Lenni-Kallen trio parantaa menoaan
Lenni-Kalle Taipale Trio Jazz Barissa 11.1.2007

Jazz Barin yleisön joukossa oli tavallista vähemmän tuttuja naamoja
Lenni-Kalle Taipale Trion keikalla. Ikäjakaumakaan ei ollut normaali
keski-ikään painottunut, vaan nyt paikalle oli tullut kaiken ikäistä
väkeä nuorisosta ikäihmisiin. Lenni-Kalle ei ole kuluksiin asti
Jyväskylässä keikkaillut, joten mielenkiintoa riitti. Toki Jazz Bariin
olisi vielä muutama ihminen mahtunut.

Vaikka Lenni ei ole enää vuosiin ollut jazzkentällä "kuuma" nimi, on
asema jonkinmoisena kestojulkkiksena vakiintunut. Ilta-Sanomissa
on varmaankin ollut enemmän Lenni-juttuja kuin jazzlehdissä konsanaan.

Tämän ei pidä antaa häiritä. Eikä senkään että Lenni-Kallella on ollut
vaikeuksia löytää sellainen suunta, joka toisi sekä sukseeta että
hyväksyntää jazzia ammatikseen tekevien ja arvioivien keskuudessa.

Taipale on pelimannihenkinen kaveri, joka lähtee mukaan monenmoisiin,
osin hyvinkin rentoihin ja musiikillisessa mielessä myös välillä keppoisiin
juttuihin. Siinä ei sinänsä kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista,
sillä ammattisoittajan on soitettava, jos meinaa leivässä pysyä.

Ratkaisevaa on tietysti se mitä Lenni-Kalle tekee omissa nimissään.
Uran alussa näimme superlahjakkaan nuoren muusikon, jolle oli vielä
kaikki mahdollista. Alkuvaiheen hurjan hypetyksen jälkeen jatko oli
vaikeampaa. Trion kokoonpanot vaihtelivat, mutta erityisen mainittavia
tuloksia ei syntynyt.

Jazz Barin keikan perusteella nyt on menty selvästi parempaan suuntaan.
Ehkä uusin trio on vasta nyt kunnolla hitsaantunut yhteen, ja samalla
pianistikin on saanut jalostettua osuvaksi yhdistelmäksi Camilo-
vaikutteensa ja oman elohopeamaisen vikkelän persoonallisuutensa.
Toinen vaihtoehto nyt sangen mainiosti toimineelle bändikeikalle on
yksinkertaisesti tuurauskeikalla ollut rumpali Mikko Kaakkuriniemi, joka
innosti niin muita soittajia kuin yleisöäkin, ja sai bändikemian
loksahtamaan erittäin hyvälle mallille.

Bändin uuden levyllä on hyviä biisejä, jotka keikkakäytössä solistisine
osuuksineen lähtivät vielä upeampaan lentoon. Ape Anttilan alkuillan
yliyrittämistä lukuun ottamatta sooloissa kuultiin herkullista tavaraa:
Anttila vertyi päästyään välillä loistamaan kontrabassolla,
Kaakkuriniemi oli loppuillasta aivan tulessa, ja Lenni-Kalle sai parhaan
osaamisensa esille etenkin turbonopeuksien vuolaissa huipennuksissa.
Mutta kun bändistä on kyse, sooloja tärkeämpää on yhteistyön
saumattomuus ja svengin luisto. Kaakkuriniemen yhteensitomana trio
soitti nimenomaan yhtyeenä loistokkaan keikan.

Pentti Ronkanen 13.1.2007

-----------------------------------------------------------------------