Original art work: Marika Mäkelä ; Design by Santtu
Parikka, Juha Lökström.

1.Take it with me (Tom Waits, Kathleen Brennan)
2.Karhu (Pohjola)
3.So far (Louhivuori)
4.Askisto (Pohjola)
5.Porcelain (Red Hot Chili Peppers)
6.Kanava (Pohjola)
7.My favorite plum (Suzanne Vega)
8.Hatchi (Prättälä)
9.In wood (Prättälä)

Verneri Pohjola (tp), Tuomo Prättälä (p), Antti
Lötjönen (b), Olavi Louhivuori (dr)

Studio: Nilento Studio, Gothenburg, Sweden, 6/2006
Tuottaja = Producer: Petri Haussila
Äänittäjä = Engineer: Lars Nilsson
Miksaus = Mixed by: Lars Nilsson
Masterointi = Mastered by: Henrik Otto Donner & Esa
Sintonen, DER, Tammisaari

-----

Suomijazzin arvio:

Tom Waitsin koruttomalla balladimelodialla käynnistyy Ilmiliekki
Quartetin toinen albumi. Muut vieraskappaleista ovat peräisin
Red Hot Chili Peppersiltä ja Suzanne Vegalta. Jazzbändit
hakevat nykyään paljon materiaalia rockin puolelta, ja mikäs
siinä, ainakaan minä en haikaile tämän päivän tulkintoja
menneiden aikojen jazzstandardeista.

Waits-balladi tarjoaa melodisia eväitä vähän, eikä Ilmiliekki
halua tehdä omia lisäyksiään. Samaten Peppers-cover etenee
hyvin pelkistetysti. Tonaalista tapahtumista tärkeämpi on
tunnelma.

Vega-laina on itse asiassa Antti Lötjösen elegia bassolle,
piano ja trumpetti vain häivähtävät taustalla.

Minimalismi mitä todennäköisimmin jakaa kuulijat: jos ei
pääse tunnelmaan kiinni, musiikki ei paljon sisältöjä tarjoa.
Ilmiliekki liikkuu nyt siinä rajoilla, vaarana on luiskahtaminen
naiiviin sentimentalismiin.

Omissa kappaleissa on enemmän jazzillista ytyä, niin balladeissa
(esimerkiksi Olavi Louhivuoren So Far) kuin energiapitoisemmissa
vedoissa (Verneri Pohjolan Karhu).

Pohjolan liki kymmenminuuttiset teokset Askisto ja Kanava
antavat hyvän kuvan Ilmiliekin nykysubstanssista. Pääosassa on
milloin Pohjolan lyyrisenä vaelteleva trumpetti, milloin Prättälän
lämminhenkinen, useimmiten hyvinkin vähäpuheinen piano.

Levy päättyy ikään kuin ilmaisua laventavasti kahteen Tuomo
Prättälän sävellykseen. Hatchi pohjaa staattiselle rytmille, jossa
komppi saa työhönsä vaihtelua vain voiman säännöstelystä.
In wood on hyvin impressionista tunnelmointia, ja siinä tapahtuu
pieni ihme: hajanaisesta räpistelystä kasvaa yksi albumin ehyimpiä
ja vaikuttavimpia hetkiä.

Ilmiliekki on nuori yhtye, ja toivottavasti vasta pitkän tien alussa.
Kakkoslevyllään yhtye ankkuroituu yhä selvemmin kamarijazzin
alueelle, mutta toisaalta sillä on niissä puitteissa myös valmiuksia
kokeilevaan ja omia rajoja hakevaan ilmaisuun. Pelko juuttumisesta
pikkuporvarillisiin kauneusihanteisiin on siis turha, särmää näistä
lahjakkaista muusikoista löytyy takuulla jatkossakin.

Pentti Ronkanen 24.12.2006

------------------------------------------------------------------