Jenny Robson Acoustic Band Jazz Barissa 1.3.2007. Jazzliiton kiertue.

Jenny Robsonin viime vuonna julkaisema Butterfly life on hyvä levy. Se on yhtenäinen
ja kunnianhimoinen kokonaisuus, liki teema-albumi, jonka sävellykset Robson teki
työskennellessään taiteilijaresidenssissä Costa Ricassa vuoden 2005 heinä- ja elokuun
ajan. Se on toteutettu erinomaisella soittajistolla. Yhtyeestä löytyy näennäisesti
vastakohtaisia muusikkotyyppejä, jotka kuitenkin sopeutuvat vaivattomasti samaan
ensembleen.

Korkeatasoisesta toteutuksesta huolimatta Butterfly life ei ole monenkaan pyörittämisen
jälkeen suostunut oikein levyltä syttymään. Kokonaisuus on tasokas, mutta liian tasainen,
levyltä ei välity kuin osa yhtyeen keikoilla luomasta ilmapiiristä. Jenny Robsonin osaava
laulaminen pyörii turhan ykstotisesti keskirekisterissä, eikä laulumelodioissa ole kylliksi
koukuttavaa taikaa.

Materiaali on todellakin hitaasti syttyvää, mutta konsertissa kokonaisuus iskee läpi
aivan uudella vakuuttavuudella. Vaikka levysovituksiin ei ole rustattu mitään jättimäisiä
muutoksia, yhdessä soittamisen taika ja yleisökontaktin ilo nostaa ensemblen energia-
tason aivan uusille lukemille.

Jazz Barin konsertissa kuultiin pelkästään Robsonin sävellyksiä, jotka muutamaa
poikkeusta lukuun ottamatta olivat Butterfly life -levyltä.

Yhtyeen työskentely oli oivaltavan sovittamisen juhlaa: soitinten mainioita pienyhdistelmiä,
hallittuja sointivärejä, säännösteltyä energiaa. Jussi Lehtosta käytettiin pitkään säästö-
liekillä musiikin hengen mukaisesti, kunnes konsertin loppupuolella oli aika laskea mies
valloilleen. Räjähtävät suoritukset riemastuttivat yleisönkin täydellisesti.

Yhtyeen veto saattoi siis olla lennokasta ja energistä, esimerkkinä vaikkapa Brand New
Dayn tiheästi vaihtuneet soolovuorot Dunkelin, Viinikaisen ja Paakin kesken, tai toisella
laidalla hienosti väritettyä kaunista kuvaelmaa, kuten kuulas jazzlaulelmatuokio Unen
rajalla.

Innostavien improvisaatioiden suuri osuus oli se mikä teki suurimman eron keikan ja
levyn välille. Tällä saralla koko kuusikko pääsi kunnostautumaan poikkeuksellisen
tasaisesti.

Uuden levyn vastikään julkaissut Manuel Dunkel oli tällä keikalla parhaimmillaan, etenkin
tenorilla jälki oli komeaa. Teemu Viinikainen löysi sooloihinsa taas kerran hämmästyttävää
lennokkuutta. Riitta Paakki ositti tässäkin yhteydessä kuuluvansa pianistiemme kärki-
joukkoon. Ville Herrala ja Jussi Lehtonen rakensivat ihanteellisen komppiparin Robsonin
rytmisesti monipuoliseen musiikkiin.

Jenny Robson on kypsynyt vakuuttavaksi jazzlaulajaksi. Hän ei juuri revittele, mutta
maltillinen suoritus osoitti mainiota tyylitajua ja musikaalisuutta. Eipä tule mieleen toista
kotimaista laulajaa, jolta skat-laulu irtoaa näin luontevasti, musiikin itsestään selvänä
osana.

Jos oli Butterfly life levynä ihan ookoo, keikalla yhtye pisti vielä paljon, paljon
paremmaksi.

Pentti Ronkanen 2.3.2007

----------------------------------------------------------------------------------------