Suomijazz - Jyväskylä Summer Jazz 2004

Summer Jazz 2004 puhui monilla kielillä

Jazzista on tullut maailmanlaajuinen musiikin kieli, joka yhdistää
muusikoita kaikissa maanosissa. Mutta aivan kuten sitä toistakin
maailmanlaajuista kieltä, englantia, myös jazzia värittävät
paikalliset variaatiot ja murteet. Alkuperäisillä "puhujilla" ei enää
ole monopolia kielen kehittymiseen. 9. Jyväskylä Summer Jazz
valaisi tätä kehitystä tietoisen globaalilla näkökulmallaan. Esille
tulivat musiikin alkuperä, muodonmuutokset ja tulevaisuus sekä
sen maailmanlaajuinen levinneisyys.

Festivaalin keskiössä olivat pääasiassa sellaiset musiikin ilmentymät,
joissa jazz on vain yksi osa rikkaampaa musiikillista sanastoa.
Pianisti Joao Assis Brasilin klassisen musiikin, brasilialaisten sävyjen
ja improvisaation fuusio kohtasi eestiläisten Meelis Vindin ja Raivo
Tafenaun abstraktit kamari-improvisaatiot ; hollantilaisen pianotrion
Robinson, Freitag & Caruson moderni jazzin ydinperinnön päivitys
liittyi yhteen armenialais-amerikkalaisen pianistin Armen Donelianin
hartaan jazzstandardeista koostuneen soolokonsertin ja suomalaisen
Kvalda-kvartetin jazzlaulun rajoja rikkovan esityksen kanssa.
Argentiinalainen pianisti ja säveltäjä Emilio Solla rikasti sävellyksiään
tangolla ja muilla perinteisillä eteläamerikkalaisilla rytmeillä, kun taas
Raivo Tafenau Quintet antoi brasilialaisen laulajan Sergio Bastosin
johtaa yhtyettä läpi bossa nova - ja funk-sävytteisen yleisöä
innostaneen setin. Kolmetoista yhtyettä, neljä päivää ja kymmenen
tapahtumapaikkaa takasivat, että jazzin monet murteet pääsivät
kuuluville.

1. Virtuoottista ilmaisua

Sababougnouma

Tanssi-, laulu- ja lyömäsoitinyhtye Sababougnouma Burkina Fasosta
veti kaikki langat yhteen hioutuneella esityksellään. Tämän musiikillisen
murteen ydinelementtejä olivat rytmin ensisijaisuus, moninaisten
osasien liittyminen toisiinsa milloin ketjuna, milloin limittäin, ekstaattiset
soolot, joita pönkittivät vetävät ostinatot sekä kappaleiden venyminen
tavalla, josta syntyi tunne, että Sababougnouma voisi jatkaa pitkälle
yöhön. Orkesterin kappaleet olivat kuitenkin hyvin pitkälle sovitettuja
tanssiaskelineen ja balafonisooloineen kaikkineen. Musisointiin oli
järjestetty tilaa vaikkapa raahata balafon tanssilattialle ja heittäytyä
selälleen sooloa soittamaan. Ennen jokaista kappaletta soittajat
antautuivat sanasotaan, josta lopulta löytyi voittajaksi seuraava
soitettava kappale. Kun jokainen soitin oli tuplattu (shekereä ja ngonia
lukuun ottamatta), äänen voimakkuus oli massiivinen, vaikkei näkyvissä
ollut ainoatakaan sähköistä soitinta.

Löysiin, värikkäisiin asusteisiin sonnustautuneet kymmenen muusikkoa
(yhdeksän miestä ja yksi nainen) soittivat kaksi sähköistävää settiä:
alati vaihtelevia tempoja, lähes konemaista tarkkuutta, korviatärisyttäviä
djembe-sooloja, ja ennen kaikkea silkkaa musisoinnin iloa, joka välittyi
myös tanssijoille. Vähitellen lattia täyttyi kun kuulijat eivät pystyneet
vastustamaan kovaäänistä, sykkivää äänivyöryä.

