3.7.2009
Mikko Hassinen voitti Esko Linnavalli ­sävellyskilpailun

Finaalikonsertti pidettiin Imatran teatterilla 2.7.2009 klo 14 alkaen.
Kilpailun finaalisävellykset esitti UMO Jazz Orchestra johtajanaan Antti
Rissanen. Teokset kilpailivat anonyymisti ja niiden säveltäjät selvisivät
vasta palkintojen jaon yhteydessä. Finaalissa tuomariston puheenjohtajan
toimi amerikkalainen säveltäjä-sovittaja-pianisti Michael Abene, joka
tunnetaan tällä hetkellä Kölnin radion WDR Big Bandin taiteellisena
johtajana. Tuomaristoon kuuluivat myös Kölnin radion big bandistä
pasunisti Ludwig Nuss sekä amerikkalainen pianisti Roy Assaf, joka
soittaa
 mm. Dizzy Gillespie Big Bandissä.

Finaalin taso oli tuomariston mielestä erittäin korkea. Esikarsintaan
saapui eri puolelta Suomea 28 teosta, joista UMO Jazz Orchestra esitti
finaalikonsertissa kymmenen. Esiin nousi monia nuoria
säveltäjälahjakkuuksia. Tämä osoittaa, että kiinnostus big band
-säveltämiseen on jatkuvasti nousussa niin nuorten kuin jo kokeneidenkin
säveltäjien keskuudessa.

Voittajaksi kilpailussa nousi Mikko Hassisen teos Karhunvartija, toiseksi
sijoittui Ville Vannemaan One for Oatts ja kolmannen sijan jakoivat
Artturi Röngän Wandering, wondering ja Jussi Kososen Gran Tourismo.
Yleisökin äänesti suosikikseen Jussi Kososen Gran Turismon.

Palkinnot vuonna 2009:
1. palkinto 1500 euroa: Mikko Hassinen teoksella Karhunvartija
2. palkinto 1000 euroa: Ville Vannemaa teoksella One for Oatts
3.palkinto 500 euroa (jaettu palkinto): Jussi Kosonen teoksella Gran
Turismo ja Artturi Rönkä teoksella Wandering, wondering.
Yleisön suosikki: Jussi Kosonen teoksella Gran Turismo

Kilpailun finaalikonsertissa kuullut muut teokset ja säveltäjät olivat:
Valtteri Pöyhönen: Journey to the Southside
Tuomas Juhani Turunen: Gentis
Iikka Kotaja: Oriental Pain
Samppa Leino: Wicked Weed
Mika Siekkinen: Kahdestaan
Jussi Lampela: Kummallisia haamuja

Suomen Big Band -yhdistys, Imatra Big Band Festival ja UMO Jazz Orchestra
järjestivät kolmannen "Esko Linnavalli" big band -sävellyskilpailun Imatra
Big Band festivaalilla 2009. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esille
uuden big band-musiikin tekijöitä sekä osaltaan tukea uuden musiikin
säveltämistä ja esittämistä. Seuraavan kerran kilpailu järjestetään
Imatran Big Band Festivaalilla kesällä 2011.

1.palkinto 1500 euroa

Mikko Hassinen: Karhunvartija, 2009
Mikko Hassinen (synt. 1971) on Joensuusta lähtöisin oleva, nykyisin
pääkaupunkiseudulla vaikuttava lyömäsoittaja, säveltäjä, tuottaja ja
kapellimestari. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa sekä jazz-musiikin
että sävellyksen ja musiikin teorian koulutusohjelmassa. Yli
kymmenvuotisen uransa aikana monipuolinen jazz-muusikko on esiintynyt
merkittävimpien kotimaisten jazz-muusikoiden (mm.Umo Jazz Orchestra, Eero
Koivistoinen, Pepa Päivinen, Sonny Heinilä, Johanna Iivanainen) sekä myös
monien ulkomaisten artistien kanssa (mm.Madeleine Eastman, David Liebman,
Randy Weston, Tomasz Stanko).
Hassisen töitä on palkittu mm. YLE:n Vuoden levy ­tittelillä (07) ja Jazz
Emma palkinnolla (-99). Tunnustuksesta kertovat myös apurahat
sävellystyöhön Suomen Kultturirahastolta, ESEK:ltä ja Valtion
säveltaidetoimikunnalta. Hassisen sävellystuotanto koostuu pääosin
teoksista big bandille, kamarikokoonpanoille sekä sooloinstrumenteille.
Hassinen on myös kirjoittanut musiikkia yhtyeille, joissa hän vakituisesti
soittaa (Riitta Paakki Trio, Tokka, Pepa Päivinen Quartet). Oma
elektromusiikillinen projekti Damodara on tehnyt kolme levyä (From Shadow
To Substance, 4 Songs, Damodara III). Ensimmäinen Umo Jazz Orchestra’lle
tehty sävellyslevy Traveller ilmestyi marraskuussa 2008.

