Jarmo Savolaisen syksyyn mahtuu uusi levy, iso kasa keikkoja Euroopassa ja
päälle parin bändin Suomen-kiertueet

Kuva: Maarit Kytöharju.

Syyskuun alussa julkaistava "Soloduotrio" painottuu Savolaisen soolopiano-kappaleisiin.
Levyn nimen mukaisesti mukana on kuitenkin myös saksofonisti/puupuhaltaja Sonny
Heinilä sekä vokalisti Maria Ylipää. CD julkaistaan maailmanlaajuisesti rumpali/säveltäjä
Klaus Suonsaaren newjersyläisellä levymerkillä KSJAZZ (117593303-2). Materiaali on
enimmäkseen Savolaisen käsialaa. Mukana on myös muutama lainakappale brasilialaisesta
perinteestä sekä klassisesta musiikkikirjallisuudesta.

Jarmo Savolainen on julkaissut aiemmin yhden soolo-piano CD:n. "Songs for Solo-Piano"
ilmestyi vuonna 1990. Savolainen kertoo uuden levyn synnystä:

"Tunsin tarvetta keskittyä taas soolo-pianoon ja suuntautua levyntekoon, tehtyäni
vuosina -92-02 viisi levyä trio-, kvartetti- ja kvintetti- kokoonpanoilla. Vuodesta 1990
soittoni on luonnollisesti muuttunut, sekin motivoi. Sonny Heinilä on soittanut yhtyeissäni
12 vuotta, vuosina 86-98, joten tunnen hänen soittonsa ja musikaalisuutensa varsin hyvin.
Sattumoisin teimme tahoillamme soolo-levyjä ja ajattelimme yhdistää voimamme
konsertteihin/levytyksiin soolo/duo-muodossa -03 syksyllä. Talvella -04 kuulin
Teatterikorkeakoulussa Helsingissä opiskelevaa nuorta laulajatarta Maria Ylipäätä, joka
teki minuun suuren vaikutuksen musikaalisuudellaan ja äänensä kvaliteetilla. Olin kauan
haaveillut laulajasta omassa yhtyeessäni ja hän tuntui luonnolliselta valinnalta
laajentamaan duoamme trioksi. Ja mikä hienoa, hän istahti ongelmitta musiikkiimme ja toi
oman vahvan panoksensa kokonaisilmaisuun."

Duona Heinilä ja Savolainen ovat esiintyneet Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalissa,
Sibelius-Akatemian Kamarimusiikkisalissa (syksy -03) sekä Tampereen Konservatorion
Konserttisalissa (kevät -04). Triona yhtye esiintyi ensimmäisen kerran Musica Futura
-festivaaleilla Porvoossa (kesä -04). Lähitulevaisuudessa yhtye esiintyy Viapori-Jazzissa
(elokuu -04), duona Ateneumin Auditoriossa (syyskuu -04), sekä triona kiertueella
Ranskassa (marraskuu 15-18; Amiens, Abbeville, Beauvais, Pariisi Jazzycolors- festivaali).

Syksyllä 2004 Savolainen esiintyy lisäksi mm. seuraavasti:

John´s Sons-trio (Savolainen - piano, Krokfors - basso, Ounaskari - rummut)

Norjan kiertue:
22/9 Blå, Oslo

23/9 Inderøy

24/9 Trondheim, Jazz-meeting

Dick Oatts (sax), Ron McClure (b), John Riley (dr), Savolainen (p) Quartet

11-16/10 Leibnitz Jazz-Festival, Itävalta

Karlheinz Miklin (sax), McClure (b), Karlheinz Miklin jr. (dr), Savolainen (p)
Quartet

18-22/10 Itävallan kiertue

Olli Ojajärvi (sax), Timo Hirvonen (b), Jukkis Uotila (dr), Savolainen (p)
Quartet

8-11/11 Weimar Jazz-Festival, Saksa

lisäksi Savolainen esiintyy Suomessa Jan Simonsin yhtyeen sekä Antti Rissasen
kvartetin kiertueilla

-----------------------------------------------------------------------------------------