Kalle Kalima (g)
Chris Dahlgren (b)
Eric Schaefer (dr)

Alan näköjään kallistua yhä enemmän Kalima-faniksi. Jotkut
muusikot vain kolahtavat jotenkin erityisellä tavalla.

Jatsin alalla muusikot venyvät monenlaisiin, tyylillisesti hyvinkin
erilaisiin projekteihin. Monet muusikot ovat mahdottoman hyviä
joissakin bändeissä, mutta tekevät tylsää metritavaraa jossakin
toisessa yhteydessä. Ja sitten on tällaisia Kalle Kaliman tapaisia
soittajia, jotka löytävän sen jonkin kaikissa tekemisissään.

Kaliman Klima Kalima on yksi parhaista kitaralevyistä mitä tällä
vuosituhannella on käteen sattunut. SOI Ensemblen kanssa
Kalima tekee ovelaa ja puhuttelevaa, joskin vähän epätasaista
laulelmallista jälkeä. Kotimaisen free jazzin eläväisimmän
ensemblen, Olavi Trion, vieraana Kalima on kuin kotonaan.

Entäs tämä täys-berliiniläinen Johnny La Marama? Sekin on
huikea ja huisi näyttö Kaliman potentiaalista.

Kitaristina Kalle Kalima on täysin omaperäinen ilmestys.
Hervottoman oloisesti siellä täällä kielten tuntumassa pyörivä
oikea käsi tuottaa rytmisesti mahdottoman kompleksia ja
pähkähullusti svengaavaa kudosta. Nimenomaan rytmi tuntuu
olevan Kaliman ensimmäinen lähtökohta Johnny La Maraman
parissa. Yhteistyö menee usein suoraan rumpali Eric Schaeferin
kanssa, ja silloin basisti Chris Dahlgren saa välillä suuriakin
vapauksia.

Dahlgren on taitava ison basson kanssa, ja myös soundillisesti
mielenkiintoinen. Höyrybasson ääni kulkee pedaalisuman kautta,
ja välillä iso soitin kuulostaakin enemmän höyryjyrältä kuin
-bassolta. Kerrassaan hellyttävän punk on Dahlgrenin asenne
sähköbassoon. Siinä ei tavoitella suuria teknis-basistisia sfäärejä,
vaan runtataan pelkistettyä ja armotonta perusjyrää muiden
vaihtelevamman soiton pohjaksi.

Schaefer sitoo vyyhdin yhteen, kun vallattomat rytmien ja
tyylilajien vaihtelut seuraavat marama-jatkumossa toistaan.

Kuinka paljon Johnny La Marama on jazz? Jonkin verran sitäkin,
mutta yhtä paljon se on velkaa punkille ja heavy rockille, tai
näiden väliselle hard corelle. Free jazzia varmasti, mutta yhtä
paljon free rockia. Ja nautittava nimenomaan elävänä, tuore
levy ei aivan yllä keikan salakavalaan riemukkuuteen.

Pentti Ronkanen 22.4.2006

------------------------------------------------------------------