Jyväskylä Big Band Siltasalissa 19.3.2006.
Ensikäsityksiä - kantaesityksiä III.
Johtaja Ilkka Mäkitalo, solistit Joona Toivanen (p),
Markku Rinta-Pollari (sax), Kalevi Louhivuori (tp, fl-h).

Jyväskylä Big Band on satsannut viime vuosina voimakkaasti
sävellystilauksiin. Säveltäjiksi ovat valikoituneet etupäässä
nuoret suomalaiset ja etenkin keskisuomalaiset tekijät. Valittu
linja on osoittautunut hyväksi ja hedelmälliseksi.

"Ensikäsityksiä - kantaesityksiä" -sarjan kolmannessa osassa
kuultiin uudet teokset neljältä säveltäjältä: Esa Onttoselta,
Jarkko Hakalalta, Joona Toivaselta ja Samuli Mikkoselta.

Kantaesitysten lisäksi soitettiin muutama vanhempi JBB:n
tilaama teos. Näitä olivat Markku Rinta-Pollarin, Matti Laukkasen,
Joona Toivasen ja Kari Ikosen sävellykset. Omien tilausteosten
lisäksi JBB oli tätä konserttia varten harjoittanut esityskuntoon
viimekesäisen Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailun ykkös-
ja kakkospalkitut teokset, jotka olivat Pessi Levannon The
golden house of Samarkand ja Veli-Matti Halkosalmen Kaiku.

Siltasali oli kokolailla täynnä ja fiilis oli juhlava, aluksi jopa
aavistuksen jäyhä. Vaikka soittajat ottivat homman tiukasti ja
totisesti koko ehtoon ajan, tunnelmaa kuitenkin kevensivät Merja
Lahden kepeät, mutta silti hyvin informatiiviset kuulutukset.
Jyväskylässähän onkin poikkeuksellisen hyvä tilanne, kun Lahden
monilla festivaaleilla kehittynyttä rautaista ammattitaitoa
päästään hyödyntämään myös näin yksittäisissä konserteissa.

Väliajan jälkeen paljastui että Siltasalissa todellakin juhlittiin,
paitsi JBB:n hienoa kantaesitysprojektia, myös Joona Toivasen
trioa. Yhtye sai nimittäin tilaisuudessa Jyväskylän kaupungin
kulttuuripalkinnon vuodelle 2006. Joona Toivanen oli
pokkaamassa palkintoa, ja soitti sen jälkeen kahden oman
sävellyksensä solistina.

Jyväskylä Big Bandin profiilia kohottaa eniten sen kunnianhimoinen
tilausohjelmisto, ja heti seuraavaksi orkesterin hyvät solistivoimat.
JBB on kutsunut eteensä hyviä vierailijoita, ja myös oman
kaupungin soittajista on löytynyt aina vain uusia nimiä suomijazzin
huipulle.

Tällä kertaa kaikki solistit olivat juuri näitä omia kovia nimiä. Illan
solisteista Kalevi Louhivuori oli innostavin, trumpetti ja flyygelitorvi
soivat nuoren muusikon käsissä vaikuttavasti. Toki myös konkari
Markku Rinta-Pollari hoiti oman osuutensa mahtavalla rutiinilla.
Illan muita sooloilijoita olivat mm. Joona Toivanen sekä nuorempi
pianistikollegansa Anni Kiviniemi, saksofonisti Pekka Seppänen ja
kitaristi Juhani Syrjälä.

Siltasalissa pääsi kuitenkin käymään niin, että konsertin tärkeys
JBB:lle näkyi jollakin tapaa solistisissa osuuksissa, yhtään todella
vapautunutta tai intoutunutta irtiottoa ei päästy kokemaan.

Big band on tietysti formaattina hankala vapauksiin ja innostumisiin.
Koneisto on iso ja ennalta treenatut rakenteet sementtiin valettuja.
Solisti on omillaan, joutuu lietsomaan ihan yksin itsensä hurmokseen
jos sinne nyt ylipäätään on pyrky.

Solistisella puolella big band -musiikin suurin uhka onkin
"virkamiesjazz": solisti jää usein ison koneiston väistämättömän
jähmeyden vangiksi. Tämä ei missään tapauksessa ollut tämän
konsertin ongelma mitenkään erityisesti, onpahan vain alan
yleinen hankaluus.

Sen sijaan olisi ihan oikeasti mukava kuulla tällainenkin vaativa
ohjelmisto rennommissa merkeissä. Minun ihannemusiikissani
näkyy musiikinlajista ja kontekstista riippumatta AINA että
soittaja oikeasti nauttii soittamisesta.

Nimiä mainitsematta, on ollut useinkin lievästi rasittavaa seurata
joidenkin huippubigbandien esiintymisiä, kun ollaan aina niin
"vakavia" ja "professionaaleja", silloinkin kun musiikin sisältö
suorastaan pakottaisi iloiseen ilmeeseen. En tiedä yritetäänkö
siinä kopioida vakavasti otettavaa esiintymisen tapaa taidemusiikin
puolelta. Minun mielestäni isot orkesterit niin vakavan kuin
kevyenkin puolella tarvitsisivat jonkinlaista henkistä valmennusta
esiintymistilanteisiin. Lyhyesti: silloin kun musiikissa on iloa, se
pitää näkyä myös soittajien kasvoilta ja kehon liikkeistä.

