Suomijazz - Jyväskylä Summer Jazz 2005

Summer Jazz 2005 oli tasokas kyläjuhla

Summer Jazz -festivaalilla on harvinainen ongelma. Kaupungin oma
musiikkielämä ja koulutusjärjestelmä tuottaa niin kovatasoisia yhtyeitä,
että muualta tulevat vieraat jäävät suorastaan pimentoon.
Vai onko se oikeasti ongelma?

Tasoa Jyväskylässä todella riittää. Minun makuuni tämänvuotisen
Summer Jazzin kovimmat jutut olivat kaikki jyväskyläläisyyden kanssa
tekemisissä: kohokohtia olivat Samuli Mikkonen & 7 Henkeä, Joona
Toivanen Swedish Match, Ville Ojanen ja Olavi Trio. Näiden ohella
norjalainen TINGeLING säväytti kunnolla, mutta muut ulko- tai
kotimaiset vieraat eivät mitään unohtumatonta tarjonneet.

TINGeLING Jazz Bar 2.6.

Kvitretten-yhtyeestä tuttu Eldbjorg Raknes vieraili TINGeLING-yhtyeensä
kanssa Jyväskylässä ensimmäisen kerran vuoden 2003 syksyllä. Silloin
porukka joutui soittamaan lähes tyhjälle salille. Nyt oli meno jo toinen,
vaikka vieläkin olisi toivonut enemmän yleisöä tälle sangen mainiolle
kokeilevalle popjazzyhtyeelle.

Raknesin tummassa äänessä riittää voimaa, ja kun itseluottamus on
kohdallaan, hänen ei tarvitse yrittää liikoja esiintymisen kanssa.
Laulaminen riittää, ja musiikki puhuu puolestaan. Raknes käyttää uutta
äänitekniikkaa sinänsä jo tutulla tavalla: livetallenne talteen ja looppina
kiertämään uuden laulettavan pohjalle. Teknisen pelleilyn puolelle Raknes
ei kuitenkaan haksahtanut, vaan hän käytti tekniikkaa sittenkin
säästeliäästi ja perustellusti.

TINGeLINGin muillakin muusikoilla, kitaristi Nils Olav Johansenilla,
kosketinsoittaja Steinar S. Nickelsenillä ja rumpali Per Oddvar Johansenilla
oli nykytekniikka hallussaan. Per Oddvarkin taisi lopulta pelata enemmän
samplerin kanssa kuin oikeilla rummuilla.

Farner's Market -yhtyeestäkin tuttu Nils Olav Johansen ei ole mikään
perinteinen kitaristi: sekä komppityöskentely että soolot olivat nyt
ajoittain suorastaan kieroutuneita. Eipä siis ihme, että minä pidin kovasti!
Nickelsenin vintagesoundiset syntikkasoolot olivat nekin harvinaisen
hupaisaa herkkua.

Raknes ottaa mielellään sanoituksensa "oikeasta" runoudesta. Esimerkiksi
Lorca ja W.C. Williams ovat olleet monien laulujen innoittajina. Runolainat
ovat kuitenkin lyhyitä, pari rivin pätkiä, ja Raknes vatvoo ja veivaa näitä
lauseita yhä uudelleen kokonaisina tai eri tavoin jaoteltuina palasina.
Metodi toimi hyvin, eikä toisteisuus häirinnyt, sillä tärkeintä oli musiikin
eteneminen. Varsin pian Rakensin menetelmän sisäisti, ja sanat asettuivat
omalle paikalleen, musiikillisen materiaalin asemaan.

Hieno, omituinen yhtye!

Samuli Mikkonen & 7 Henkeä Taulumäen kirkko 3.6.

Välillä tuntuu, että kirkkokonserttien suhteen on mitta täynnä. Ehkäpä
sittenkin olisi parempi soittaa kirkossa vain kunkin pyhätön opin mukaista
hengellistä musiikkia, ja viedä kaikki muu musiikki otollisempiin olosuhteisiin.
Samuli Mikkosen luoman, haastavan klassispohjaisen konserttikokonaisuuden
olisin ilman muuta mieluummin kuunnellut hyvässä konserttisalissa. Pehmeät
penkit ja hyvä akustiikka olisivat olleet namia.

Musiikki oli kyllä nytkin namia, ja koko Summer Jazzin kirkkokonserttien sarja
on ollut musiikillisesti komea. Jyväskylässä nyt vain sattuu vain olemaan
ongelmana korkeatasoisen konserttisalin puute, sellaisen jossa olisi
ihanteelliset olosuhteet konserttimusiikille ja jazzillekin.