Emilio Solla y Afines

Pianisti Emilio Solla on syntynyt Argentiinassa, mutta asuu nykyään
Barcelonassa. Hän on kuitenkin vienyt kotimaansa musiikin mukanaan, ja
käyttää sitä rikastamaan omaa jazznäkemystään. Loistavan Afines-
yhtyeen tulkitsemana (Carlos Morera, bandoneon, Gorka Benitez,
tenorisaksofoni, Nono Fernandez, basso, David Gomez, rummut) Sollan
sävellykset huokuvat historiaa, musiikillista ja henkilökohtaista. Yksi
sävellyksistä perustui Sollan lapsen kerran tanssimaan tanssiin, ja
käyttää uruguaylaista candomea rytminään. "Pulma marka" pohjautui
yksinkertaiseen pohjoisargentiinalaiseen pentatoniseen lauluun.
Argentiinalainen versio sambasta puolestaan teki kunniaa jo suljetulle
barcelonalaiselle jazzklubille.

Ja sitten tietenkin: tango. Solla hyödyntää maansa musiikeista tunnetuinta.
Tässä konsertissa yhtye soitti ensimmäisen osa Sollan sarjasta Suite
Piazzollina. Tangon katkonainen, ajoittain kiihkeä pulssi sallii Sollan ja
Afines-yhtyeen kutoa vapaat ja kirjoitetut osuudet yhteen saumattomasti.
Toinen tangokappale ajautui instrumenttien perkussiiviseen taputteluun,
ja lopulta jammailuun, jossa kaikki yhtyeen jäsenet soittavat
lelubandoneoneja.

Tällaiset kevyen elämäniloiset hetket ovat ominaisia Sollalle, joka selittää
innokkaasti musiikkia ja tarinoita jokaisen sävelmän takana, ylistää
yhtyettään, festivaalia, äänimiehiä ; toisin sanoen hänen innostuksena
näyttää koskevan elämää yleensä, eikä tämä innostus voi olla kuulumatta
hänen musiikissaan, jossa teknisen loistokkuuden tehtävä on vain
vahvistaa tunteen ilmaisua.

2. Etelä-Amerikasta ja Karibialta Pohjois-Afrikkaan ja kauemmaskin

Assis Brasil & de Carvalho

Etelä-Amerikan rytmit ja tyylit pääsivät monin tavoin esille tämän vuoden
festivaaleilla. Taulunmäen kirkon tornimaisessa tilassa pianisti ja säveltäjä
Joao Assis Brasil yhdistivät voimansa lyömäsoittaja Celio de Carvalhon
kanssa. Tuloksena oli intiimi kuuden sävellyksen setti, johon sisältyi
räväkästi yliladattuja klassisia muotoja, kuin Debussyä nopeutettuna,
monimutkaisia djemben ja congan säestyskuvioita, laulua, ja inspiroituneita
improvisaation hetkiä.

Assis Brasil kuvaa musiikkiaan "brasilialaisen sielun" tulkinnaksi, jonka
elementit on noukittu maan perusasioista. Tahtoo sanoa: Villa-Lobosia,
Jobimia (tässä bossa nova menetti lämpimän kevyen keinuntansa ja
suuntautui avarille mainingeille, ja kokonaisuuden piti kasassa Carvalhon
voimallinen tamburiini), linnunlaulua viidakosta, pianovälikkeitä jotka liikkuivat
kevyen lyyrisestä otteesta vaikeatajuiseen trillien, glissandojen ja
32-osanuottien sekamelskaan, kaikki tämä muutaman tahdin aikana.
Ajoittain tämä kaikki kuulosti hieman räikeältä, liikaa virtuoottisuutta ja liian
vähän maanläheisyyttä, mutta lopulta teknisen loistokkuuden keskellä oli
sittenkin tarpeeksi syvyyttä, jotta konsertista kehkeytyi muistettava tavalla,
joka tuo mieleen kalliin ravintolan hedelmäisen cocktailin.

Vind, Tafenau & Padilla

Tätä keskittynyttä yhdistelmää seurasivat virolaisten bassoklarinetisti Meelis
Vindin ja tenorisaksofonisti Raivo Tafenaun sekä chileläisen lyömäsoittaja
Ricardo Padillan eklektisemmät ja abstraktimmat luonnokset. Trion
kokoonpano on kaukana jazzyhtyeiden vakioista, joten ryhmällä on vapaat
kädet toteuttaa yksinkertaisia, modaalisia sävellyksiään. Lyhyet melodiset
fraasit olivat keskustelun pohjana kun puhaltimet kiipeilivät ja liukuivat
toisiinsa kietoutuneina, ja ajoittain vuoropuhelu kuulosti telepaattiselta.
Padilla enemmänkin maalaili kuin löi käyttäessään congia, symbaaleita,
kehärumpuja, berimbauta, gongia ja shakereita perkussiivisten pintojen
luomiseen.

