3.8.2006
Raahen Rantajatsit 2006

Raikasta cool jazzia, hiljaista voimaa. Steven Bernstein ja Brad Jones
Max Naglin yhtyeestä.

Raahen Rantajatsit-festivaali on tullut vuosien varrella tunnetuksi
taiteellisesti kunnianhimoisena ja nykyjazzin virtauksia rohkeasti
esittelevänä tapahtumana. Monet muistavat vaikkapa Charlie
Hadenin ja Cecil Taylorin esiintymiset menneiden vuosien merkki-
paaluina. Festivaalin pääareena on aivan meren rannalla sijaitseva
viehättävä Fantti, jonka ulkolavalle Raahen jazzviikonlopun
tärkeimmät tapahtumat keskittyvät perjantai- ja lauantai-iltoina.
Musiikkia on tarjolla myös sisätiloissa kaupungin ravitsemusliikkeissä,
torilla ja elokuvateatterissa.

Fantin perjantai-illan aloittaja oli nuorista musiikinopiskelijoista
koostunut Art of Electric Quartet, joka ei oikein onnistunut
yrityksessään tavoittaa fuusiojazzin viileää tyylikkyyttä. Näin
yhtyeen sinänsä sympaattinen yritys jäi turhan ponnettomaksi ja
yhtyeen osaksi tuli lämmittelybändin epäkiitollinen tehtävä.

Frank Gratkowski. Taka-alalla Gerry Hemingway ja Dieter Manderscheid.

Illan toisena esiintyjänä lavalle nousi saksalaisen saksofonistin
Frank Gratkowskin monikansallinen kvartetti. Yhtyeessä soittivat
hollantilainen pasunisti Wolter Wierbos, saksalainen basisti Dieter
Manderscheid ja amerikkalainen rumpali Gerry Hemingway. Vaikka
nelikko käytti musiikissaan runsaasti free jazzista lähtöisin olevia
tehokeinoja, perustui yhtyeen yhtenä monipolvisena settinä
soittama konsertti pitkälti sävellyksiin; kaikki muusikot rumpalia
myöten tuijottivat silmät kovina nuottejaan.

Kvartetin musiikki oli hyvin kollektiivista, musiikin kudoksessa
soittajille jäi varsinaisia soolo-osuuksia melko vähän. Tyypillisesti
yhtye lähti liikkeelle ikään kuin lattialle levälleen hajonneista pikku
palasista, joista sitten kärsivällisesti rakennettiin laajempia
kokonaisuuksia ja luotiin vähitellen voimistuvia jännitteitä.
Yhtyeen kehittämästä intensiivisestä loppuhuipennuksesta
huolimatta konsertti oli kokonaisuudessaan hieman kuivakas.

Vaikka vanhana Rantajatsien kävijänä olin tiennyt varata Fanttiin
lämmintä vaatetta merestä illan myötä kohoavaa koleutta vastaan,
oli aika toisen bändin jälkeen siirtyä kaupungille lämpimään ravintola
Hovinarriin Gourmet-yhtyeen pariin ja jättää 35 vuotta kestänyttä
levytysuraansa juhliva Dave Lindholm lavalle rokkaamaan.

Gourmet soitti levyiltäänkin tuttua värikästä etnomusiikeista
lainailevaa ja ironisen hupaisaa musiikkiaan. Liekö syy ollut konsertin
pienehköksi jääneestä yleisömäärästä vai Hovinarrin siistiksi
remontoidusta ilmeestä, mutta sinänsä onnistuneen konsertin
jälkeen tuntui kuin Gourmetin tarjoilema herkku olisi maistunut
paremmalta hieman särmikkäämmässä tilassa.

