Nordic Trinity
Jazzliiton kiertueella
22.2.-4.3.2006
Kuva: Maarit
Kytöharju.
Juhani Aaltonen
saksofoni
Mikko Iivanainen kitara
Klaus Suonsaari rummut
Nordic Trinity-kokoonpanossa kolmen eri
sukupolven soittajat
yhdistävät voimansa! Yhtyeen
esittämä materiaali perustuu
soittohetkessä tapahtuvaan luovaan
improvisointiin sekä
soittajien väliseen mahdollisimman kuuntelevaan
ja reagoivaan
kommunikointiin. Yhtyeen ohjelmisto koostuu
pääasiassa
jäsentensä omista sävellyksistä,
mutta mukana on myös Tapio
Rautavaaran melodioita esitettynä bändin
omalla vapaalla
tyylillä, joka edustaa tyylillisesti rohkean
mielikuvituksellista,
herkkää ja yllättävää free jazzia.
Juhani Aaltonen (s. 1935 ) on maailmanluokan
saksofonisti,
jolle on ominaista vahva tarinankerronta sekä
puhutteleva
soundi. Suomalaisen jazzin legenda on monivaiheisella
urallaan
tehnyt aktiivista yhteistyötä mm.
suomalaisen jazzin
modernistien eli Edward Vesalan, Otto Donnerin,
Heikki
Sarmannon ja Paroni Paakkunaisen kanssa. Vuonna
1968 Suomen
Jazzliiton Yrjö-palkinnolla palkittu Aaltonen
on tuttu myös mm.
Tasavallan presidentistä, Suhkan Uhkasta
sekä UMO:sta, jonka
perustamisessa Aaltonen oli mukana. Yli
neljäkymmentä vuotta
kestänyt ura jatkuu siis yhä vahvana
ja Junnu tunteekin
olevansa tällä hetkellä uransa
huipulla.
Klaus Suonsaari (s. 1959) on yksi harvoja
suomalaisia
jazzmuusikoita, jolla on merkittävä
kansainvälinen ura. Hän on
jo 20 vuoden ajan toiminut New Yorkissa rumpalina
ja
säveltäjänä. Vuonna 1992 Pori
Jazz Vuoden
Taiteilija-palkinnolla palkittu Suonsaari on
esiintynyt ja
levyttänyt lukuisten kansainvälisten
huippujazzartistien kuten
Geri Allenin, Bob Bergin, Tom Harrellin, Joe Lovanon
ja Diana
Krallin kanssa. Hänen sävellyksensä
Big Foot on levytetty
Diana Krallin Stepping Out ja Niels Lan Doky Trio
Montmarten
Scandinavian Reminiscence CDllä. Suonsaari
on myös levyttänyt
omalla nimellään lukuisia levyjä,
joista mainittakoon uusimmat,
Klaus Suonsaari Live in Helsinki (KSJAZZ) ja
Klaus
Suonsaari/Frank Carlberg Fallingwater
(KSJAZZ).
Mikko Iivanainen (s. 1975) tunnetaan parhaiten
Free
Control-yhtyeen perustajajäsenenä. Hän
soittaa myös Loco
Motife, Kurkirku ja Johanna Iivanainen
bändeissä. Laajan
soundivalikoiman omaava
kitaristi-säveltäjä on myös Nordic
Trinityn alullepanija. Mikko on esiintynyt Ulf
Krokforssin, Iro
Haarlan, Raoul Björkenheimin, Tom Nekljudovin
ja Anders
Bergcrantzin kanssa. Hänen
sävellyksiä voi kuulla Free Control
(MPI) ja Free Control II (MPI) levyillä.
Iivanainen soittaa
Loco Motifen Penguin Beguine (TUM) sekä JazzEmma
ehdokas
Johanna Iivanaisen levyillä (Silence). Hän
on esiintynyt
kansainvälisen Tales-yhtyeen kanssa
lukuisilla
jazzfestivaaleilla ja klubeilla ympäri
maailmaa.
Yhtye julkaisee kiertueella ensimmäisen
levynsä, Nordic Trinity
Wonders Never Cease (KSJAZZ).
www.klaussuonsaari.com
www.ksjazz.com
www.fimic.fi
Kiertueaikataulu:
22.2.ke Helsinki, Umo Jazz House klo 21
23.2.to Kotka, Kairo klo 20
24.2.pe Joensuu, Teatteriravintolan terassi klo
21
25.2.la Kuopio, DNA Jazzklubi klo 21
1.3.ke Turku, Monk-jazzklubi klo 21
2.3.to Jyväskylä, Jazzbar klo 21
3.3.pe Oulu, NuKu klo 19
4.3.la Raahe, Tiiranlinna klo 21
--------------------------------------------------------------
|