Valitettavasti vain useimmat omista sävellyksistä noudattivat samaa kaavaa,
ja neljän ensimmäisen kappaleen jälkeen soitto alkoi kuulostaa toisteiselta.
Eero Koivistoisen sävellyksessä Vind loi klarinetillaan kävelevän bassolinjan
ja Tafenau heitti sekaan bopahtavia vetoja. Ryhmän vahvin hetki koettiin
viimeisessä kappaleessa, joka oli kunnianosoitus Ray Charlesille. Etukäteen
soittajat pyysivät yleisöä pidättäytymään suosionosoituksista musiikin
loputtua, ja toivoivat minuutin hiljaisuutta. Padilla kertoi tarinan sokeasta
kiertävästä muusikosta, Vindin ja Tafenaun herkästi muovatessa kertomusta.
Äkkiloppu. Hiljaisuus. Musiikin kaiku kuolettui hiljalleen kirkon holveissa.

Tafenau Quintet ja Sergio Bastos, Los Cumbancheros

Edellä mainitut taitavat ja dramaattiset fuusiot osoittivat suurempaa
mielikuvitusta ja jännitettä kuin Raivo Tafenaun ja Sergio Bastosin Jazz
Barissa perjantai- ja lauantai-iltoina kuultu melkoisen haalea sekoitus
latinalaista groovea, funkia, discoa ja bossa novaa. Tafenaun vakiokvintetin
kanssa musisoinut brasilialaissiirtolainen Bastos lauloi ja soitti akustista
kitaraa. Hänen hyväntuulinen ja eloisa esiintymistyylinsä sopi hyvin yhteen
Tafenaun r&b-elkeiden kanssa. Valitettavasti kävi niin, että sekoitellessaan
kaikkia em. hyvänolon rytmejä yhtye pehmensi liiat särmät pois, ja niin
James Brown tai Jobimin Girl from Ipanema olivat lähempänä kevyt-groovea
kuin todella juurevaa meininkiä.

Oli miten oli, Tafenau ja Bastos, kuten myös latteanpuoleinen kuubalainen
tanssiyhtye Los Cumbancheros täyttivät tehtävänsä. Osana festivaalin
klubirinkiä ne tarjosivat myöhäisillan juhlijoille kevyen ja iloisen ilmapiirin,
jossa sopi unohtaa jäykät tyylilliset ennakkoluulot ja vain antaa musiikin
viedä.

3. Standardeja, lauluja, muutosta…

Armen Donelian

Armenialaisperheeseen Amerikassa syntynyt Armen Donelian on pianisti,
tutkija ja opettaja. Hänessä yhdistyvät vankka tekninen osaaminen,
rakkaus jazzin mainstreamin traditioon ja rakastettava esiintymistapa.
Donelianin konsertti Aalto-salissa oli miellyttävä, kieltämättä tyylikäs,
mutta sittenkin yllätyksetön esitys. Donelian liikkui pirteästi omien
kappaleiden ja jazzin perusstandardien välillä. Kappaleiden välissä
Donelian jutteli yleisölle ja kertoi miksi mikin kappale oli valittu konserttiin.
Kauttaaltaan Donelianin kosketus oli sujuva ja hän käyttii toistuvia,
aavistuksen kömpelöitä bassolinjoja tuomaan vähän salaperäisyyttä
Brubeckin Take Fiveen tai Summertimeen. Herbie Hancockin Doldhin
Dance hohti aistillisen rikkaana, ja John Lewisin Django sai kunnioittavan
tulkinnan. Hänen vikkeläliikkeisten omien kappaleidensa, monkmaisen
Spreen ja New Yorkin vaikutelmista syntyneen Metropolitan madnessin,
mutkikkaan koristeelliset linjat saivat voimaa sykkivistä bassokuljetuksista.

