Coltrane kiehtoo Joonas Haavistoa

Kuva: Jari Paulamäki.

Jazzliiton syyskiertuekausi 2004 käynnistyy mielenkiintoisella sukupolvia
yhdistävällä projektilla. 70-luvulla legendasarjaan kohonnut kitaravirtuoosi
Jukka Tolonen kohtaa kolme nuorta lahjakkuutta yhtyeessä, joka tekee
kunniaa saksofonisti John Coltranen musiikille. Selvitimme projektin
taustoja yhdessä pianisti Joonas Haaviston kanssa.

Miten Tolonen Plays Coltrane-yhtye sai alkunsa?

Olimme soittamassa Teemun ja Jaskan kanssa tätini pitämässä Miekkaniemen
Bed & Breakfast -kahvilassa Viitasaarella syksyllä 2002. Läänintaiteilija Ilkka
Rantamäki oli kuuntelemassa kyseistä keikkaa ja sai vision yhdistää trioni
Jukka Toloseen ja aiheeksi Coltranen musiikki. Keväällä 2003 sitten pidettin
ekat treenit ja pari loppuunmyytyä Malmitalon konserttia.

Miten siihen valikoituivat juuri nämä soittajat?

Olen soittanut Jaskan kanssa jo nuoriso-osastolta asti eri bändeissä. Teemuun
olen tutustunut n. pari vuotta sitten musiikin merkeissä. Olemme soittaneet
Teemun kanssa myös Mikko-Ville Luolajan-Mikkolan bändissä sekä Sibis
Ensemblessä.

Millainen yhtyeen harjoitusprosessi on ollut ja miten olette valmistautuneet
juuri tälle Jazzliiton kiertueelle?

Pidämme tiiviin treenijakson tämän viikon aikana. Kesällä emme soittaneet
juurikaan yhdessä, mutta olemme miettineet asioita sekä kypsytelleet ideoita
keskenämme.

Millainen on yhtyeen työtapa: onko liideriä vai syntyvätkö sovitukset
demokraattisesti?

Sovituksien päävastuu on ollut minulla. Mikään diktaattori en kuitenkaan ole,
joten treeneissä ollaan yhdessä myöskin päätetty, mitä ja miksi ja miten
halutaan soittaa.

Onko projektin tiimoilta levytyssuunnitelmia?

On. Aikataulu on vielä vähän auki, mutta eiköhän se selviä tässä kiertueen
lähettyvillä...

Miten kuvailisit näkökulmaanne Coltranen musiikkiin?

Näkökulma...vaikea kysymys....mihin ainakin pyritään, on löytää jokin henki,
mikä Coltranellakin oli aina musiikissaan. Hänen musiikkinsa on mielestäni
hyvin jylhää ja henkistä. Muuten Coltranen kopioiminen ei sitten kannatakaan,
mutta juuri se vahva tunnepuoli on tärkeää. Jukka tuo tietysti hyvin omankin
persoonansa musiikkiin, mikä tuo siihen erityisen painon.

Millainen on oma Coltrane-suhteesi: Kuinka tuttua hänen musiikkinsa oli  ennen
tätä projektia? Mikä on Coltranen merkitys? Kuinka ajankohtaista sinusta on
tehdä Coltranen musiikkia juuri nyt?

Tutummaksi se on kieltämättä kyllä tämän parin vuoden aikana tullut ja siitä
olen ikionnellinen!!
Tottakai olin soittanut joitain hänen biisejään jne. , mutta
nyt "Coltrane-suhteeseeni" on tullut jokin vetovoima, joka vetää puoleensa
varmaan koko loppuelämäni. On niitä huonompiakin ideoita nykypäivänä kuin
tämä Coltrane-projekti... Nykyään yhä enemmän muusikot eri genreistä
soittavat yhdessä, mikä on mielestäni todella antoisaa ja hienoa. Se on yksi
tapa pyrkiä eteenpäin ja pitää musiikki liikkeessä.

Miten koet yhteistyön kitaralegendan kanssa?

Jukka on mahtava muusikko ja ihminen!! Olemme iältämme eri sukupolvea,
mutta mieleltämme hyvin samankaltaisia. Meillä ei ole mitään ikäpolvien välistä
kuilua, mikä
voisi helposti olla mahdollista.

