Jyväskylän Kesä on myös monimuotoinen musiikkijuhla

Tango nuevoa soittava Otra Vez Taulumäen kirkossa. Kuva: Matti Salmi.

50 vuotta täyttänyt Jyväskylän Kesä on suomalaisittain kaikkien
kaupunkifestivaalien äiti. 60-luvulla legendaarisen maineen hankkinut
Kesä on välillä viettänyt laihoja vuosia, mutta aivan viime vuosina
tapahtuma on jäntevöitynyt. Uuden nousun takeena on ollut teatteri,
etenkin sanaton sellainen, mutta myös musiikkitarjonta on noussut
kukoistukseen.

Kesä on nyt siitä onnellisessa asemassa, että se voi ottaa musiikki-
ohjelman suhteen riskejäkin. Tapahtuman ei tarvitse tukeutua koko
kansan suosikkeihin, sillä joko yleisö luottaa tuntemattomampienkin
esiintyjien laatuun tai tilaisuuksiin tullaan koska ne ovat Jyväskylän
Kesää ja siten must.

Niin tai näin, tilanne on onnellinen myös valittujen esiintyjien ja
yhtyeiden kannalta. Esimerkiksi Riku Keskinen Entente, Tuulenkantajat
tai Dalindèo ovat sellaisia laadukkaita yhtyeitä, joiden on vaikea
saada esiintymistilaisuuksia Suomen pienillä markkinoilla. Kesästä ne
sellaisen saivat ja myös löysivät runsaasti kiitollista yleisöä.

Vaikka Kesä ei ole ensisijaisesti musiikkitapahtuma, se voidaan
hyvinkin nostaa laadukkaiden musiikkijuhlien joukkoon juuri ennakko-
luulottoman ja hienoja-mutta-ei-niin-tunnettuja yhtyeitä suosivan
linjansa takia. Juuri sen linjan takia minäkin pidän kovasti nyky-
muotoisesta Jyväskylän Kesästä.

Tuulenkantajat Jazz Barissa 14.7.2005

Hannu Lehtoranta. Kuva: Ella Sohlo.

Jyväskyläläinen Tuulenkantajat oli aktiivinen 80-luvun alkupuolelta
90-luvun puoliväliin. Yhtye julkaisi vuosina 1983-1994 yhteensä
viisi levyä. Yhtyeen tyyliä on kuvattu "kalevalaiseksi", idoleita ja
ennen kaikkea lähdeaineiston tarjoajia olivat mm. Teppo Repo ja
Feodor Pratsu.

Tyhjästä ei Tuulenkantajatkaan aikanaan noussut, sillä esimerkiksi
Paroni Paakkunaisen Karelia ja Sakari Kukon Piirpauke olivat jo
yhdistäneet suomalaista musiikkiperinnettä sähköisiin soittimiin ja
improvisaatioon.

Yhtyeen paluu pitkän keikkatauon jälkeen sujui aavistuksen jähmeissä
merkeissä. Mitään suurta intohimoa tai heittäytymistä ei ollut
aistittavissa. Hannu Lehtoranta tuntui olevan ainoana valmis
rajumpaankin revitykseen, mutta ei saanut muista yllyttäjiä.

Illan henki oli tunnusteleva ja varovainen: "näinkös tämä biisi silloin
menikin" tai "mitäs soitinta minä tässä kappaleessa soitinkaan". Hirveän
räväköitä persoonallisuuksia yhtyeessä ei ole, ja vaikka jokainen toki
saa soittaa ja esiintyä luonteensa mukaisesti, jotenkin nyt jäi
kaipaamaan suurempaa energialatausta koko touhuun.

Materiaalia Tuulenkantajilla olisi varmasti riittänyt vaikka kymmeneen
konserttiin. Olettaisin että tämä kooste antoi kokonaisuudessaan
hyvin tasapainotetun kuvan Tuulenkantajien koko kaaresta ja tyyleistä.
Kalevalaisessa hengessä käytiin läpi vähän suomensukuisia kansojakin,
ja arkaaista materiaalia tasapainottamaan nostettiin yhtyeen jäsenten
omia sävellyksiä.

Ääripäitä olivat varovasti tyylitelty perinnemusiikki karjankutsuista
pelimannipoljentoon ja lähes new age -henkinen, vapaasti kelluva,
sähköisiäkin instrumentteja hyödyntänyt ja improvisaatiota painottanut
maalailu.

