Suomijazz - Jyväskylä Summer Jazz 2006

Jazzia, maailmanmusiikkia ja rajatonta laulua

Osa Karikko-yhtyeen kansainvälistä painosta.

Jyväskylä Summer Jazz kurkotti tuttuun tapaan moniaalle. Festivaalin
alkuvuosien latinalaispainotukset ovat jo joitakin vuosia sitten vaihtuneet
sekalaisempiin maailmanmusiikkimausteisiin. Ennen kaikkea festivaalille on
ollut tyypillistä vahva luottamus oman kaupungin loistavaan jazzosaamiseen.

Tämän vuoden äärilaitoja edustivat vanhan jatsin tanssit työväentalolla,
sooloharmonikkaimprovisaatio kirkossa ja ambientgroovailu rokkiluolassa.
Siihen väliin mahtui monenlaista jazzia ja improvisaatiota. Kuulemistani
konserteista jazzillisen huipennuksen tarjosi Kari Ikosen monikansallinen
Karikko-yhtye.

Rajaton & Jyväskylä Big Band Paviljongissa 8.6.2006

Runsaslukuinen yleisö sai Paviljongissa kaksi konserttia yhden hinnalla:
Rajattoman oman a cappella setin ja päälle vielä pidemmän yhteisen
osuuden JBB:n kanssa.

Rajaton aloitti vauhdikkaalla irkkumusiikkisovitelmalla. Suurin osa kappaleista
oli Rajattomalle tehtyä materiaalia, mutta lopussa yleisöä villittiin kahdella
kaikille tutulla lainalla: Pihasoittajien Viulu-ukko sai seuraa Beatles-coverista
Ticket to ride. Nämä olivat hauskoja ja svengaavia, kepeitä esityksiä.
Viulu-ukko jäi tosin vielä turhan siistiksi, se olisi kaivannut pari pykälää lisää
vauhtia ja rosoakin.

Rajattomalta ei varsinaisesti löydy kovin negroidia väriä tai valmiutta kunnon
rokkaamiseen. Silti Ticket to ride toimi etenkin hillittömästi svenganneen
"kompin" ansiosta. Myös sooloa vetänyt Hannu Lepola sai tähän vetoon
itsestään kohtuullisen määrän petoa irti. Soila Sariola kruunasi hauskasti
dramatisoidun esityksen särökitaraa imitoivalla soolollaan.

Soittimia siis tehtiin tuttuun tapaan myös näin a cappellana. Ja tuttuun
tapaan tässä kunnostautui etenkin yhtyeen human beat box Jussi Chydenius,
joka hallitsee suvereenisti sekä basso- että lyömäsoitinosastoa. Useimmiten
juuri Chydenius on Rajattoman menobiiseissä svengin ydin ja tae.

Rajattoman tekemisessä huomio kiinnittyy loistavaan mikrofonitekniikkaan ja
monipuoliseen ääniainekseen. Kun kaikki laulajat osaavat myös varioida ja
muuntua muuksi, on soundillisesti käytössä niin rikas paletti, että yhden illan
aikana vain raapaistaan pintaa.

Toki Rajaton hallitsee myös draaman lait ja luo jo mittavaksi paisuneesta
ohjelmistostaan sellaisen kokonaisuuden, jossa tyylit ja keinot vaihtelevat,
eikä yleisöä päästetä pitkästymään.

Rajattomasta olisi siis moneen erilaiseen makuun. Yhtyeellä on varmasti
paljon sen romanttisen tai jopa kansallisromanttisen kanteletar-puolen
ystäviä, mutta minulle putoaa tällä hetkellä irtonainen hauskanpito
parhaiten: olisipa mitä laadukkain pikkujoulubändi kevyimmän ohjelmistonsa
kanssa…

Rajattoman toinen setti big bandin kanssa toi karusti esiin Paviljongin
akustiikan ongelmat. Soitto ja laulu olivat kuitenkin sillä tasolla, että nämä
ongelmat halusi nopeasti unohtaa ja keskittyä tekijöitä sympatiseeraten
vain sisältöön.

Siinä missä ensimmäinen setti pirskahteli välillä iloisesti, toisen osan aikana
Rajaton istui kiltisti penkeillään ja keskittyi shown sijasta laulamiseen big
bandin edessä.

