Kitaristi Teemu Viinikainen on oman soundin jäljillä

Kuva: Pentti Niemi.

Pitkänhiuskea, ujonoloinen Teemu Viinikainen uhkuu
tervettä itsevarmuutta, mutta suhtautuu nöyrästi
ammattiinsa ja esikuviinsa, aliarvoimatta omia kykyjään.
Olemuksesta voi aistia huumorintajuisen veijarin: siinä on
leppoisa pelimanni ja armoton kitaran kepittäjä yhdessä
ja samassa persoonassa.

Pahnan pohjimmainen

Teemu Viinikainen syntyi Hankasalmella, Jyväskylän lähistöllä
vuonna 1975. Maalaistalossa oli ennestään kaksi poikaa.
Teemu löysi isoveljensä kitaran jo 7-vuotiaana ja alkoi käydä
Lievestuoreella kerran viikossa kitaratunneilla.

Yläasteelle siirtyessään Teemu jatkoi soiton opiskelua Mika
Jankowskin, Hankasalmen kansalaisopiston kitaransoiton
opettajan johdolla.

- Mikalla oli tuhannen albumin kokoelma äänilevyjä, josta
haeskelimme soitettavaa, enimmäkseen jazzia ja bluesia.
Siihen mennessä olin toki kelannut läpi Deep Purplen ja Led
Zeppelinin parhaat riffit. Mikan tunneilla laajensimme
soittoharjoittelun esimerkiksi rautalankaan sekä Claptonin
ja Stevie Ray Vaughanin istrumentaaleihin. Välillä soittelimme
Parkeria, sitten klassistakin duona, Teemu muistelee ja sanoo
päättäneensä noihin aikoihin ryhtyä isona soittajaksi.

Pitkä koulu

Teemu ei etsinyt onnen oikoteitä, vaan lähti nöyränä
hankkimaan ammattitaitoa alan oppilaitoksista. Kirjoitettuaan
ylioppilaaksi -94 hän meni vuodeksi Oriveden opiston
musiikkilinjalle, joka oli kuin räätälöity ammattimuusikon
opintojen pohjustamiseen.

- Oriveden aikana jazz alkoi viedä mukanaan. Pyrin seuraavana
vuonna Helsingin Sibikseen ja Pop & Jazz Konservatorioon eli
Ogeliin. Jälkimmäiseen pääsin, ja kolme seuraavaa vuotta
kuluivat tiiviisti siellä. Elin opintolainan turvin ja treenasin
ankarasti.

Pop & Jazz Konservatorion tutkinto siivitti Teemun Sibelius-
Akatemian jazzlinjalle, josta miehen on määrä valmistua
tämän vuoden lopulla musiikin maisteriksi.

- Siitä voi jatkaa vaikka musiikin tohtoriksi, olisi se pojat
komeaa, Teemu myhäilee ajatukselle. - Tohtori soittaa jazzia.

Sisäinen pakko lavalle

Harva muusikko tulee kuuluisaksi soittamalla yksin. Teemun
bändikuviot alkoivat toden teolla Sibiksessä, jossa oppilaat
pääsivät soittamaan paljon jazzia.

- Homma alkoi avautua ja itsevarmuus kasvoi. Uskalsin nousta
lavalle ja esiintymiseen alkoi kehittyä jonkinlainen sisäinen pakko.
Vieläkin on vähän orpo olo, jos ei ole keikkoja tiedossa.

Teemu sanoo olleensa bändeissä pääosin rivijäsen, mutta tilanne
on muuttumassa. Urkuri Mikko Helevän ja rumpali Teppo Mäkysen
kanssa perustettu The Bronson on Teemun mielestä jokseenkin
tasa-arvoinen combo.

Bändisoiton vastapainona Teemu on aloittanut äskettäin myös
soolokeikat. Ensimmäinen niistä tapahtui Ylläksellä ja oli erittäin
mieluisa.

- Nautin suunnattomasti voidessani esittää esimerkiksi pianisti
Bill Evansin kappaleita kitaralla improvisoiden, Teemu hehkuttaa.
- Olen jotenkin eniten omillani improvisoidessani, jolloin
musiikillinen liikkumavara on mahdollisimman suuri. Antoisinta on
versioida muilla soittimilla tuotettua musiikkia - kitaristin on aika
paha tehdä hyvää uutta versiota toisen kitaristin kappaleesta.

Uutta intoa oppilaista

Teemu haluaa valmistuttuaan sekä soittaa itse että opettaa
uusia kitaristeja.

- Jazzmuusikolle opettaminen on luontevaa, koska siinä oppii
itsekin uutta oppilailtaan. Opettamisessa on keksittävä uusia
väyliä, jotta viesti menisi läpi. Opettaja hoksaa siinä samalla
uusia juttuja.

Opettaminen on siinäkin mielessä antoisaa, että suomalaisten
kitaristien taso on nykyisin korkea. Samalla kitaran arvostus
jazzissa on nousussa.

- Kitaralla on perinteisessä jazzin instrumentaatiossa ollut lähinnä
värittävä ja selvästi vähemmän tärkeä rooli kuin vaikka pianolla.
Tilanne on muuttumassa esimerkiksi sellaisten loistavien kitaristien
myötä kuin Marzi Nyman ja Timo Kämäräinen.

Puhtailla soundeilla

Marzista juttu lipsahtaa sujuvasti efektilaitteisiin, joita ei Teemun
keikkasetissä näy.

- Minulla on jo kauan ollut sellainen linja, että pyrin luomaan oman
soundini ilman efektejä. Periaatteessa mulla ei ole mitään niitä
vastaan. Olisi kuitenkin kiva, että minut tunnustettaisiin omista
ansioistani eikä esimerkiksi siitä, käytänkö niin hienosti efektejä
kuin Marzi. Sitä paitsi minulta veisi viisi vuotta päästä tässä
asiassa hänen tasolleen.

Suurimmista vaikuttajistaan Teemu mainitsee kolme nimeä, jotka
eivät ole yllätyksiä melodisen jazzkitaran ihailijoille: Pat Metheny,
John Scofield ja Bill Frisell.

- Minun on turha yrittää matkia noita kolmea, koska ne ovat
kukin omassa tyylissään niin ylivoimaisia. Yritän sen sijaan
keskittyä kaikin voimin oman ilmaisuni vahvistamiseen.

Pentti Niemi / Sony Finland 8.3.2004.

........................................................................................