Tuulenkantajien perusetnosoitinnukseen, johon palattiin tuon tuosta,
kuuluivat 5-kielinen kantele, jouhikko, nokkahuilu, kaksi klarinettia ja
lyömäsoittimet. Mutta kaikki yhtyeen soittajat hallitsevat useita soittimia
ja erilaisiin yhdistelmiin toivatkin väriä lisäksi mm. harmonikka, akustinen
ja sähköinen kitara, bouzouki ja akustinen bassokitara ja ne tuohitorvetkin.

Varsinaisen setin viimeinen kappale oli varsin Kiberä. Osmo Blomqvistin
reteä rumpusoolo kuumensi yleisön, ja raivokkaan tahdinläpytyksen
siivittämänä Pekka Nättisenkin oli helppo pitää fiilistä yllä sähkökitara-
soolollaan. Hyvin valittu viimeinen biisi, sillä oikeastaan vasta nyt yleisö
lämpeni kunnolla, ja encore-vaatimukset olivatkin sitten armottomia.
Jazz Barin täysi salillinen osoitti että Tuulenkantajia oli kaivattu.

Tuulenkantajat (soittimet mm. nämä):
Matti Laukkanen (klarinetti, harmonikka)
Hannu Lehtoranta (nokkahuilu, laulu)
Pekka Nättinen (klarinetti, kitarat, bouzouki)
Hannu Tähtelä (jouhikko, akustinen bassokitara, kantele, kitara)
Raimo Hiekkavirta (5-kielinen kantele, mandoliini, akustinen bassokitara)
Osmo Blomqvist (lyömäsoittimet, vasta)

Humiseva kaupunki. R. Keskinen Entente Aalto-salissa 14.7.2005.

Kuva: Johanna Parviainen.

Entente tarkoittaa yhteisymmärrystä tai ystävyyssuhdetta. Tässä Riku
Keskisen tapauksessa Entente on kevyttä musisointia, pehmeää laulantaa,
pieniä huomioita arkielämästä ja toisaalta intergalaktisen suuria ja outoja
tarinoita.

Tampereelta lähtöisin oleva Keskinen on säilyttänyt pienen palan
hämäläistä artikulointia, mutta on toki 20 vuodessa löytänyt Jyväskylästä
myös keskisuomalaisuuden. Ennen kaikkea hän on löytänyt muusikkotovereita,
joiden kanssa on tullut luoduksi omaperäinen ja toimiva kollektiivi.

Neljän laulajan ja neljän muusikon voimin Entente työstää raikkaan
kokonaisuuden, jossa lattarisävytykset tuon tuosta tunkevat esiin. Bändi
on mainio: pianisti Tommi Karhusaari, kitaristi Pietu Lias, basisti Tony Elgland
ja rumpali Osmo Blomqvist hallitsevat monipuolisesti populaarimusiikin
kuvastoa lattareiden lisäksi vaikkapa yökerhojazzista kantrihölkkään, mutta
malttavat ennen kaikkea antaa tilaa lauluille ja laulajille.

Ensemblen laulajien, Keskisen, Aki Lahnajoen sekä Tanja ja Juha Salosen
yhdessä aikaan saama soundi on syvä ja pehmeä, sofistikoitunut vaan ei
löysä. Solistiset osuudet toivat oikeastaan kaikista laulajista esille
taskulämmintä karheutta ja inhimillistä rosoa, niin erilaisia kuin
äänimateriaalit olivatkin.

A-salin esityksessä Humisevan kaupungin laulut saivat seurakseen Annina
Sarjan ja Saana Tammiston valokuvia Jyväskylästä. Kuvat jäivät selvästi
sivuosaan, eikä niiden vaihtumista muistanut useinkaan seurata. Oikeastaan
hyvä niin, sillä vangitsevampi rooli olisi vain osoittanut että lavalla ei tapahdu.
Nyt Ententen sympaattisessa esiintymisessä riitti seurattavaa kyllin.

Konsertin loputtua pariin energisempään revittelybiisiin encorena kuultiin
Ententen ensimmäisen levyn helmi "Jos onni kääntyy". Hankkikaa käsiinne
"Ja Cousteau sukelsi" -levy, ja kuunnelkaa tuo buenavistamaisen keinunnan,
arkipäivän tapahtumien ja suurten kohtalonomaisten elämänhavaintojen
yhdistelmästä syntynyt täysosuma. Yksinkertaista parhautta!