Jyväskylä Big Bandin esiteltyä itsensä Esa Onttosen A face you can trust
-sähikäisellä, ryhmien yhteiselo eli koko loppuilta oli omistettu Anna-Mari
Kähärän musiikille. Säveltäjän ohella iso panoksensa oli myös sovittajilla,
joista tarttuivat niminä mieleen Pessi Levanto, Kari Ikonen, Esa Onttonen
ja etenkin Timo Ala-Kotila, joka oli määrällisesti urakoinut eniten.

Pitkä toinen setti olisi tosiaan riittänyt yksinäänkin konsertiksi, mutta
parempi näin. Nyt saatiin nauttia huipputason laulamisesta koko rahan
edestä. Kuultiin enimmäkseen Kähärän vakavampaa laitaa, rikassävyistä
musiikkia, johon innoittaneet tekstit olivat englannin- ja suomenkielistä
runoutta nykyteksteistä Kantelettareen asti.

Lopun kabareehenkinen Väärä mies pomppasi railakkaasti kokonaisuudesta.
Teksti oli vähän turhan arvattava ja kaavamainen ollakseen oikeasti hauska,
mutta loppupuolen huikeat laulupuolen sovitusratkaisut pelastivat tämänkin
iloittelun joukkoon kuuluvaksi.

Jyväskylä Big Band sai tästä projektista jälleen komean sulan hattuunsa.
Sovitukset olivat hankalia, parhaimmillaan sekä nerokkaita että pirullisen
vaikeita, mutta kokonaisuus svengasi kaiken aikaa hyvin. Rajatonkin oli
silmin nähden tyytyväinen orkesterin virkkuun panokseen. Laulun ja soiton
kokonaisuus oli taidokasta musisointia, erinomaista viihdettä!

Heini Ikonen Quintet Jazz Barissa 8.6.2006

Heini Ikonen (voc)
Jaan Jaanson (g)
Hannu Heikkala (keyb)
Petri Jaakonaho (b)
Jaakko Tabel (dr)

Myös Jyväskylän jazzelämän keskus Jazz Bar oli luonnollisesti mukana
festivaalin kuvioissa. Klubeja oli useampana iltana, viikonloppuna esiintyi
kahtena iltana brittiläinen The Partisans, ja torstain avauksessa uusi
laulajakyky Heini Ikonen paikallisista muusikoista kootun ryhmän kera.

Ikosen aloitus kertoi yhdessä kappaleessa koko illan hengen. Stevie
Wonderin Higher ground oli vielä hakemista, mutta osoitti kuitenkin heti
että nyt lavalla on ihminen, jolla on Ääni. Samoin soul-koristelu oli
luonnikkaasti hallussa, eikä mennyt överiksi niin kuin lajissa aina on
vaarana.

Wonderin kappaleita kuultiin jatkossakin rutkasti. Toinen selkeä suosikki
oli Alicia Keys, ja lisäksi Ikonen tulkitsi mm. Nikka Costaa ja Meshell
N'Degeocelloa. Bändin rytmeistä vastasi Jyväskylän tätä nykyä ahkerin
komppipari Petri Jaakonaho ja Jaakko Tabell. Uudempi kyky löytyi kitaran
varresta, jossa Jaan Jaanson tyytyi suurimman aikaa askeettiseen
komppisoitantaan, mutta väläytti muutaman tyylitellyn soolonkin.
Enemmän soolotilaa järjestyi kosketinsoittaja Hannu Heikkalalle.
Askeettista oli koko bändinkin työstö, groove paloi harkitun matalalla
liekillä. Näin myös muutamassa rykäisyssä oli sitä enemmän tehoa.

Bändi halusi siis selkeästi säestää, hommia paiskottiin laulun ehdoilla.
Huonompi laulaja olisi sitten tärvellytkin koko jutun, mutta onneksi
eturivissä oli rento ja konstailematon Heini Ikonen. Ikosella on mainio,
syvä ja pehmeä ääni, ja hän laulaa pakottoman luontevasti. Toki on
selvää että ura ei urkene pelkästään Wonderia tai uudempaa soulin
lainabiisejä laulamalla. Pidetään peukkuja että tämän coverbändin
jälkeen löytyy se ikioma juttu.

