aikoihin.

Soinnin kannalta Takalon vibrafoni ja syntikat ovat yhtyeen
tärkeimpiä elementtejä, mutta myös Marzi Nymanin vaihteleva
sähkökitaratyöstö on olennainen värittäjä.

Dark.dark.dark. on pätevää ja nimenomaan pikkuteemoista
juontuvasta minimalismistaan johtuen persoonallista
elektronista nykyinstrumentalismia. Silloinkin kun jonkun
kappaleen anti ei sävellyksenä jaksa innostaa (toisteisuus
voi käydä hermoille), soivaa lopputulosta voi ihailla
näytteenä erinomaisesta käsityöstä.

Kuten usein ennenkin Takalon musiikissa huomio kiinnittyy
sovitukselliseen osaamiseen, tarkoin harkittuihin
kokonaisuuksiin. Tarjolla on siis levyllinen taitavasti
veistettyjä sähköisiä miniatyyrejä.

Pentti Ronkanen 14.12.2006

------------------------------------------------------------