Samuli Mikkonen esitteli syksyllä 2002 ison huippuorkesterin, vähän hankalasti
nimetyn "Samuli Mikkonen & 7 Henkeä". Orkesterin ensimmäinen levy julkaistiin
keväällä 2003. Tuolloin kaikki sävellykset olivat Mikkosen omia, joko kokonaan
tai orkesterin muiden soittajien hitusen avittamana. Tänä vuonna Mikkonen on
rakentanut aivan uuden konserttikokonaisuuden, joka perustuu 1900-luvun
alkupuolen kotimaiseen taidemusiikkiin.

Sibeliuksen Sydämeni laulu kuultiin ylimääräisenä numerona jo vuoden 2003
konserteissa kuin vihjeenä tulevasta. Ainakin Jazz Barin konsertissa Sibeliuksen
musiikki Mikkosen tulkintana sai tuolloin yleisöltä ääripositiivisen palautteen.
Sibelius tuntuukin olevan kotimaisista klassikoista kaikkein lähinnä Mikkosen
sielua, sillä 17 teoksen kokonaisuudesta yhdeksän oli Sibeliukselta peräisin.

Mielenkiintoista on, että Mikkonen on valinnut mukaan paljon laulumusiikkia.
Yksinlauluissa onkin sovittajalle haastetta kerrakseen silloin kun koneistona on
kahdeksanhenkinen jazzensemble.

Orkesterin vahvuutena on viiden puhaltajan sektio: Kari Heinilä, Sakari Kukko,
Pepa Päivinen, Pentti Lahti ja Jorma Tapio muodostavat lievästi sanottuna
ilmaisuvoimaisen puhallinkuoron. Voimaa ja ekspressionistista väritystä oli
musiikissa silloinkin kun sovitus lähinnä kuorrutti teeman, eikä improvisatorista
ainesta lisätty. Moni kappale oli näin lyhyesti kaunis ja pelkistetty. Näitä
välisoitoilta maistuvia pikkukappaleita oli lopulta turhankin monta kokonaisuuden
eheyden kannalta.

Mikkosen taidemusiikin ja improvisaation fuusio on kieltämättä yksi
täyteläisimmistä kuulemistani. Silti jäätiin osittain puolitiehen: tehtiin joko
taidemusiikin hengessä, näitä lyhyitä "an sich" -versioita, tosin silloinkin
puhaltimien väritehoista tulkinnallista ytyä irrotellen, tai otettiin teos "jazzin"
pohjaksi. Silloin irtauduttiin teemoista sooloihin, jopa biitteihin parissa
kappaleessa. Muutamassa jazzillisessa irtiotossa yhteys lähtökohtiin pätki
jo melkoisesti.

Lievän hajanaisuuden takia en innostunut tästä konsertista ihan niin paljon
kuin edellisestä 7 Henkeä -produktiosta. Kärjistäen voisi väittää, että
Mikkonen on parempi säveltäjä kuin Síbelius, Kuula tai Hannikainen… No, oli
miten oli, kuolleiden säveltäjien teokset eivät vain tunnu niin kiinnostavilta
kuin se musiikki, joka syntyy tässä ajassa ja tästä ajasta.

Normal Jean Jazz Bar 3.-4.6.

Festivaalin klubeista ehdin käväistä vain Jazz Barissa Normal Jeanin yhden
setin verran. Louhivuoren veljekset Kalevi ja Olavi olivat tämän yhtyeen
valopilkut. Kalevista on tulossa Suomen ykköstrumpetisti, jos pää vain
kestää, eli nöyryyttä riittää jatkossakin yhtä paljon kuin lahjakkuutta.

Olavi Louhivuori puolestaan osoitti viikonlopun keikoillaan (Normal Jeanin
lisäksi Olavi Trio) semmoista muusikkoutta, että siihen ei ole paljoa lisäämistä.
Itse en ainakaan keksi Olavi Louhivuoren tekemisille musiikin ihmeellisessä
maailmassa mitään rajoja jatkossakaan, kaikki mikä kiinnostaa myös luonnistuu.
Tie on auki myös kansainvälisiin karkeloihin ihan mille tasolle vain.

Normal Jean on kuitenkin soulpopjazzaava laulubändi, ja siinä kokonaisuus sitten
onnahtaakin. Johanna Louhivuoren nasaali ilmaisu on kovin keskentekoista, ja
välillä englanninkielen artikulointikin oli epämääräistä.