R. Keskinen Entente:
Riku Keskinen (laulu, kitara)
Tanja Salonen (laulu)
Juha Salonen (laulu, lyömäsoittimet)
Aki Lahnajoki (laulu, kitara)
Pietu Lias (kitara)
Tommi Karhusaari (piano, koskettimet)
Tony Elgland (basso)
Osmo Blomqvist (rummut, lyömäsoittimet)

Otra Vez Taulumäen kirkossa 15.7.2005

Kuva: Matti Salmi.

Tango nuevo finlandes - suomalaista uutta tangoa. Otran toisen levyn
julkistamiskonsertti oli melkoinen hittipotpurri: Piazzollan iskevimpiä juttuja,
ja uusia suomalaisia, joista etenkin yhtyeen omat sävellykset onnistuvat
hyödyntämään Piazzollan tyyliä upeasti: ovat samalla hyvin lähellä, ja
tuovat kuitenkin niin paljon uutta otetta, etteivät mitenkään maistu
pastisseilta tai kopioilta.

Enpä ole koskaan nähnyt Taulumäen kirkkoa noin täynnä. Yleisömenestys
oli varmasti balsamia yhtyeelle, jolla kevään minikiertueella oli kuulemma
vähän toisenkin laidan yleisömenestystä. Kuusankoskella oli ollut hieno
sali, mutta vain sali…

Taulumäen kirkon akustiikasta pidän kerta kerralta vähemmän. Nyt ollaan
jo siinä tilanteessa, että harkitsen välien pistämistä poikki tykkänään.
Matti Ekmanin bandoneon oli ainoa soitin, joka selvisi kunnialla, kuulosti
etäisesti itseltään. Kirkon kaiuissa Matti Laukkasen flyygeli kuulosti lähinnä
lelupianolta, eikä muutenkaan ollut kehumista. Otran ja jousien oikeassa
elämässä verevästi hehkuva, täyteläinen soundi leikkaantui ja kaventui
kirkon oudossa akustiikassa. Toisaalta kaiku maistui usein löysän läskiseltä
ja ponnettomalta. Ehkä sittenkin pitäisi sallia kirkoissa vain urkumusiikki?

Otra aloitti kvartettina ilman pianoa. Piazzollan harras koraali oli paikkaan
oivallisesti sopiva alku. Seuraavat neljä kappaletta vedettiin peruskvintetillä,
ja etenkin Laukkasen Astoredia ja Piazzolike säväyttivät jälleen. Laukkanen
on loistava Piazzolla-säveltäjä!

Konsertin loppuosaan tuli mukaan jousiorkesteri La Nueva Orquesta de
Cuerdas. Jyväskyläläinen jousisto on uinut jouhevasti taidetangon
syövereihin, joten yhteistyö tulee varmasti jatkumaan tätä levytysprojektia
pidemmällekin.

Tuttujen piazzollojen ja hurjien laukkasten lisäksi setin peruskiviä olivat
Markus Elglandin La luna absorta ja Matti Laukkasen upea sovitus Toivo
Kärjen Täysikuusta. Siinä missä konsertin alkupuolella esitetty La
Cumparsita oli etäännytetty kauas alkuperäisestä, pilkottu liian pieniin
osiin, niin että sovittaminen oli itse asiassa uudelleen säveltämistä,
Täys'Q:ssa Laukkanen oli löytänyt hienon tasapainon vanhan ja uuden
välille. Jokainen kuulija tunsi täysikuun, mutta samalla näki vanhan
loimotuksen aivan uusin silmin.

Niin, se levy on vielä kuuntelematta, mutta kuultujen konserttien
perusteella uskallan suositella JOKAISEEN hyvään kotiin.

Otra Vez:
Antti Heermann (viulu)
Markus Elgland (kitara)
Matti Ekman (bandoneon)
Matti Laukkanen (piano)
Tony Elgland (basso)
+ La Nueva Orquesta de Cuerdas

Dalindèo Jazz Barissa 15.7.2005

Kuva: Johanna Parviainen.

Latinalainen Amerikka nousi pieneksi teemanpoikaseksi Kesän
musiikkitarjonnassa, sieltä suunnalta ammensivat niin Entente kuin Otra
Vezkin. Kitaristi Valtteri Pöyhösen johtama Dalindèo vannoi brasilialaisen
musiikin nimiin.

