Ensimmäinen biisi "Questions" on useita osia sisältävä teos, joka matkoillaan
dynamiikan eri ääripäiden välillä on poikkeuksellisen moniulotteinen. Kesto on
melkein 25 minuuttia. Rajat sävellyksen ja yksilösuoritusten, jazzin ja
improvisaation sekä rytmimusiikin ja modernin klassisen välillä muuttuvat
sumuisiksi.

Toinen esitettävä kappale "The Sky Is Ruby" on ponnahduslauta kaikkien
vierailevien solistien peräkkäisille improvisaatioille. Kappaleen alussa ja
lopussa toistuva teema ei ole konservatiivisen kuulijakunnan halventavaa
ilmaisua käyttäen "hämyosastoa", vaan yksinkertainen ja tehokas
sävellyksellinen idea, jollainen toimisi solistien innoittajana monenlaisissa
jazz-yhteyksissä. Haarlan soolo muodostuu suhteellisen yksinkertaisista
kuvioista. Sähköä on ilmassa, kun maamme saksofonitaiteen suurmestari
Juhani Aaltonen puhaltaa huomattavan rehevällä saundilla kunniaa John
Coltranelle, yhdelle historian merkittävimmistä jazz-saksofonisteista.
Björkenheim on Berkleen käynyt oppinut mies, muttei varmaan
kovapäisimpien avantgardistienkaan mielestä kuulosta ainakaan liikaa siltä.
Ennemmin tämän biisin kitarasoolo kuulostaa siltä, kuin mies olisi opiskellut
puoli vuotta Berkleessä neljän seinän sisällä ja tullut sen jälkeen
mielisairaaksi. Joka tapauksessa "Monk in Funk" -biisin kitarasoolo on
mielestäni vielä parempi.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Edward Vesala olisi sanonut biisistä
"Lost Love". Kuulen sävellyksessä Vesalan läsnäoloa - tuo tempo, tuo
jännite, nuo soitinvalinnat, nuo intervallit. Todennäköisesti taustalla ovat
Björkenheimillä olleet myös länsimaiden ulkopuolisista musiikkikulttuureista
tulleet vaikutteet. Maailmanmusiikin eri osa-alueita paremmin tuntevat
henkilöt voivat löytää tarkemmat musiikilliset yhtymäkodat maapallon eri
kolkkiin.

Björkenheim ei ole vain kitaristi, jolla on aivot mutkalla. Hänen
tietämyksensä jazzin historian keskeisistä hahmoista antaa edellytykset
ammentaa uutta heidän inspiroimanaan, myös huumorin kanssa. Viimeinen
biisi "Monk in Funk" on loistava esitys, joka ilmentää esiintyvän kokoon-
panoon valtavaa voimaa säntäillen järjestyksen ja kaaoksen rajojen yli ja
ympäri sinne tänne. Ville Huolmanin ja Markus Ketolan rytmiset otteet
tiputtavat laastit konserttisalin seiniltä ennen kuin puhaltajat tööttäävät
koko paikan säpäleiksi. Björkehmeimin soittama viimeinen soolo on yksi
konsertin tulisimmista. Biisi on sangen erinomainen energianpurkaus jazz-
vuoden loppuhetkille.

Tottakai Björkenheimin kitaratekniikan erikoisuuksia on konsertissa
runsaasti mukana: omaperäistä strokan ja sliden käyttöä, tappingia.
Vibrakammen rääkkäystä ikävä kyllä ei juuri ollenkaan. Loppusoolon
viimeinen särmä tulee ilmeisesti Octaviasta tai muusta samantyyppisestä
efektipedaalista, ja vauhdilla mennään. Nouseeko kenenkään muiden
mietteisiin kyseisen soolon jälkeen levy nimeltä "Band of Gypsys"?

Jussi Huolman

Yle Radio 1, UMO Live
Lähetys: 18.12.2006 kello 21.00.
UMO Jazz Orchestra, vieraina Raoul Björkenheim (kitara), Juhani Aaltonen
(saksofonit, huilu) ja Iro Haarla (koskettimet, harppu).
Sävellykset: Raoul Björkenheim.
Kapellimestari: Mikko Hassinen.
Äänitys: Antti Pohjola, Tavastia, Helsinki 20.04.2006.
Toimittaja ja tuottaja: Veli-Pekka Heinonen.

-------------------------------------------------------------------------