Donelian selitti, ja jopa lauloi Fiddler on the roof -musikaalista peräisin
olevan Sunrise, sunset -kappaleen lyriikat. Tämä hetki kertoi paljon
Donelianista. Laulu kuvasti toiveikasta nostalgiaa ja sen valinta konserttiin
osoitti omalla tavallaan, että Donelian on kiinnostuneempi menneestä kuin
tulevasta, mutta kaikeksi onneksi hän ei kuitenkaan ole tylsä jazzreliikki.
Yleisölle kävi selväksi, että Donelian todella rakastaa näitä sävelmiä, ja
tuon rakkauden Donelian haluaa myös jakaa kuulijoiden kanssa.

Kvalda

Lauantai-iltapäivänä nuori suomalainen Kvalda-kvartetti houkutteli täyden
Aalto-salillisen kuulijoita levynjulkaisukeikalleen. Kaikki neljä soittajaa ovat
Jyväskylän Suomalaisen konservatorion kasvatteja. Yhtye edustaa Suomea
myöhemmin tänä vuonna pohjoismaisessa Young Nordic Jazz Comets
-kilpailussa. Kvalda tuo raikkaita tuulahduksia laulujazzin perinteeseen
omalla musiikillaan, jossa perinteisiä laulurakenteiden rajoja ylitetään
reippaalla annoksella improvisaatiota ja soittajien keskinäistä vuorovaikutusta.

Pianisti Antti Kujanpää on yhtyeen ahkerin säveltäjä, hänen tekojaan olivat
mm. syvämietteinen Rauha ja rytmikkäästi sykkivä Kavala. Aili Ikosen
lauluosuudet olivat polveilevia, haikean surumielisiä, usein sanattomia, ja
hän osasi välttää scat-laulun kliseet. Juuri Ikosen kautta yhtye pystyi
luomaan dramaattisia kerronnallisia kaaria lauluihinsa, rakentamaan
ekstaattisia huipentumia, ja sitten hiljentymään miestiskeleväisiin välisoittoihin.
Basisti Jori Huhtala ja rumpali Hanne Pulli tukivat peräänantamattomasti,
Huhtalan ylväät, toisteiset kuviot ja jousellasoitto sekoittuivat Pullin tiukkaan
virvelityöhön ja hiljaa heläjäviin symbaaleihin. Huhtalan ja Pullin dynaamisilla
rytmityksillä, Kujanpään säästeliäillä mutta mehukkailla pianofraaseilla ja
Ikosen kristallinkirkkailla tyylittelyillä Kvalda on luonut itselleen tilan jonnekin
jazzin avoimuuden, taidelaulun, kansanmusiikillisen suoruuden ja
modernin popmusiikin lähestymistapojen keskelle.

Robinson, Freitag & Caruso

Myöskin tämä hollantilainen akustinen trio rakentaa oman musiikillisen tilansa,
ja satsaa etenkin muusikoiden intensiiviseen vuorovaikutukseen. Popparissa
kuusi settiä kahden illan aikana soittanut trio sekoitti standardeja ja omia
kappaleitaan, ja kuulosti Bad Plusin älyllisemmältä versiolta. Trio haki
energisiä tempoja, ja sekoitti ronskiin bebopiin funkin ja rockin häivähdyksiä
ja edistyksellisiä harmonioita. Yhtyeen improvisaatiot sopivat yhtä mainiosti
remuisan juhlinnan taustalle kuin tarkasti kuunteleville jazzintoilijoillekin.
Rumpali Philipp Pumplun heitteli pirteitä iskuja lautasiinsa, ja loi basisti Uli
Wentzlaff-Eggebertille pohjan, jolla sopii liikkua energisesti tai veistää funkyn
särmikkäitä linjoja. Pianisti Christoph MacCarty näytti pystyvänsä niin
monkilaiseen pidättyvyyteen kuin powellmaiseen runsauteenkin, usein näitä
näkökulmia vaihdellen tai päätyen räiskyvyyden ja melodisuuden sekoitukseen.

Matthew Wuethrich 1.7.2004. Käännös: Pentti Ronkanen.
Kuvat: Pentti Ronkanen.

Alkuperäinen englanninkielinen teksti. Suosittelemme!

.....