Sinänsä on hienoa, että jazzmuusikot ovat innolla tekemässä tällaista vähän
fiksumpaa laulettua populaarimusiikkia, mutta Suomessa ongelmana on hyvien
laulajien ja väkivahvojen lavapersoonien puute. Jyväskylän Voicing-festivaalilla
on ollut esillä lupaavia kykyjä, mutta milloin näemme jonkun ihan oikeasti
puhkeavan kukkaan jazzsävytteisen huippubändin riveissä, nousevan laulajana
samalle tasolle esimerkiksi Kalevi Louhivuoren trumpetin kanssa? Tällä tasolla
laulu taitaa sittenkin olla se vaikein instrumentti…

Joona Toivanen Swedish Match Aalto-sali 4.6.

Pianisti Joona Toivanen on opiskellut Göteborgissa nyt kolmisen vuotta. Aiemmin
hän on käynyt sieltä käsin Suomessa Mt. Gomry -nimisen opiskelijayhtyeen kanssa.
Sekin oli mielenkiintoinen koostumus, mutta Toivasen taiteilijapersoonan kannalta
Swedish Match oli vielä paljon kertovampi. Projekti on samalla Toivasen päättötyö
Göteborgissa, joten yhtyeen sävellysvastuu oli yksin Toivasen harteilla.

Säveltäjän kannalta Swedish Matchin akustinen sekstetti on antoisa kokoonpano.
Toivasen sävellykset ja sovitukset hyödynsivät hienosti yhtyeen monipuolisuutta:
vaihteleva konsertti ylsi tyylikkäästi lyyrisestä maalailusta energisiin rullauksiin.
Kokonaisuus olisi ehdottomasti levyttämisen arvoinen.

Värejä löytyi nyt etenkin Johan Holmbergin, Frida Thurfjellin ja Fredrik Ljungkvistin
muodostamasta puhallinsektiosta. Solistisella puolella joukon ässä oli Ljungkvist
raisuine klarinetti- ja saksofonisooloineen.

Varanasi, Improvokation Aalto-sali 4.6.

Maailmanmusiikki on astunut lattarin sijaan Summer Jazzin toiseen pääosaan,
jazzin rinnalle siis. Se on tervetullut linjanmuutos, sillä latinalaisamerikkalaisen
tanssimusiikin rajat olivat jo tulossa vastaan, ainakin noin mielenkiinnon
ylläpitämisen kannalta. Maailmanmusiikissa, etnon ja improvisaation yhdistelmissä
variaatiomahdollisuudet ovat rajattomat.

Tämänkertaisen festivaalin ulkomaiset päävieraat edustivat etnoa tai etnojazzia.
Varanasi-duo soitti sitarin ja tablarumpujen voimin klassista ja puoliklassista
intialaista musiikkia. Kolme ragaa, joista ensimmäinen perustui turhan paljon
yksinkertaisen, riffinomaisen melodian toistamiseen, mutta seuraavat kaksi
onnistuivat jo viemään syvemmälle intialaisiin tunnelmiin. Taitavan tablistin Mani
Shankarin säestämänä J.N. Goswamin sitarin resonanssikielet ja melodiakielten
venyttely loivat tenhoavasti väräjävän sointimaailman.

Englantilais-unkarilainen Improvokation pyrki yhdistelemään jazzin ja unkarilaisen
kansanmusiikin, lähinnä mustalaismusiikin. Itse asiassa orkesteri piti sisällään kaksi
yhtyettä: pienen kansanmusiikkiryhmän ja ison jazzyhtyeen, jota hallitsi neljän
miehen puhallinsektio. Beáta Salamonin viulu ja Kálmán Baloghin cimbalom olivat
puhdasta etnoa, etenkin Salamonin fraseeraus piti jatkuvasti kansanmusiikki-
vaikutteita pinnalla.

Setin alkuosassa jazz ja etno pysyivät vielä selkeästi erillään, ja etenkin
puhaltajilta olisi odottanut edes toveittain liikettä kohti kansanmusiikkia. Konsertin
loppupuolen kappaleissa saavutettiin vihdoin sellainen fuusio, jossa kansanmusiikki
ja jazz löivät tasavertaisina kättä. Ajoittain hyvinkin toimiva keitos siis, ja
tylsempinäkin hetkinä seurattavaa riitti hyvissä soittosuorituksissa. Omat suosikkini
olivat rumpali Winston Clifford, pianisti Béla Szakcsi Lakatos ja orkesterin johtaja,
erinomainen basisti Arnie Somogyi. Puhaltajista pisimmän korren vei verevästi
revitellyt saksofonisti James Hunt, joskin trumpetisti Neil Yates pystyi hyvin
vastaamaan monipuolisuudellaan.

