Photo: Jari Loisa ; Design: Jani Rämö.

1.Hetkinen... (Päivinen)
2.Ulosvastuu (Päivinen)
3.Reflexologoy (Hassinen)
4.Get fire (Päivinen)
5.Joy (Hassinen)
6.Sword (Päivinen)
7.Feuillage (Päivinen)
8.Valkeakuulas (Päivinen)

Pepa Päivinen (reeds), Timo Kämäräinen (g),
Ville Huolman (b), Mikko Hassinen (dr)

+ 4, 6, 7: Juho Laitinen (vc)
+ 7, 8: Mongo Aaltonen

Produced by Pepa Päivinen
Recorded 5/2009 at Seawolf Studios by Samu Wuori
Mixed by Samu Wuori at Perfect Sound Studios
Mastered by Samu Sarhamaa at Perfect Sound Studios

------

Suomijazzin arvio:

Pepa Päivinen on vienyt omaa musiikkiaan kaiken leipäsoittamisen
ohessa eteenpäin suurella määrätietoisuudella. Oma yhtye on vuosien
saatossa elänyt ja laajentanut jatkuvasti näkökulmiaan. Aluksi mentiin
pitkään saksofonin, basson ja rumpujen kolmiyhteytenä. Rumpali Mikko
Hassinen on ollut Päivisen matkassa koko ajan. Bassotontilla Hannu
Rantanen vaihtui jossain vaiheessa Ville Huolmaniin. Kitaristi Timo
Kämäräisen myötä yhtye laajeni kvartetiksi joitakin vuosia sitten.

Ja taas on tapahtumassa uusia: sellisti Juho Laitinen on tällä levyllä
mukana kolmella kappaleella, ja on mukana myös loppuvuoden kiertueella.
Tätä menoa Päivisen yhtye on parinkymmenen vuoden päästä big band.

Timo Kämäräinen on viimeistään North pipella noussut arvoonsa tässäkin
yhteydessä. Kitaristi kantaa suuren vastuun kappaleiden karaktäärien
määrittelystä. Kämäräisen sähkökitara on varmaankin vaikuttanut myös
siihen että Ville Huolman soittaa nykyään paljon sähköbassoa.

Laitinen tuo jälleen uutta särmää kokonaisuuteen. Sellisti on meritoitunut
uuden konserttimusiikin ja taide-improvisaation parissa, mutta eipä
sähköinen rytinäkään tunnu vieraalta.

Joy on kuin häivähdys Päivisen trio-ajoista, jolloin meditatiivisuutta oli
enemmän kehissä kuin kitarabändin aikakaudella. Jos nimi on tarkoitettu
vakavasti otettavaksi, tässä on totisesti ilonpitoa suomalaisittain, muilta
salaa. Päivisen sopraano maalailee melankolisen kaunosti, ja välissä biisin
kruunaa Huolmanin tunnelmallinen soolo, joka on moodin mukaan nyt
pakko soittaa isolla bassolla. Näin hidasta tempoa tavataan sanoa jazzin
puolella balladiksi, mutta musiikki maistuu enemmän klassiseen tyyliin
adagiolta.

Joy jää kuitenkin poikkeukseksi. North pipen leipälaji on rujo ja ilmaisu-
voimainen, räjähtänyt, omintakeinen sähköisen ja akustisen fuusio.
Kämäräisen roimii särkyneillä soundeilla, Huolmanin sähköbasso mouruaa
ja Päivinen on fyysisen vahva etupäässä matalan pään saksofoneilla.
Toveittain musiikista on kuultavissa progehäivähdyksiä, mikä saattaa
tietää bändille jatkossa muutakin kuin jazz-yleisöä.

Päivisen arsenaaliin kuuluu saksofonien lisäksi bassoklarinetti ja huilut, ja
kun tähän lisätään Kämäräisen sounditaikuruus slide-herkuttelua myöten,
Huolmanin bassovariointi, ja nyt vielä Laitisen sellokin, yhtyeellä on
käytössään rajattomasti sointiyhdistelmiä. Kokoonpanon potentiaalissa
riittää Pepalla tutkittavaa vuosiksi eteenpäin, vaikka big bandeihin
mittoihin ei tähdättäisikään.

North Pipen myötä bändi on täysin valmis kansainvälisille estradeille.
Musiikin omaperäisyys, vaihteleva eläväisyys, tunnelmien "suuruus" ja
bändin tiivis syke vakuuttavat.

Pentti Ronkanen 1.12.2009

------------------------------------------------------------------------