Muhevatunnelmainen pikkufestivaali nostaa profiiliaan
Traktorijatzit 14.7., Suovanlahti, Viitasaari.

Suovanlahden kylä Viitasaaren laitamilla Vesannon rajoilla on touhukas
paikka. On sonniyhdistystä ja juhannustapahtumaa, ja nyt kolmatta vuotta
pieni jazzfestivaali. Paikallisten puuhamiesten aloitteesta syntynyt musiikki-
tapahtuma on saanut mukavasti tuulta siipiensä alle kun Viitasaarelle
asettunut läänintaiteilija Ilkka Rantamäki on antanut asiantuntemuksensa ja
kontaktinsa festivaalin käyttöön.

Traktorijatzit kerää kokoon paitsi kyläläiset, myös suuren joukon lähialueen
mökkiläisiä. Jos taso pysyy näin kovana jatkossakin, musiikinystäviä alkaa
tulvia Suovanlahdelle väkisin myös kauempaa.

Amerikkalaista ja suomalaista huippujazzia kuultiin tänä vuonna kahtena
päivänä, joista ensimmäisen pääsin onnekseni kokemaan. Parisatahenkisen
yleisön kansoittama perjantain konsertti alkoi innokkaan folk-trubaduurin
pohjustuksella, ja sitten pääsi asiaan kitaristi Ilkka Rantamäen New Shades
of Blues -ryhmä.

Aiemmin tällä nimellä on soittanut kolmikko Rantamäki, basisti Petri Jaakonaho
ja rumpali Jaakko Tabell. Suovanlahden keikalla kokoonpano oli monta astetta
nimekkäämpi, sillä Rantamäki sai nyt tukea trumpetisti Verneri Pohjolalta ja
rumpali Olavi Louhivuorelta.

Rantamäki on visioinut omalaatuisen ambient/jazz/impro-seoksen:
avaruudellisissa sfääreissä kelluttelua, kuulaita äänimaisemia, rauhallista
improvisointia, perkussioiden sämpläystä ja kerrostamista. Ryhmä malttaa
kuunnella ja katsella toisiaan, edetä rauhallisesti ja painokasta sanottavaa
hakien. Ei mitään tyhjänpäiväistä ambienthöttöä todellakaan.

Ovelinta särmää noin kelluntamusiikin kannalta musiikkiin tuo Rantamäen uusi
blues-näkemys. Vaikka kitarasta irtoaa useimmiten kireänkauniita, pitkiä linjoja,
yllättäen myös rajumpi bluesvenyttely istuu kokonaisuuteen. Ensin puhuivat
vastakohdat, ja lopulta sähköblues ja ambientjazz sulautuivat tyylikkäästi.

Verneri Pohjola soitti Suovanlahdella kuin hyvien ystävien keskellä ikään.
Musiikinteko oli jotenkin täysin paineettoman ja pinnistelemättömän oloista,
Suovanlahden sorsien ja pikkukosken säestämänä trumpetti soi kauniimmin
kuin missään.

Ehkä kokoonpanon tuoreus vielä näkyi: kolmikko soitti hyvin keskittyneesti ja
vähän varpaisillaankin. Jos yhteistyö jatkuu, rentous ja hymy löytyvät varmasti
vielä nekin.

Viime maaliskuussa Helsingissä ja eri puolilla Keski-Suomea esiintynyt rumpali
Ari Hoenig oli odotettu vieras nyt toisella Suomen-matkallaan. Noilla talvisilla
keikoillaan Hoenig näytti miksi häntä pidetään yhtenä mielenkiintoisimmista
jazzrumpaleista tällä hetkellä. Kesä oli näköjään rauhoittanut miehen, sillä
ote oli nyt monta pykälää iisimpi.

Yhä riitti Hoenigin työssä ihasteltavaa. Silloinkin kun Hoenig soittaa sekä hiljaa
että hitaasti, hän näemmä pystyy värittämään soittoaan rajattoman tuntuisesti.
Mielikuvituksella ei ole rajoja, eikä rumpusetin mahdollisuuksillakaan näköjään.

Hoenigin trion toinen voimahahmo oli kitaristi Jonathan Kreisberg. Teknisesti
huippunäppärä Kreisberg on kehittänyt erottuvan oman tyylinsä, joka toki
lähtee ihan perinteisestä kitarajazzista, mutta vie sitä tinkimättömästi eteenpäin.
Hieman nypläämiseksi soitto välillä tuntuu menevän, mutta kyllä tekemisen
intensiteetti ja intoutuneisuus voittavat toisteisuuden, ja siten tasapaksuudesta
ei lopulta ole tietoakaan.

Taka-alalla viihtyvä basisti Orlando LeFleming täydensi tämän huipputrion, joka
kallistui lähes kamarijazzin puolelle, kun Hoenig ei nyt innostunut irrottelemaan.
Auringon laskiessa heinäkuinen ilta kylmeni nopeasti, mutta lavalta hehkui lempeä,
laakea lämpö.

Pentti Ronkanen 19.7.2006

-------------------------------------------------------------------------------