Ville Ojanen Rautavaara Jazz Bar 5.6.

Summer Jazzin paras etnobändi edusti festivaalille tyypillisesti kaupungin omaa
osaamista. Sekä intialaisduo että unkarilais-englantilainen etnojazzfuusio jäivät
lopulta Ojasen yhtyeen herättämistä fiiliksistä.

Kaustisilta Jyväskylään joitakin vuosia sitten muuttanut Ville Ojanen oli koonnut
bändiinsä kaupungin kermaa, muusikoita, jotka ovat soittaneet lähes kaikkea
mahdollista. Myös tämä kotimaisen kansanmusiikin pohjalta maailmoja syleileväksi
fuusioksi kasvanut Ojasen oma juttu sujui näiltä herroilta vastaansanomattoman
upeasti. Henri Haapakoski (mm. saksofoni, bassoklarinetti), Riku Kettunen (kitara,
mandoliini), Juha Kujanpää (piano, koskettimet, sello, melodica), Tero Tuovinen
(basso) ja Jarmo Hovi (lyömäsoittimet) olivat lavalla koko ajan viulua soittaneen
ja lauluunkin puhjenneen Ville Ojasen seurana. Lisäksi multi-instrumentalisti Pekka
Nättinen vieraili lavalla muutaman kappaleen verran, soittimina tällä kertaa
klarinetti ja pikkupasuuna.

Konsertti oli samalla Ojasen Rautavaara-levyn julkistamistilaisuus. Levyä voi
todellakin suositella. Nyt on tarjolla sellaista etnofuusiota, jossa on sekä
säilytetty suomalainen ydin, että onnistuttu luomaan uutta ja oikeasti toimivaa,
mielenkiintoista musiikkia, rikasta sekä melodioiltaan ja harmonioiltaan että
rytmityksiltään. Loistava yhtye, jota sopii buukata muuallekin kuin kansanmusiikki-
tapahtumiin, tämä toimii missä vain!

Olavi Trio Wanha Woimala 5.6.

Kauniilla paikalla virran keskellä sijaitseva Vaajakosken Wanha Woimala on
oivallinen paikka myös musiikille. Isosta salista on vesivoimala aikaa sitten
hävinnyt, suuret ikkunat tuovat valoa, kaareva katto on korkealla ja puulattiaisella
huoneella on oma kaikunsa, joka nyt kohteli hieman kaltoin Teppo Hauta-ahon
bassoa, mutta oli sitä armollisempi muille soittimille.

Hauta-aho on Olavi Trion nimekkäin muusikko. Free jazz on ollut Hauta-ahon
suuri rakkaus 60-luvulta saakka, vaikka leipä onkin irronnut lähinnä klassisen
musiikin puolelta. Pitkäaikaista yhteistyötä impron alueella Hauta-aho on tehnyt
saksofonisti Seppo "Paroni" Paakkunaisen ja pianisti Eero Ojasen kanssa.

Nyt 64-vuotias Teppo Olavi Hauta-aho on löytänyt uusia ystäviä improvisaatiossa.
Olavi Trion täydentävät 45- vuotias pasunisti Jari Olavi Hongisto ja 24-vuotias
rumpali Olavi Louhivuori. Kolmen sukupolven yhteistyö toimii hienosti, sillä mikään
kuuntelukokemuksessa ei nostanut ikäkysymystä esille. Parhaimmillaan jazz on
sittenkin rajaton riemu.

Olavi Trio edustaa free jazzin kamarimusiikillista laitaa: soittimien ja fysiikan rajoja
ei testata äärimmäisyyksiin asti, vaan paino on ensemblen hyvässä balanssissa.
Kokeilevimmillaankin, esimerkiksi Hongiston teknisesti upeissa vedoissa, tavoitettu
sointi oli hauraan himmeätä, kaihoisasti kajastavaa, kuin syksyn musiikkia kesän
keskellä.

Tälle yhteistyölle toivoo pitkää ikää, ja esillepääsyä myös taidemusiikkijuhlilla.
Improvisointi on pikku hiljaa tehnyt paluuta myös länsimaiseen konserttimusiikkiin,
ja vapaa jazz on tässä kehityksessä ollut merkittävässä roolissa.

Jyväskylä Summer Jazz

-------------------------------------------------------------------------------