2.palkinto 1000 euroa

Ville Vannemaa: One For Oatts, 2009
Vantaan Musiikkiopistossa pianonsoitolla musiikkiopintonsa aloittanut

Vannemaa (synt. 1983) aloitti saksofoninsoiton 17-vuotiaana lukiossa.
Nykyisin hän opiskelee Sibelius-Akatemian Jazzosastolla pääaineenaan
saksofoni. Vannemaa on opiskellut myös Sibelius-Akatemiassa Sävellys- ja
Teoriaosastolla sekä Stadia Pop/Jazz-linjalla. Kilpailuteos on Vannemaan
ensimmäinen big band ­sävellys.

3.palkinto 500 euroa (jaettu palkinto)

Artturi Rönkä: Wandering, Wondering, 2009
Artturi Rönkä (synt.1990) on opiskellut pianonsoittoa kolme vuotta
Sibelius-Akatemian jazzosaston nuorisokoulutuksessa ja sitä ennen Pop &
Jazz Konservatoriossa. Pianoa hän on pienten kokoonpanojen lisäksi
soittanut keväästä 2008 alkaen Junior All Star Big Bandissa. Rönkä on
säveltänyt ja sovittanut musiikkia enimmäkseen pienille jazz- ja
rock-kokoonpanoille. Hän osallistui 15-vuotiaana Pop & Jazz Konservatorion
sovitus-workshoppiin, jonka osana hän teki ensimmäisen big band
-sävellyksensä. Finaaliin hyväksytty sävellys on Röngän toinen teos big
bandille.

Jussi Kosonen: Gran Turismo, 2009
Lappeenrannasta kotoisin oleva Kosonen (synt. 1981) on aloittanut
musiikkiopintonsa pianonsoitolla, mutta vaihtoi 11-vuotiaana
vetopasuunaan. Hän on valmistunut Helsingistä Pop & Jazz Konservatoriosta
muusikoksi. Kosonen on kuulunut mm. seuraaviin big bandeihin: Stadia BB,
SBBY Junior All Stars BB ja Boston Promenade. Vuonna 2008 Kosonen aloitti
työskentelyn pasuunoiden äänenjohtajana Ilmavoimien soittokunnassa ja
soittaa myös Ilmavoimien Big Bandissa. Tänäkin vuonna hän on osallistunut
IBBF:n järjestämälle big band kurssille, tällä kertaa
bb-kapellimestarikurssille. Aiemmin Kosonen on tehnyt vain sovituksia big
bandille. Kilpailukappale on hänen ensimmäinen big band ­sävellyksensä.

Finaalin muut kappaleet ja niiden säveltäjät:

Valtteri Pöyhönen: Journey to the Southside, 2009
Valtteri Pöyhönen (synt. 1978) on Jazzyhtye Dalindèon johtaja,
kitaristi/kosketinsoittaja, säveltäjä ja tuottaja. Pöyhönen on opiskellut
jazzsävellystä Sibelius-Akatemian jazzosastolla, Pariisin konservatoriolla
ja Rotterdamin konservatoriolla. Tällä hetkellä Pöyhönen asuu Berliinissä,
jossa hän säveltää ensi vuonna julkaistavan big band -levynsä musiikkia.
Big band ­teos "Edellistä Seuraava" (-06) esitettiin Umon Soiva
Kirjoitus-konsertissa joulukuussa 2007.