Dalindèon oma tyyli on brasilialaisen etno- ja populaarimusiikin pohjalle
rakennettua klubi- ja tanssimenoa. Rytmi on avainasemassa, sillä suuri
osa materiaalista on sävellyksellisesti ja sovituksellisesti köyhänoloista.

Huilu on yksi lattarimusiikin keskeisiä soittimia. Se tuo keveyttä ja
kuulautta, mutta helposti vaikutelma menee läyhäisen viihteelliseksikin.
Näin pääsi jossain määrin käymään myös Dalindèon kohdalla: vaikka
Jaska Lukkarisen, Rasmus Pailoksen ja Pekka Lehden luoma rytminen
kudos oli tiheätä ja toimivaa, Petri Puolitaipaleen huilun ja Jose Mäenpään
trumpetin tai flyygelitorven linjat siinä päällä olivat monesti laiskanpulskeata
ja löysää liirumlaarumia.

Rytmiryhmä yritti parhaansa, tosin välillä sekin meni brasilialaisittain
korvanoppaosastolle: teiniautojen thum-thum-thum-thum käy näköjään
myös brassiklubimusiikin pohjaksi…

Kun Puolitaival vaihtoi sopraanosaksofoniin, homman tuli heti ihan
toisenlaista energiaa. Maininnan arvoinen on myös Jose Mäenpään laulu.
Hallussa oli sekä brasilialainen ilmaisun pehmeys että tiukat scatit
unisonossa jonkin soittimen kanssa, välillä lähes Tania Marian verevään
tyyliin.

Dalindèon energia löytyi keikan loppua kohti. Yhtye osoittautui hyväksi
tanssibändiksi, mutta juuri siihen, tanssittamiseen, homma tällä konseptilla
jääkin.

Dalindèo:
Valtteri Pöyhönen (g)
Jose Mäenpää (voc, tp, fl-h)
Petri Puolitaival (fl, ss)
Pekka Lehti (b)
Rasmus Pailos (perc)
Jaska Lukkarinen (dr)

Carpe Diem. Susanna Haavisto, Anna-Mari Kähärä, Lea Pekkala
Aalto-salissa 16.7.2005.

Pitää elää nyt. Jos ei elä, ei ole huomenna muistoja. Carpe diem. Tartu
tähän hetkeen…

Näin puhui ja lauloi Susanna Haavisto A-salin konsertissaan. Ja hetkeen
tarttumisen Haavisto itse osaa lavalla, esiintyvänä taiteilijana. Hän on
täydesti läsnä. Haavisto ei ole suuri laulaja, mutta puhuttelevasti hän
tarinoi ja välittää omissa lauluteksteissään tunteita, niin pienenpiskuisia
kuin suuriakin.

Vaikka Haaviston huokoisenpehmeä ääni joutui Aalto-salin kuumuudessa
pienoisiin vaikeuksiin ylärekisterissä, ei ollut hetkeäkään epäselvää
etteikö tämä konsepti toimisi. Anna-Mari Kähärän piano ja oheislaulu
(välillä stemmoja, välillä sanattomasti taustoittavia linjoja) ja Lea
Pekkalan upea sello riittivät säestykseksi, muuta ei kaivattu.

Myös taiteilijoiden keskinäiset kemiat sopivat yhteen. Chansonette
Haavisto ei ollut yksin parrasvaloissa, vaan säestävät muusikot saivat
tasavertaisen kohtelun lava-asettelussa. Kähärän huumori ja Pekkalan
myhäilevä asiallisuus ympäröivät Haavistoa hellän ystävyyden hengessä.
Lavalla oli turvallista olla, ja niin oli myös yleisön joukossa. Jäi fiilis,
että ovatpas nuo lämpöisiä ja mukavia, kunnollisia ihmisiä...

Siinä siis tämän naisellisen konsertin taika: musiikista tunteet ja ajatukset
johtuivat Haaviston sanojen ja tulkintojen voimasta ihan muihin sfääreihin,
tuli mietittyä tätä pienen ihmisen pientä elämää…

Susanna Haavisto (laulu)
Anna-Mari Kähärä (piano, laulu, melodika)
Lea Pekkala (sello, melodika, kellopeli)

Jyväskylän Kesän muissa konserteissa esiintyivät mm. M. A. Numminen,
Club For Five, Ritva Oksanen ja Zarkus Poussa.

18.7.2005 Pentti Ronkanen / Suomijazz.com. Kaikki kuvat © Jyväskylän Kesä.

Jyväskylän Kesä

---------------------------------------------------------------------------