|
Tiedote 13.2.2007
Jammu-palkinto 2006
Jazz20 ry on vuodesta 1998 lähtien
jakanut vuosittain palkinnon
oululaisen jazzmusiikin hyväksi tehdystä työstä.
Tähänastiset
palkitut ovat kaikki olleet joko muusikoita tai muutoin jazzmusiikin
asialla toimineita henkilöitä. Tällä kertaa Jazz 20 ry
on päättänyt
poikkeuksellisesti antaa tunnustuksen kahdelle oululaiselle
ravintolalle, jotka ovat jo vuosien ajan tarjonneet mainiot puitteet
jazzmusiikin esittämiselle ja kuulemiselle. Vuoden 2006
Jammu-
palkinnon saavat ravintola Tervasoihtu ja ravintola Tervahovin Bar
Cafe Bistro.
Jammu no. 9
Tervahovilla on pitkät perinteet
elävän musiikin estradina.
Esiintyiväthän hotellin ravintoloissa menneinä
vuosikymmeninä
suomalaiset ja kansainväliset huippuorkesterit. Peruskorjauksen
jälkeen jazz alkoi jälleen soida Bistrossa vuosituhannen taitteessa,
jolloin Esko Granroth soitti aluksi yksin ja sittemmin oman orkesterinsa
kanssa tiistai-iltaisin yli neljän vuoden ajan. Hänen
jälkeensä pianon
taakse istui Waldek Komurek. Kuluvan vuoden Helmikuussa alkoivat
keskiviikkoillat täyttyä innokkaista musiikin kuulijoista. Tuolloin
nimittäin Harri Sarkkisen kokoama Oulu Combo solistinaan saksalainen
huippukitaristi Cristian Rover aloitti Bistron keskiviikkokonsertit.
Nykyisin kuullaan jazzin monenlaisia tyylisuuntia ja konserttien
alkamisajankohdassa on ajateltu myös työssäkäyviä.
Erityiskiitokset
kulttuuriystävällisyydestä saavat Tervahovin Cafe Bistron
omistaja,
toimitusjohtaja Aino Lehtosaari ja ravintolapäällikkö Kaija
Justander-
Jacklin.
Jammu no. 10
Torin rannassa merelle päin katsova
Tervasoihtu on myös oivallinen
paikka nuorille ja vähän varttuneemmillekin jazzaajille. Tervasoihtu
on
järjestänyt elävää musiikkia useanakin
viikonpäivänä, mutta varsinainen
jazzpainotteinen jamitoiminta alkoi runsas kaksi vuotta sitten, jolloin
ravintolan omistaja Riitta Mikkonen pyysi jami-isännäksi tutun
oululaisen
jamikonkarin, Henry Ojutkankaan. Tervasoihdun torstai-illat, kotoinen
tunnelma ja isäntäpari Riitta ja Pentti Mikkosen
ystävällisyys luovat
ainutlaatuiset puitteet muusikoiden ja musiikin ystävien tapaamiseen.
Jamit Tervasoihdussa on sosiaalinen tapahtuma, joka voi olla täynnä
yllätyksiä. Lavalla on nähty musisoimassa yhtä aikaa
sekä muusikko-
uransa alkutaipaleella olevia että johtavia kotimaisia ja ulkomaisia
muusikoita. Suvaitsevaisuutta on riittänyt kiitettävästi
myös vähemmän
hiotuille pläjäyksille. Jamien myötä on myös
paikallisten muusikoiden ote
terästynyt ja jamit antavatkin pontta uusille rohkeille yrityksille
ikään ja
sukupuoleen katsomatta.
-----------------------------------------------------------------------
|