Cover design: Kari Rissanen.

1.Take six (Robson)
2.Last night (Tolonen)
3.Chesterfield blue (Tolonen)
4.Don't ask why (Robson)
5.Climb the ladder (Robson)
6.The maze (Tolonen)
7.Dance (Tolonen)
8.Five leaves left (Tolonen)
9.Blast from the past (Robson)

All arrangements by Tasavallan Presidentti.

Frank Robson (voc, keyb), Jukka Tolonen (g),
Juhani Aaltonen (sax, fl), Heikki Virtanen (b),
Vesa Aaltonen (dr)

Recorded and mixed at Studio Stadi by Harri
Merilahti, 2005-2006
Mastered in Finnvox by Pauli Saastamoinen

-----

Suomijazzin arvio:

70-luvun alkupuolella oli kaksi suurta: Tasavallan
Presidentti ja Wigwam. Noista jälkimmäinen oli minun
bändini: keikalla ehdin näkemään Wigwamin popversion
eli Nuclear Nightclub -miehistön Pembroke-Rechardt-
Grounstroem-Österberg, mutta siellä pohjalla herättivät
ihailua myös Wigwamin siihenastiset saavutukset Jukka
Gustavsonin ja Pekka Pohjolan johdolla.

Pressaa en ole koskaan nähnyt keikalla, eikä suhde
levyjen kauttakaan kovin läheiseksi aikanaan muodostunut.
Paljon paremmilta maistuivat Jukka Tolosen soolouran
ensimmäiset noin neljä levyä, sillä omillaan Tolonen oli
70-luvun tärkeimpiä innovaattoreita.

Jos Wigwam oli progerockia ja poppiakin, Pressan voisi
luokitella jazzrockiksi. Runkomiehistö on tallella.
Vokalisteista mukana on tällä kierroksella levyn
materiaalistakin paljolti vastaava Frank Robson.
Basistivaihtoehdoista Måns Grounstroem on sivussa,
Heikki "Häkä" Virtanen jälleen kehissä.

Robsonista ja rumpali Vesa Aaltosesta ei viime vuosina
ole paljoa kuulunut, Häkä Virtasestakin vähemmän kuin
joskus, mutta Jukka Tolonen ja Juhani Aaltonen ovat
kumpikin tahoillaan ahkeroineet kovasti viime vuosina.
Tolonen on soittanut intialais-suomalaista fuusiota,
akustista kitaratriomusaa ja John Coltranen musiikkia
nuorten jazzareiden kanssa, muun muassa. Juhani
Aaltonen on ollut esillä oman hienon trionsa kanssa
sekä mm. Nordic Trinityn riveissä.

Uudella levyllä Pressan jazzrockgenre on säilynyt,
mutta ei tämä mitään elähtänyttä kierrätystä ole.
Sekä soundeissa että soitteissa on etenkin kompin
osalta reilusti vanhan koulun otetta, mutta se on
vain terveellistä muistutusta pioneeriajoista. Pääasia
on että soitto kulkee, Junnu Aaltonen venyy yhä
myös rockaavan musiikin mukaan ja Tolonen vetää
levylle ehkä monipuolisempaa soundimaailmaa kuin
koskaan aiemmin Pressan kanssa.

Tolonen on rakentanut huolella koko kirjon: sointu-
kompit, riffit ja napakat soolot, joista on karsittu
pahimman progejazzkauden maratoonit pois, asia
ilmaistaan ytimekkäästi. Jotakin nuoruuden
lennokkuudesta ja loistokkuudesta on kyllä jäänyt
matkan varrelle, mutta sehän on vain ymmärrettävää.

Levyn onnistumisen kannalta kovin tärkeätä on tietysti
myös biisimateriaali. Pressa hoitaa homman tyylikkäästi.
Ensinnäkin kappaleet erottuvat toisistaan, joka
kattilassa ei ole samaa soppaa, ja koukuttavia
mausteitakin löytyy tarpeeksi. Toiseksi onnistuminen
syntyy siitä, ettei sittenkään yritetä liikaa. Ei ole
lähdetty tekemään kuolematonta taideteosta, vaan
juurevaa perusjuttua. Pressan perusosaamisessa
yhdistyy jazzrockin instrumentaalinen lennokkuus
selkeisiin ja helppotajuisiin laulubiiseihin. Aikamoisen
hyvä balanssi on löytynyt.

Siinä mielessä tämän levyn kokee toisen konkaribändin
onnistuneen paluukiekon sukulaisena. Colosseumin
vuonna 2003 julkaisema Tomorrow's blues hönki
samaa rehevän ja rehdin (ei-kaupallisen) aikuismusiikin
henkeä. Lievää sukulaisuutta on myös vokalistien
äänessä. Chris Farlowen kaltainen bluesikas revittelijä
Frank Robson ei ole, mutta perusäänen voisi sijoittaa
johonkin Farlowen ja Gary Brookerin välille.

Pressa kiersi Suomea marras-joulukuussa ja jälleen jäi
valitettavasti keikka väliin. Noinkohan missasin viimeisen
tilaisuuteni? Levy on joka tapauksessa muistuttamassa
suomijazzrockin tärkeistä suunnannäyttäjistä, ja se on
hyvä se.

Pentti Ronkanen 27.12.2006

---------------------------------------------------------