5.3.2008
Rytmi veressä
Rumpali Jaska Lukkarinen pitää haasteista

Vuoden 2008 Sony Jazzpalkinnon voittaja Pentti
Niemen haastattelussa

Kuva: Maarit Kytöharju.

Lahjaksi saatu hanuri ei säväyttänyt 5-vuotiasta Jaska Lukkarista, leikkiautot
kiinnostivat enemmän. Myöhemmin tapahtui jotakin yllättävää: pianonsoiton
opettaja naputteli malliksi biittiä pöydän pintaan. Jaskalle valkeni silmän-
räpäyksessä, että rummuissa on hänen tulevaisuutensa.

Helmikuun alussa Jaska Lukkarinen pörähti muutamaksi päiväksi New Yorkiin
haistelemaan uusia musiikin trendejä ja moikkaamaan ystäviään. Viime vuoden
toukokuussa Jaska oli palannut koti-Suomeen opiskeltuaan vuoden verran
kuuluisassa Manhattan Music Schoolissa. John Riley oli huippuluokan opettaja,
mutta paikallinen opiskelu Jaskan oli mielestä turhankin "koulumaista". Vuosi
kuitenkin täytti tehtävänsä, ja Nykin aika paransi Jaskan valmiuksia sekä
fyysisesti että henkisesti.

Matka Manhattanille oli kuitenkin pitkä ja työläs.

Suunta selville jo varhain

Jaakko "Jaska" Lukkarinen syntyi Porvoon maalaiskunnassa elokuun 18. päivänä
vuonna 1982. Perhe muutti Espooseen pojan ollessa parivuotias. Isä-Lukkarisen
suvussa oli vahvat hanurinsoiton perinteet, mutta yrityksistä huolimatta
instrumentti ei kiinnostanut Jaskaa. Pojan ollessa yksitoistavuotias pianonsoiton
maikka keksi ohjata hänet oppilaaksi Tomi Parkkoselle, arvostetulle rumpalille,
joka oli käynyt samaa Tapiolan lukiota. Jaskan opinhalu oli lähes kyltymätön ja
vei hänet yksityisoppilaaksi muuan muassa Jari Kettuselle, Sami Kuoppamäelle,
Rami Eskeliselle ja Teppo Mäkyselle. - Kaikkiaan minulla oli noin 15 eri opettajaa,
Jaska muistelee. - Kun ihastuin jonkun rumpalin soittoon, menin oikopäätä
kyselemään oppitunteja.

Parin vuoden rummuttamisen jälkeen Jaska pyrki Ogelin Pop & Jazz -opistoon.
Siellä tuli yllättävä takaisku. - Sain rummunsoitosta täydet pisteet, mutta
reputin säveltapailussa. Pääsin kuitenkin ensin Mika Säilyn harjoitusoppilaaksi
ja sitten myöhemmin Juha Tannisen oppilaaksi.

Vuonna 1998 Jaska siirtyi Tapiolan musiikkilukioon ja samalla Ebeliin eli Espoon
Pop/Jazzopistoon.Päätös suuntautua yhä voimakkaammin jazziin syntyi
viimeistään Sibelius-Akatemian kesäleirillä 1999, jossa Jukkis Uotila kehotti
miestä pyrkimään Jazzosaston Nuorisolinjalle, jonne Jaska pääsikin 2000.
Tämän jälkeen miehen tie muusikon ammattiin oli viitoitettu; yhteydet solmittu
ja keikkoja kalenteri täynnä.

Sitten tulivat Värttinä, Lord of the Rings -musikaali, vuosi New Yorkissa ja nyt
ikioman CD-levyn valmistelu saksofonisti Jussi Kannasteen ja basisti Antti
Lötjösen kanssa.