Kuinka tuttua sinulle muuten on Tolosen oma musiikki esimerkiksi 70-luvun
rockjazzvuosilta? Toimiiko?

Kyllähän se toimii! En ole vielä ehtinyt hirveästi kuuntelemaan Jukan levytyksiä,
mutta ne, mitä olen kuullut ovat todella mielenkiintoista kuunneltavaa. Pitää
tässä muutenkin ottaa Jukan omaa repertuaaria haltuun, sillä soitan Jukan ja
UMO:n kanssa 23.9. konsertin,
 jossa ohjelmistossa on Jukan omia sävellyksiä.

Mennään lopuksi Joonas Haaviston henkilökohtaisuuksiin. Otetaanpa siis
pikakelaus perusasioista ja
opinnoista ennen Sibelius-Akatemiaa (ja pakkohan
sekin on kysyä, että oletkos sukua
 Jukka Haavistolle?)

En ainakaan tietääkseni ole sukua. Pitää vissiin yrittää tulla kuuluisaksi, että
siltäkin kysyttäisiin vielä joskus, että oletko sukua Joonas Haavistolle...heheh:)
Ikä 22, Kokkolasta, asunut koko
lapsuuteni (koulut, lukion) armeijaan asti
Kokkolassa, käynyt siellä Keski-Pohjanmaan konservatoriossa muskarista asti.
Pianon löysin jo 6-vuotiaana, mutta aloin soittamaan sitä vasta n. 16-vuotiaana,
kun pääsin Sid Hillen vetämään jazzworkshopiin. Klassista kontrabassoa soitin
7-13-vuotiaana. Lopetin koko musan, kun... olin teini! Nykyään kontrabasso on
maailman hienoin soitin!! Sibiksen nuoriso-osastolle pääsin 2000.

Joonas Haavisto Trio soittaa syksyllä Ateneumin Jazzklubi-sarjassa. Kerro
miten tuo yhtye on muotoutunut ja millaista musiikkia on luvassa.

Yhtye on peräisin ajoilta, jolloin pääsimme kaikki nuoriso-osastolle Sibikseen.
Siitä asti olemme soittaneet yhdessä. Ei olla vielä hirveästi oltu esillä, koska on
ollut armeijoita sun muuta tiellä, mutta eiköhän asia vielä korjaantune. Triossani
soittavat siis Jaska Lukkarinen ja Antti Lötjönen. Teimme YLE:lle viime helmikuussa
radionauhan, joka soi radiossa 18. ja 25. syyskuuta. Siitä voi ottaa ainakin esimakua
tulevasta. Toki uusiakin biisejä on luvassa!! Sävellykset ovat olleet omaa käsialaani,
mutta yritän kyllä vielä neuvotella josko pojatkin intoutuisivat säveltämään...:)
Sävellykseni ovat kliseellä ilmaistuna moderni sekoitus amerikkalaista ja
eurooppalaista jazzperinnettä. Olen kuullut kuitenkin "huhuja" että bändilläni on
selkeä ja kirkas oma soundi, joten se kannattaa tulla siis paikanpäälle kuulemaan!!!
Herkkyyttä bändistä ainakin löytyy ja tarvittaessa myös vääntöä.

Mitä muuta mahtuu tätä nykyä muusikko Joonas Haaviston elämään (opiskelut,
mahdolliset muut bändit, vapaa-aika...)?

Sibelius-Akatemian opinnot ovat ihan aikataulussaan näin kahden vuoden
jälkeen. Lähdemme pienelle Euroopan
turneelle joulukuussa trioni plus saksofonisti
Teemu Takasen kanssa. Teemu kuuluu myös meidän "nuorisojengiin". Hän pääsee
tänä syksynä armeijasta..toivottavasti!!! Sitten alamme varmasti kehitellä jotain
myös kvartetilla. Minulla on päässä myös paljon ideoita, joita haluaisin toteuttaa,
mutta en halua kertoa niistä, ennenkuin on sopimukset tehty....
Vapaa aikana pyrin urheilemaan mahdollisimman paljon sekä tapaamaan ystäviäni!

Suomijazz / Pentti Ronkanen 31.8.2004

Tolonen Plays Coltrane kiertueinfo.

--------------------------------------------------------------------------------