Jukka Eskola Quintet huippuvedossa Jazz-Espassa
Espan lava, Helsinki 12.7.2006.

Kovassa kansainvälisessä olevassa nosteessa oleva Jukka Eskola Quintet esitteli
väkevää latinjazz-soundiaan Helsingin kesäistä ilmettä jälleen piristävillä Jazz-Espa
-festivaaleilla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja linnut ääntelivät kilpaa ohi
lipuneen liikenteen kanssa. Kirkkaimmin häikäisi kuitenkin lavalla loistaneen kvintetin
osaaminen ja selkeä tapa toteuttaa visiotaan.

Jos suurelta osin samoista muusikoista koostuvaa Five Corners Quintetia on
tituleerattu postmoderniksi tanssilattiajazziksi, käynee sama kuvaus pienin varauksin
Jukka Eskola Quintetinkin yhteyteen. Erityisesti lavalla kyseisten bändien vauhdikas
groove saattaa vaikuttaa samanhenkiseltä, suurelta osin lyömäsoitintaiteilija Teppo
Mäkysen erehtymättömän otteen vuoksi. Latin-tinged tuntuu olevan usein
englanninkielisissä artikkeleissa käytetty ilmaus.

Merkittävän sävyeron Eskolan yhtyeen sointiin tuo ainakin Jukkis Uotilan sähköpiano.
Karkeasti voisi sanoa bändin ammentavan enemmän 1970-luvun kuin 60-luvun
äänimaailmasta. Moinen letkautus tosin on mahdollista myös tulkita banaalin
"retrojazz" -leiman käyttämiseksi. Siihen ei sentään ole syytä, onhan kummankin
yhtyeen muotokieli, varsinkin levyillä, tyylikkäästi päivitetty lähelle nykyaikaista
klubisoundia.

Sitten asiaan. Ensimmäiseen kahdesta setistään Jukka Eskola Quintet oli ladannut
erittäin potentiaalisen biisiryppään trumpetistin nimeä kantavalta debyytiltä. Antti
Lötjösen luotettavan basson avulla rullannut Kulo, kauniisti Hubbardille hattua
nostava Buttercup, hitaasti funkannut Timber Up, sekä uuteen uskoon sovitettu
Duudamdej saivat ensimmäisen kolmevarttisen hurahtamaan siivillä.

Toisen setin kohokohtiin kuuluivat moderni klubiklassikko 1974, sekä yllättävä laina,
John Coltranen Naïma. Näistä jälkimmäinen päätti keikan ja loi uskomattoman
myrskyisen tunnelman keskelle leppoisaa poutapäivää. Herkkä balladi oli uudelleen-
sovitettu todelliseksi latinjazz-monsteriksi, jossa erityisesti Jukkis Uotilan piano
tuntui manaavan ukkosen esille hetkenä minä hyvänsä. Teeman muunnoksen lisäksi
sovituksesta jäi mieleen tyrmäävän tehokas breikki, joka toistuessaan sai ne
kuuluisat kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin. Sopii toivoa, että kyseinen
versio päätyy joskus levylle asti!

Eritoten Jukka Eskola Quintetin soitossa pisti esiin sopivissa mitoin annosteltu
itsevarmuus. Muusikot tietävät tekevänsä oikeita asioita, mutta eivät tuudittaudu
tilanteeseen. Soitossa on kuultavissa se määrittelemätön "uhka", joka pitää soundin
kiinnostavana. Kvintetin virtuositeettia tuskin kukaan varsinaisesti kyseenalaistaakaan,
onhan kyseessä Suomi-jazzin tunnetuista tekijöistä koottu huippuryhmä. Siinä missä
Eskolan debyyttialbumi vaati osakseen runsaasti kuuntelua auetakseen, vei yhtye
kappaleet livenä vielä seuraavalle tasolle. Soolot saivat tilaa kokonaiskonseptin
kuitenkaan kärsimättä. Tasapaino ja intensiteetti säilyivät kautta esityksen.

Leppoisa kesäpäivä Helsingissä siis. Tällaista laatujazzia saa harvassa kaupungissa
kuunnella ikään kuin ohimennen keskellä kirkasta päivää. Jazz-Espan aurinkoisessa
tunnelmassa on kieltämättä myös jotakin samaa kuin Porissa parhaimmillaan.
Ainoastaan yritysvieraat puuttuvat.

Mitä Jukka Eskolan Quintetiin tulee, on se kiistatta matkalla yhä laajempaan
maineeseen. Japani tuntuu olevan jo melko hyvin hallussa ja eiköhän jazzaava
Eurooppakin viimeistään seuraavan levyn jälkeen ole polvillaan. Kunhan vain kiireisten
muusikoiden aika riittäisi tällekin projektille myös tulevaisuudessa.

Matti Nives 20.7.2006

------------------------------------------------------------------------------------