Joskus tulee kelattua elettyä elämää taaksepäin ja muisteltua
lähimenneisyyden konsertteja. Kalenteria selatessa parhaat
kokemukset palautuvat kirkkaina mieliin. Ja sitten on myös
niitä konsertteja, jotka nousevat vaivattomasti esiin ihan ilman
kalenteriakin.

Juhani Aaltonen Trion keikat parin viime vuoden ajalta Tampereella,
Jyväskylässä ja Äänekoskella ovat tuollaisia tärkeitä konsertteja,
niiden syviin tunnelmiin on helppo palata. Aaltonen, Uffe Krokfors
ja Tom Nekljudow ovat minulle yhdessä yksi maailmanhistorian
parhaista jazzbändeistä.

Juhani Aaltosen pehmeä soundi ja kaiken eletyn elämän sisältävä
kypsä ilmaisu on sellaista herkkua, että siihen on näemmä
mahdotonta kyllästyä. Aaltosen elämäntyön voi halutessaan
nähdä suurempanakin symbolina: elämä ei ole ohi ennen kuin se on
ohi, taiteilija voi olla parhaimmillaan ikäihmisenä.

Nyt Aaltonen on mukana toisessa, aivan erilaisessa triossa. Kolme
sukupolvea yhdistävä Nordic Trinity on syntynyt kitaristi Mikko
Iivanaisen aloitteesta. Yhtyeen rumpali on Yhdysvaltoihin
asettunut rumpali Klaus Suonsaari.

Yhteistä näille kahdelle triolle on viehtymys hitaaseen ja
maalailevaan balladikerrontaan. Selkeä ero syntyy Iivanaisen
työstä: kun Aaltonen on oma vakuuttava itsensä, juuri Iivanaisen
sähkökitara määrittelee tämän trion maisemat.

Nordic Trinityn keikka kävisi samalla sähkökitaraklinikasta, niin
monipuolisesti ja vaihtelevasti Iivanainen esittelee soittimen
soinnillisia mahdollisuuksia. Ei voi sanoa että hänellä olisi joku
perussoundi niin kuin kitaristeilla yleensä, vaan mieluummin hän
hakee jokaiseen kappaleeseen erilaisen sointimaailman. Temppuilu
ei kuitenkaan tule mieleen, vaan tekniikka pysyy musiikin
palveluksessa.

Muutamassa kohdassa olisin harkinnut särösoundia toisenkin kerran,
mutta yleensä Iivanaisen sounditaju tuntui erehtymättömältä.
Vibrakampi ja volyymipedaali olivat ahkerassa käytössä, ja muuta
härveliä oli lattia täynnä. Pedaaliarsenaali ei kuitenkaan asettunut
pääosaan, vaan tärkeintä oli toki se miten soundi muovautui
soittajan näpeissä. Teknisessä mielessä Iivanaisen soittaminen on
tavattoman kekseliästä ja vaihtelevaa.

Mitenkään erityisen heittäytyvä soittaja Iivanainen ei ole, vaan
kaikessa monimuotoisessa varioinnissaan soitto maistuu hyvin
harkitulta ja hieman pidättyväiseltäkin.

Klaus Suonsaaren soittamista on aina miellyttävä seurata. Turhan
usein ei miestä Suomessa tätä nykyä nähdä. Tässä yhtyeessä
Suonsaari ei ota soolotilaa, hän tyytyy taustoittamiseen ja
tarkkaan tapahtumien seuraamiseen. Suora jazzkomppi ei ole
Nordic Trinityä, vaan Suonsaari luo jännitteistä, kevyesti kelluvaa
ja eläväistä rytmimattoa, mieluummin vispilöillä ja malleteilla
kevyesti maalaillen kuin kapuloilla rymistäen. Tatsi on ennen
kaikkea pehmeä ja joustava.

Keikan tunnelmista saa hyvän kuvan Nordic Trinityn Wonders
never cease -levyltä. Tässä tapauksessa keikka ja levy ovatkin
harvinaisen lähellä toisiaan. Erinomaista työtä sekä studiossa että
konserttilavalla!

Teksti ja kuvat: Pentti Ronkanen 3.3.2006.

Nordic Trinity: Jazzliiton kiertuetiedote.

------------------------------------------------------------------