Olmarin Unioni ja jazzballadin taika

Olmarin Unioni on vuonna 1998 perustettu tamperelainen jazzyhtye.
Yhtyeen debyyttilevy Olmarin Unioni ilmestyi huhtikuussa 2004, ja
toinen levy Peaceful Means on juuri tuloillaan, virallinen julkaisupäivä
on 9.11.2005.

Musiikillisiksi innoittajikseen yhtye kertoo 50- ja 60-lukujen jazzmestarit,
ykkösnimiä ovat mm. Charles Mingus, Thelonious Monk, Sonny Rollins,
Dexter Gordon ja Wayne Shorter. Lisäksi yhtye tunnustaa avoimesti
soittajien yhtyerepertuaarista löytyvien rhythm & blues -yhtyeiden
vaikuttavan myös tähän jazzviritykseen.

Esikuvia eli ei, keikkaohjelmisto koostui ainakin nyt Jyväskylän Jazz
Barin keikalla täysin omista sävellyksistä.

Olmarin Unioni soittaa periaatteessa hyvinkin keskitien jazzia. Osapuilleen
50 vuotta vanhan ilmaisun päivittäminen tähän päivään tehdään hyvin
hillitysti ja vanhoja hyviä aikoja kunnioittaen.

Jazzyhtyeenä Olmarin Unioni on keskinkertainen, vaan tässä tapauksessa
keskinkertaisuus on katsottava hyveeksi. Bändissä ei ole varsinaisia
virtuooseja, onpahan vain ihan tavallisen hyviä jatsinsoittajia, jotka
malttavat hioa yhteistä juttuaan.

Jazzin "kulta-aikojen" tyypilliseen tapaan Olmarin svengipaloissa on
yleensä lyhyt, riffinomainen teema, sitten heitetään soolot, ja lopuksi
palataan teemaan. Klassinen lähestymistapa toimii mutkattoman ja
sympaattisen orkesterin käytössä ihan hyvin.

Kaikki vauhtipalat eivät olleet järin mielenkiintoisia sävellyksinä,
mutta sen sijaan yhtyeellä on balladiosasto vakuuttavasti hallussa.
Omassa rankingjärjestyksessäni illan top 5:een olisi mahtunut peräti
neljä hituria.

Olmari tekee balladinsa tyylikkäästi, vähäeleisesti ja liikoja sokeroimatta.
Karun miehekäs ote käy hyvin kauniisiin sävelmiin, joita etenkin basisti
Ville Rauhalan kynästä tuntuu irtoavan luonnikkaasti. Hienoa!

Paitsi ensimmäisen ja uuden levyn materiaalia illan aikana kuultiin pari
aivan tuorettakin kappaletta. Olmarin ohjelmisto siis elää koko ajan, ja
uutta tavaraa tulee niin Orpanalta, Rauhalalta kuin Järviseltäkin.

Uusista kappaleista Järvisen Uphill, downhill oli energistä menoa. Vielä
kun siihen olisi saanut yhden vaihteen lisää, niin johan olisi alkanut
potkimaan kunnolla.

Muutenkin koko illan aikana jäi kaipaamaan pientä lisää energiapuolelle.
Siistiä yleisilmettä voisi huoletta korjata räväkämpään suuntaan, eikä
pahitteeksi olisi selkeämpi jamihenkisyyskään. Nyt oli muutamassa
kappaleessa lievää läpisoiton makua.

Saku Järvinen on parhaimmillaan lennokas pianisti, ja Ville Rauhalan
bassottelussa on väkivahvaa omaa otetta. Saksofonisti Masa Orpanan
paksussa ja vahvassa soundissa kuuluu rhythm'n'blues -tausta.
Alkuillasta jäyhästi puhaltanut Orpana lämpeni konsertin edetessä
mukaviin suorituksiin. Soundiinkin löytyi alun nyanssittomuuden jälkeen
värejä, sekä herkkyyttä että lähestulkoon raakaa, särkynyttä yläpäätä.

Olmarin Unioni ei lukeudu innovaattoreihin, mutta arvostaa täytyy sen
tapaa kehitellä omaa linjaansa. Kyllä jazzin perinteestä löytyy edelleen
runsain mitoin ammennettavaa, ja mikä parasta, Olmarilla on myös
omaa annettavaa.

Pentti Ronkanen

Olmarin Unioni Jazz Barissa 20.10.2005
Masa Orpana - saksofonit
Ville Rauhala - kontrabasso
Saku Järvinen - piano
Mikko Järvinen - rummut

----------------------------------------------------------------------