Ensikäsityksiä -
kantaesityksiä : säveltäjinä Jarkko Hakala,
Samuli Mikkonen ja Joona Toivanen

Sami Sallinen, Jarkko Hakala, Osmo
Blomqvist, Markku Rinta-Pollari.
Jyväskylä Big Band jatkoi mainion
ohjelmapolitiikkansa mukaista menoa
kevätkauden päätöskonsertissaan. Orkesterin
peruslinjauksiinhan kuuluu
uuden suomalaisen musiikin esittäminen. JBB on vielä sikäli
onnellisessa
asemassa, että omasta kaupungista löytyy maan parhaisiin uusiin
säveltäjiin laskettavia kykyjä. Konsertin
pääsäveltäjä oli tällä kertaa
helsinkiläinen Jarkko Hakala, mutta Jyväskylän omat
säveltäjät
Samuli Mikkonen ja Joona Toivanen antoivat vahvaa tukea omilla
kantaesityksillään.
Samuli Mikkonen on ennenkin osoittanut
hallitsevansa isot koneistot
ja orkesteroinnin salat. Tällä kertaa Mikkosen tuore "Sataa, taas"
oli
tyylillisesti etenkin orkesterin vahvoissa tutti-osuuksissa
yllättävän
mainstreamia. "Vapaaseen" ja "taidemusiikkiin" paljolti leimautuneen
Mikkosen säveltäjäkuva laajeni siis jälleen kerran, nyt
bigband-jazzin
keskustaan päin.
Joona Toivasen "Umbus amber" on aiemmin
esitetty jo opiskelupaikka-
kunnalla Göteborgissa, nyt oli vuorossa Suomen kantaesitys. Teoksen
alun neuroottisen rikkinäiset valssifragmentit lupailivat paljon, mutta
kehittely hyytyi tavanomaisuuksiin kun koko orkesterille olisi pitänyt
olla painokasta sanottavaa.
Jarkko Hakalan teoksista kolme oli valmistunut
tähän konserttiin,
"Pot pot" oli peräisin vuodelta 2001. Hakalan paisuttelematon ote
miellytti kovasti. Toivottavasti näitä pääsee kuulemaan
uudemman
kerran, konsertissa tai levyylä. Eniten viehätti kooste "Joitain
pieniä
kappaleita", jossa Hakala sai palapelinsä lopulta kasattua oivalliseksi
kokonaisuudeksi.
Jyväskylä Big Band on
vakiinnuttamassa paikkaansa mielenkiintoisen
uuden musiikin tasokkaana tulkkina. Orkesterin komppi toimii hyvin aina
luotettavan rumpalin Osmo Blomqvistin ja hyperlahjakkaan basistin
Jori Huhtalan johdolla. Myös solistivoimaa löytyy omasta takaa
kuten
trumpetisti Kalevi Louhivuori, saksofoneja ja klarinetteja soittanut
Henri Haapakoski ja pianisti Tuomas Turunen nyt osoittivat. Mukavaa
oli kuulla myös Jyväskylän jazzelämässä
pitkään ja monessa
vaikuttanutta Markku Rinta-Pollaria
solistitehtävissä.
Pentti Ronkanen 31.5.2004
”Ensikäsityksiä
Kantaesityksiä”
Jyväskylä Big Band
kapellimestarina Ilkka Mäkitalo
solistivieraina Henri Haapakoski (saksofoni),
Jarkko Hakala (trumpetti),
Markku Rinta-Pollari (saksofoni)
ohjelmassa Jarkko Hakala, Joona Toivanen, Samuli
Mikkonen
tiistaina 18.5.2004 klo 20
Siltasali, Pitkäkatu 19-21,
Jyväskylä
Vapaa pääsy
--------------------------------------------------------------------
|