Karikko Lutakossa 9.6.2006

Gunnar Halle (tp)
Sonny Heinilä (sax, fl)
Vincent Courtois (vc)
Kari Ikonen (p, melodica)
Tony Elgland (b)
Mika Kallio (dr)

Summer Jazz oli vaihtanut tutun ja turvallisen A-salin Lutakkoon.
Tämä jopa maan parhaaksi rokkipaikaksi valittu tila toimi kohtuullisen
hyvin jazznäyttämönä, mutta pientä hienosäätöä kaivataan vielä
ainakin jos tilaan viedään jatkossakin keskittynyttä kuuntelua vaativaa
konserttimusiikkia. Istumapaikoille asettuneita kuulijoita voisi suojella
baarikäytävän liikenteeltä vaikkapa väliaikaisella verhotuksella. Sinänsä
karu ja askeettinen Lutakko ajaa aitoa asiaa: musiikki on tärkeintä,
eivät prameat puitteet.

Kari Ikonen oli saanut houkuteltua upeat ulkomaiset vieraat Karikkoonsa.
Norjalainen, Tanskaan asettunut trumpetisti Gunnar Halle on tuttu
etenkin Pierre Dorgen huikeasta viidakko-orkesterista. Tiuhaan Suomessa
vieraileva ranskalainen sellisti Vincent Courtois puolestaan tiedetään
etenkin yhteistyöstään eurooppalaisen jazzin suurmiehen Louis Sclavisin
kanssa.

Taitavat ja persoonalliset vieraat saivat Karikossa hyvin tilaa, ja jopa
oman duokappaleen. Sellohan on Karikon soundille tunnusomainen soitin,
joten Courtois kantoi ison vastuun. Sen sijaan improvisaatioissa ei nähty
nyt sitä tulista prässäystä ja virtuoottista lentoa, johon Courtoisin
tiedetään pystyvän, Karikon ote oli sen verran kamarimusiikillinen.
Gunnar Halle soitti tyylikästä ajattelevan miehen trumpettia, huokoista
ja hempeääkin.

Ikosen pianon ja komppikaksikon ohella Courtois ja Halle sekä saksofoneja
ja huiluja soittanut Sonny Heinilä tekivät Karikosta sointiväreiltään suuren
orkesterin. Kaikki eivät toki olleet aina yhtä aikaa äänessä. Pienryhmä-
osuuksista säväytti ulkomaalaiskaksikon dueton lisäksi pianotriokooste
Tangolla päähän. Velmusti polveilleen tangoilun ohella sinä myös jatsattiin
perusteellisesti, ja Ikonen muistutti olevansa erinomainen jazzimprovisoija.

Encorena ja illan kruununa kuultiin Karikon toistaiseksi ainoan levyn
ihastuttava "hittibiisi" Kuru, jonka hieman naiivi, auvoisa henkevyys on
parasta Ikosta. Yksinkertaista komeutta.

Jean-Louis Matinier Taulumäen kirkossa 9.6.2006

Jean Louis-Matinier (acc)

Lutakkoon ei Jyväskylän jazzyleisö näin ensimmäisellä kerralla vielä tietään
löytänyt. Sen sijaan Taulumäelle on totuttu löytämään, kirkkokonsertti on
yksi festivaalin perinteistä. Valitettavasti konsertin pihvi oli jäänyt
Frankfurtin lentokentälle, sillä sinne katkesi basisti Renaud Garcia-Fonsin
matka soittimen kuljetusongelmien takia. Näin harmonikkataiteilija
Jean-Louis Matinier joutui yllättäen esiintymään yksikseen.

Matinierin soundi oli niin kaunis kuin isolla harmonikalla nyt vain voi olla,
ja ote ihastuttavan kevyt ja leikkisästi kokeileva. Silti tunnin vaihtelevasti
edenneen kokonaisuuden jälkeenkin tuntui että jotakin oleellista jäi nyt
saamatta. Vetäytyvän ja rauhallisen Matinierin matinea ei säkenöinyt eikä
innostanut suuriin tunteisiin, kuultiinpahan vain "ihan hyvä" etnoa ja jazzia,
klassista ja improa yhdistänyt harmonikkakonsertti.

Jyväskylä Summer Jazz

--------------------------------------------------------------------------