Jazz & Pop Arkisto mukaan EU-projektiin

Suomen Jazz & Pop Arkisto on mukana 3-vuotisessa kansainvälisessä
hankkeessa "Training for Audiovisual Preservation in Europe" (TAPE).
Hanke tähtää audiovisuaalisen aineiston eli äänitteiden, video-
tallenteiden ja filmien digitoimiseen ja digitaaliseen pitkäaikais-
säilyttämiseen liittyvän tietotaidon lisäämiseen erityisesti pienemmissä
arkistoissa.

EU on myöntänyt TAPE-hankkeelle rahoituksen Kulttuuri 2000
-ohjelmasta ajalle 1.9.2004—31.8.2007. Hankkeen koordinaattorina
toimii European Commission on Preservation and Access. Suomen
Jazz & Pop Arkisto on yksi projektin neljästä yhteisjärjestäjästä.
Muut yhteisjärjestäjät ovat Itävallan Phonogrammarchiv, Puolan
Kansallisarkisto sekä Italian valtionarkiston kopiointi- ja
restaurointikeskus.

Merkittävä osa 1900-luvun kulttuuriperinnöstä muodostuu
audiovisuaalisesta materiaalista eli äänitteistä, videotallenteista ja
filmeistä. Suomalaisissa julkisissa arkistoissa on yli 100.000 tuntia
ainutkertaisia äänitteitä magneettinauhoilla. Tämä aineisto on
korvaamatonta esimerkiksi musiikin, kulttuurin ja suomen kielen
tutkijoille. Valitettavasti magneettinauhat rapistuvat väistämättä
seuraavien kymmenien vuosien aikana, vaikka ne säilytettäisiin
parhaissa mahdollisissa olosuhteissa.

Ainoa keino säilyttää tämä korvaamaton aineisto on siirtää se
digitaaliseen muotoon. Kyseessä on mittava projekti, joka vaatii
lähivuosina runsaasti taloudellista panostusta ja useita satoja
miestyövuosia. Erityisesti pienemmissä arkistoissa suurena
ongelmana on tarvittavan tietotaidon puute, jolloin digitoiminen
on hidasta ja laadultaan huonoa. Arkistojen osaamisen lisääminen
onkin hyvä keino tehostaa digitoimisprosessia, jolloin samoilla
taloudellisilla resursseilla saadaan pelastettua suurempi osa
magneettinauhoilla olevasta kulttuuriperinnöstä.

TAPE-projektin aikana laaditaan audiovisuaalisen aineiston
digitaaliseen arkistointiin liittyvää ohjeistusta ja koulutusmateriaalia,
jota julkaistaan sekä internetissä että painetussa muodossa.
Jazz & Pop Arkisto järjestää lisäksi kansallisia koulutustapahtumia
Helsingissä ja Mikkelissä. Projektin tulokset tulevat palvelemaan
kaikkia suomalaisia audiovisuaalista aineistoa säilyttäviä arkistoja.
Koulutuksen, ohjeiden ja toimintamallien avulla magneettinauhojen
digitointi ja digitaalisen aineiston pitkäaikaissäilyttäminen osataan
jatkossa tehdä oikein ja kustannustehokkaasti. TAPE-projektin
ansiosta suomalainen audiovisuaalinen kulttuuriperintö säilyy myös
jälkipolville.

Jazz & Pop Arkistossa on pelastettu magneettisessa muodossa olevia
äänitteitä digitaaliseen muotoon vuodesta 2000 lähtien. Arkisto on
mukana Opetusministeriön rahoittamassa kansallisesti merkittävien
äänitteiden digitointiprojektissa, jonka muut osapuolet ovat Tampereen
yliopiston musiikintutkimuksen laitos, Suomalaisen Kirjallisuuden seura
ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Nyt alkanut kansainvälinen
TAPE-projekti tulee korostamaan Jazz & Pop Arkiston asemaa keskeisenä
audiovisuaalisen aineiston arkistoinnin asiantuntijaorganisaationa
Suomessa.

---------------------------------------------------------------------