Sivupoluilta takaisin Jyväskylä Big Bandiin. Kantaesityskonsertti
oli ohjelmaltaan jälleen kerran erinomainen kooste, heikkoa lenkkiä
oli turha hakea. JBB:n tilaustöistä syntyisikin laadukas ja edustava
levyllinen uutta suomalaista big band -musiikkia, sellainen joka olisi
täysin vertailukelpoinen UMO:n Sauna palaa! -projektin kanssa.

Konsertin avauksena kuultiin Markku Rinta-Pollarin AiluTulia. Se
lähti varovasti käyntiin Osmo Blomqvistin vispiläkompilla, ja siitä
tämä mietteliäs teos nousi erinomaisen kehittelynsä ansiosta
konsertin kiehtovimpien joukkoon.

Vellu Halkosalmen kisamenestyjä Kaiku oli illan populaareinta antia.
Halkosalmessa olisi aineksia elokuvasäveltäjäksi, niin tarttuvia
teemoja ja napakkaa sointia hän saa aikaan.

Esa Onttosen A face you can trust jatkoi elokuvatunnelmissa vai
menikö vinhassa Batman-henkisyydessään peräti tv-viihteen
puolelle. Juhani Syrjälän kitarasoolon myötä big band syttyi
messevään rokkaukseen ja riemukkaaseen draiviin, ja lopulta
"clap your hands everybody" toteutettiin tällä kertaa hauskasti
orkesterin puolella. Puolenyön aikaan Jazz Barissa meno olisi ollut
epäilemättä vielä piirua pirteämpi.

Jarkko Hakala oli kirjoittanut kapellimestarille vuolaat pahoittelut,
joissa pyydettiin anteeksi vähän kaikkea korkeista puhallin-
stemmoista printterin huonoon musteeseen. Hakalan hupaisa
saate päätyi oivaltavasti kuulutukseksi asti. Vaan turhaan Hakala
pahoitteli. JBB:n säveltäjänä aiemmin peräti oman konsertillisen
verran kunnostautuneen Hakalan teoksissa on aina ideaa. Tällä
kertaa ehkä yhteen teokseen liikaakin, sillä sinänsä melodisen
miellyttävä teos jäi ensikokemalla hajanaisiksi kuviksi.

Minulle illan kohokohta oli ensimmäisen setin päättänyt Matti
Laukkasen argentiinalaisviruksen maustama teos. Kohtalonomainen
ja kompleksi teos oli konsertin dramaattisinta antia, ja kunnon
loppunousukin koettiin JBB:n upeasti toteuttamassa huipennuksessa.
Juuri näin isoa orkesteria pitää käyttää!

Toisen setin teoksista Joona Toivasen "About a fish" hengitti
luontevasti, muttei sittenkään kovin erottuvasti. Heti perään
kuultiin toinenkin Toivanen, vanhempaa tuotantoa edustava
"Vuoksi", joka maistui omemmalta. Sen seesteisyys oli aluksi
hengeltään hyvinkin lähellä Joona Toivanen Trio -musaa, mutta
Kalevi Louhivuoren ja Joonan oman soolon jälkeen loppu kehkeytyi
rikkaaksi, värikylläisesti soivaksi tekstuuriksi.

Samuli Mikkosen Murehista muovaeltu on pianotrioversiona tuttu
KOM-live-levyltä. Nyt kuultiin big band -version kantaesitys, joka
osoitti että Mikkosen suomalainen melankolia soi vavahduttavasti
myös isolla orkesterilla. Tämä, kuten myös ja etenkin Mikkosen
viimeaikaiset työt 7 Henkeä -ensemblen parissa heittävät mielen
pohjalle pientä odotusta Samuli Mikkosen sävellyskonsertista myös
sinfoniaorkesteri-ympäristössä.

Kari Ikosen Peikkola, aikanaan Sardiniassa sävellyskilpailun voittanut
teos, oli jälleen kerran säväyttävää kuultavaa. Särökitara &
sähköbasso -aloitus johdatteli vinkeästi melkoiseen väri-iloitteluun.
Peikkola pisti kaikki soittajat pinteeseen, sillä Laukkasen tavoin
Ikonen osaa ottaa bändistä irti kaiken mitä saatavilla on.

Pessi Levannon The golden house of Samarkand ei nimestään
huolimatta ollut mitenkään leimallisen etnoa tai itäistä meininkiä.
Vienossa teoksessa Levannon kokemus sovittajana tuli hienosti
esille, orkesterin hunajaista sointia Kalevi Louhivuoren soolon
taustalla oli ilo kuunnella.

Jyväskylä Big Bandissa on hyvä tekemisen meininki. Taso on
viimeisen kymmenen vuoden aika noussut vakaasti, ja nykyään
orkesteri on soittajistonsa puolesta hyvää valtakunnallista tasoa.
Ohjelmiston suunnittelussa orkesteri sen sijaan on osoittanut
olevansa ykkösluokan pumppu, joten ei voi kuin suositella
konserttijärjestäjille eri puolilla Suomea. Kun levyä ei vielä ole,
nämä JBB:n merkittävät tilausteokset olisi hyvä saada
valtakunnalliseen levitykseen konserttirintamalla.

Pentti Ronkanen 20.3.2006

Kukitetut solistit: Joona Toivanen, Kalevi Louhivuori, Markku Rinta-Pollari.

www.jyvaskylabigband.com

------------------------------------------------------------------