Menestyksen salaisuus

Lukkarisen perhe on aina tukenut nuoren muusikkonsa uraa täysillä, mistä
Jaska on erittäin kiitollinen. - Oli aikoja, jolloin harjoittelin 8-9 tuntia päivässä.
Olen erittäin määrätietoinen enkä siedä ajatusta, ettei joku juttu ota
sujuakseen. Joskus 15-16-vuotiaana innostuin kuubalaiseen musiikkiin ja yritin
tosissani ottaa sen rytmin haltuun. Tiedä miten se sitten onnistui, ainakin
harjoittelin ahkerasti.

- Tomi Parkkonen antoi minulle aikoinaan hyvä neuvon, että tee poika ihmeessä
kaikki keikat mitkä tarjotaan. Tätä ohjetta olen yrittänyt noudattaa ja oppinut
siinä samalla sekä eri musiikkityylit että hirveän määrä musiikkikappaleita.

- Monet rumpaleista hallitsevat useita muitakin soittimia, esimerkiksi pianon
kuten Jukkis Uotila tai Jack DeJohnette. Teppo Mäkynen puolestaan soittaa
melkein mitä tahansa soitinta. Ihailen tuollaista monipuolisuutta mutta epäilen,
ettei minusta ikinä tule yhtä hyvää pianistia kuin vaikkapa Jukkis - olen kuitenkin
pohjimmiltani niin vahvasti rumpali. Terveisiä ja valitteluja vaan Riitta Paakille,
nykyiselle pianonsoiton opettajalleni. Monipuolisuuteni on sitä, että olen opetellut
monia erilaisia musiikkityylejä. Jos olisin soittanut vain jazzia rummuilla, olisi
tilanteeni pianonsoiton kanssa kenties toinen.

Pakollinen kysymys: idolisi? Jaska hieman epäröi. - Yleensä vastaukseksi luetellaan
pitkä rivi ulkomaisia huippumuusikoita. Minulle suurimmat vaikuttajat ovat kuitenkin
olleet suomalaisia rumpaleita, erityisesti kaikki omat opettajani: Sami Kuoppamäki,
Marko Timonen, Jukkis Uotila, Mika Kallio, Teppo Mäkynen, Tomi Parkkonen, Anssi
Nykänen ja muut. Teen oikeastaan vääryyttä, kun en mainitse heitä kaikkia - he
ovat olleet minulle loistavia esikuvia. Olen oppinut aivan hirveästi heiltä.

Ulkomaisista idoleistaan Jaska suostuu tivaamisen jälkeen mainitsemaan Tony
Williamsin, Elvin Jonesin ja Steve Gaddin. - Viime aikoina olen diggaillut kenties
eniten Brian Bladea, joka on soittanut mm. Wayne Shorterin kvartetissa ja Joni
Michellin kanssa sekä Keith Carlockia, joka on tuttu esimerkiksi Stingin bändistä
ja Steely Danista.

Jaska pitää jazzista, koska se on niin arvaamatonta. - Minusta on upea heittäytyä
tilanteisiin, jossa ei tiedä etukäteen koska, kenen kanssa ja mitä soitetaan. Se on
ihan muuta kuin yritysmaailma, jossa vihataan ennakoimattomia tilanteita. Kärjistäen
voi sanoa, että jazzissa tietää vaan että musa alkaa nyt ja loppuu joskus 10-20
minuutin kuluttua. Miten kappaleen saisi noissa ennalta arvaamattomissa oloissa
svengaamaan ja rakennettua dramaturgisesti? Ajatus improvisaation vapaudesta
kiehtoo - ja keskinkertaisuus on minulle myrkkyä. Tuon haasteen omille muusikon
kyvyilleni haluan kokea yhä uudelleen ja uudelleen.

- Jonkin psykoanalyytikon mielestä olen kai "hetkessä luova", naurahtaa rumpali
Jaska Lukkarinen lopuksi ja lähtee kiekkotreeneihin.

Pentti Niemi / Sony Finland 5.3.2008.

-----------------------------------------------------------------------------------