Tuomas Juhani Turunen: Gentis, 2009
Rautavaaralta syntyisin oleva Turunen (synt. 1985) on opiskellut
pianonsoittoa Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadiassa ja opinnot jatkuvat
edelleen Sibelius-Akatemiassa, jazzmusiikin osastolla. Tällä hetkellä
Turunen toimii vakituisesti William Suvanne bandin, Tuomas Juhani Turunen
Trion sekä Wade Mikkola Bandin pianistina. Hän osallistui kilpailuun Nomme
Jazz International Youth Competition JAZZ ARTIST 2009, jossa saavutti 4.
sijan (ja erikoispalkintona kaksi festivaalikiinnitystä). Kilpailuun
osallistunut big band ­sävellys oli Turusen ensimmäinen suuremmalle
kokoonpanolle tehty teos.

Iikka Kotaja: Oriental Pain, 2009
Kotaja toimii freelancerina Helsingissä soittaen pianoa/sormioita
lukuisissa erilaisissa kokoonpanoissa. Hän vaikuttaa mm. Tanguedia
Quintetissä, joka voitti kansainvälisen Astor Piazzolla ­kilpailun Italian
Lancianossa 2008. Kotaja on harrastanut pienestä pitäen klassista
musiikkia ja valmistunut Kuopion Musiikki- ja tanssiakatemiasta
pianonsoiton opettajaksi. Jazz ja muut afroamerikkalaisen musiikin ilmiöt
ovat vahvasti vaikuttaneet hänen musiikilliseen kehitykseensä. Kotaja
viimeistelee opintojaan Metropolian pop/jazz ­musiikin koulutusohjelmassa.
Hän on säveltänyt musiikin mm. Riku Immosen Koreografioimiin
tanssiteatteriteoksiin Ähäkutti (2004), Liikemiehet (2007) ja yhdessä
Jussi Nikulan kanssa teokseen SamMacho (2008).

Samppa Leino: Wicked Weed, 2009
Leino (synt. 1977) on valmistunut Musiikin maisteriksi
Sibelius-Akatemiasta, esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta,
pääaineenaan tuubansoitto. Nykyisin hän opiskelee Metropolia
Ammattikorkeakoulussa pop/jazz-musiikin koulutusohjelmassa
muusikkolinjalla, pääaineenaan sävellys. Leinon monipuoliseen
instrumenttien hallintaan kuuluvat: tuuba, trumpetti, basso- ja
kontrabassoklarinetti, sopraano-, tenori-, baritoni- ja bassosaksofoni.
Aiempia sävellyksiä ovat kamari- ja orkesterimusiikin puolelta mm.sinfonia
ja orkesterisarja sekä sonaatteja puhaltimille. Big bandille Leino on
säveltänyt tähän mennessä kahdeksan teosta.

Jussi Lampela: Kummallisia haamuja, 2009
Jussi Lampela (synt. 1972) toimii opettajana useissa suomalaisissa
musiikkioppilaitoksissa. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-
Akatemian jazzmusiikin osastolta pääaineenaan sähkökitara. Lisäksi hän on
suorittanut Sibelius-Akatemiassa sävellysopintoja. Ulkomailla hän on
opiskellut Yhdysvalloissa (Musicians´ Institute, Los Angeles) sekä
Ruotsissa (Kungliga Musikhögskolan, Tukholma). Lampela voitti kolmannen
palkinnon vuoden 2007 Esko Linnavalli big band- sävellyskilpailussa.
Lisäksi Lampelan käsialaa ovat orkestraatiot sinfoniaorkesterille
elokuvaan Dark Floors (Lordi- yhtyeen jäsenten tähdittämä suomalainen
kauhuelokuva, Solar Films Oy). Oma soololevy ”Episode 1” on ilmestynyt
vuonna 2007.

Mika Siekkinen: Kahdestaan, 2009
Mika Siekkinen on Savonlinnassa vaikuttava 47-vuotias freelance-
kapellimestari, muusikko, säveltäjä, sovittaja. Teatterikapellimestarina
hän on toiminut vuodesta 1979 lähtien. Jazz-musiikkilinjaan ja
teatterimusiikkiin hänet innosti jo koulupoikana muusikko Sven Nygård
(itsekin Big Band & Jazz-mies). Musiikillista avarakatseisuuttaan
Siekkinen on laajentanut vuosien saatossa yhteistyössä kansantaiteilija M.
A. Nummisen kanssa.

--------------------------------------------------------------------------