Eino Virtasen musiikkijäämistö Jazz & Pop Arkistoon

Suomen Jazz & Pop Arkisto on saanut kiinnostavan uuden kokoelman,
kun vuonna 1999 edesmenneen Eino Virtasen jäämistöä on lahjoitettu
arkistoon. Eino Virtasen kokoelma tarjoaa runsaasti uutta
mielenkiintoista materiaalia suomalaisen jazzin, viihde- ja kuoromusiikin,
televisiomusiikin sekä populaarimusiikin teorian tutkijoille.

Pitkän linjan muusikko Eino Virtanen muistetaan muun muassa Olli
Hämeen legendaarisen jazzyhtyeen trumpetistina ja laulajana sekä
Brita Koivusen kanssa muodostetusta lauluduosta "Brita ja Eikka" ja
pääasiassa Hämeen yhtyeen jäsenistä muodostetusta lauluyhtyeestä
Ditty Dealers. Virtanen toimi myös aktiivisesti musiikkialan järjestöissä,
esimerkiksi Muusikkojen liiton puheenjohtajana 1981—85.

Suomalaisen musiikin tietokannasta löytyy kaikkiaan 120 Virtasen
esittämää levytettyä kappaletta, joista ehkä muistetuin on tulkinta
sävelmästä "Buena Sera, Signorina". Virtanen lauloi myös suosittujen
Saukki & Pikkuoravat -levytysten oravaäänet, jotka nopeutettiin
kaksinkertaiseksi, jotta saatiin aikaan riittävän nasaali lopputulos.

Eino Virtanen oli ammattitaitoinen sovittaja, joka teki runsaasti
sovituksia erilaisille pienyhtyeille ja laulukokoonpanoille. Virtasen
perikunnan lahjoittamaan aineistoon kuuluu kolme hyllymetriä Virtasen
originaalisovituksia. Lisäksi mukana on kymmenittäin Olli Hämeen
yhtyeen käyttämiä sovituksia, joita ovat Virtasen lisäksi kirjoittaneet
Häme ja Erkki Melakoski. Kokoelmaan kuuluu myös kymmeniä Virtasen
omien sävellysten originaalikäsikirjoituksia.

Jazz & Pop Arkistoon lahjoitettiin myös Virtasen hallussa ollut musiikin
teoriaa käsittelevä kirjallisuus, jonka joukossa on runsaasti erityisesti
populaarimusiikin ja jazzin teoriaan sekä sovitustekniikkaan keskittyviä
teoksia. Mukana on myös Eino Virtasen itse kirjoittamaa ja kokoamaa
musiikin teorian oppimateriaalia, josta osa on koottu CD-levyille.
Kokoelma on lajissaan yksi Suomen laajimpia ja kattavimpia, ja se on
nyt musiikin tutkijoiden käytettävissä Jazz & Pop Arkistossa.

Virtasen kokoelmaan kuuluu lisäksi runsaasti avokelanauhoja, joihin on
tallennettu pääosin julkaisematonta materiaalia, kuten television
musiikkiohjelmien nauhoitteita. Lisäksi mukana on esimerkiksi Britan ja
Eikan lauluja Eino Virtasen big bandin säestämänä sekä Eino Virtasen
kuoron äänitteitä. Virtasen äänitekokoelma tullaan digitoimaan
lähitulevaisuudessa, jotta sen säilyvyys jälkipolville varmistetaan.

--------------------------------------------------------------------