Kun lauantai-iltapäivälle alun perin suunniteltu free jazz -kohtaaminen
siirrettiin aikataulusyistä myöhään yöhön, jäi koko lauantaipäivä aikaa
tutustua kaupungin nähtävyyksiin. Pari tuntia kestänyt retki Raahen
saaristoon haruspurjekuunari Raahen Fiialla osoittautui todella
onnistuneeksi ja mielenkiintoiseksi oheisohjelmaksi ainakin minun
kaltaiselleni maakravulle.

Big Four.

Latteahkon perjantain ja hyvien purjehduskelien jälkeen olivat
odotukset Fantin lauantain jazzkonsertin suhteen korkealla. Illan
aloitti itävaltalaisen saksofonistin Max Naglin Big Four-yhtye, jossa
soittivat myös ranskalainen kitaristi Noël Akchoté sekä trumpetisti
Steven Bernstein ja basisti Brad Jones USA:sta. Ilmavasti ilman
rumpuja soittanut yhtye tuoresti raikkaasti cool jazzia ja lisäsi
mukaan myös häivähdyksiä swingistä, klezmeristä ja bluesista.
Tarkasti toisiaan kuunteleva yhtye loi herkän hienovaraista ja
hieman surumielistä musiikkia, jossa oli runsaasti hiljaista voimaa.

Atomicin Fredrik Ljungkvist ja Magnus Broo vauhdissa.

Illan toisena yhtyeenä esiintyi eräs viime aikojen suurista suosikeistani,
norjalais-ruotsalainen Atomic-yhtye. Kvintetti ei tälläkään kertaa
pettänyt, vaan kohosi tämän vuoden Fantin jazztarjonnan huipulle.
Atomicin voima on vahvassa yhtyesoitossa, hienoissa, välillä upean
melodisissa sävellyksissä ja intensiivisissä sooloissa. Perustan yhtyeen
musiikille rakentaa varsinainen komppidynamo (rumpali Paal Nilssen-Love
ja basisti Ingebrigt Håker Flaten), jonka luoman rytmisen energian ja
mahtavan svengin varasta solistien on hyvä ponnistaa. Erityisen
vaikuttavana solistina esille nousi saksofonisti Fredrik Ljungkvist, joka
todellisen improvisoijan lailla löysi aina mielenkiintoista ja omaperäistä
sanottavaa.

Vapaata jazzia Bio Huvimyllyn lavalla.

Fantin lauantai-illan päättänyt Oiling Boiling ei ehtinyt vielä edes
aloittaa, kun kaikki vapaan improvisaation ystävät kiirehtivät Atomicin
mainion komppiparin perässä Bio Huvimyllyn öiseen free jazzkonserttiin.
Paal Nilssen-Love ja Ingebrigt Håker Flaten soittivat pienen elokuva-
teatterin lavalla yhdessä Mikko Innasen ja Frank Gratkowskin kanssa.
Muusikot kohtasivat tässä kokoonpanossa nyt ensimmäisen kerran,
eikä aikaa harjoittelulle ollut tarjolla. Kohtaamisesta syntyi kuitenkin
jäntevää ja vaihtelevaa vapaata ilmaisua, joka piti kuulijansa
myöhäisestä ajankohdasta huolimatta innoissaan ja hereillä. Kun Bio
Huvimylly on vielä sopivan intiimi paikka tällaiselle akustiselle musiikille,
oli yön improvisaatiotuokio hieno ja mieleenpainuva päätös festivaalin
jazztarjonnalle.

Raahen Rantajatsit osoittautui jälleen kerran hyvän maineensa
veroiseksi tapahtumaksi, joka joka vuosi tuo Suomeen sellaista
kiinnostavaa jazzia, jota harvoin muualla pääsee kuulemaan. Vaikka
perjantain ohjelmasta jäi hieman vaisu kuva, pelastivat Fantin
onnistunut lauantai ja Huvimyllyn maukas yöjazz festivaalin selkeästi
plussan puolelle.

3.8.2006 Teksti ja kuvat: Jukka Piiroinen.

Raahen Rantajatsit

------------------------------------------------------------------------------