Cover: Vesa Huhtala/VSQ.

1.Aamu Ankkalinnassa (Kulmala)
2.Maaviljeliä (Kulmala)
3.Martti (Huhtala)
4.Hämmentynyt (Kulmala)
5.Huli Pariisissa (Kulmala)
6.Epic song (Huhtala)
7.Kevätpiirrelmiä I & II (Kulmala)
8.Armin laulu (Kulmala)
9.Somero (Huhtala)

Kaisa Kulmala (p), Jori Huhtala (b), Ville Pynssi (dr)

Recorded 11/2008 at Finnvox by Miikka Huttunen
Mixed by Miikka Huttunen, Neomusic
Mastered by Henkka Niemistö, Chartmakers

-----

Suomijazzin arvio:

Jazzpianistin näkökulmasta oman pianotrion vetäminen on se kaikkein
luonnollisin juttu. Soolokonsertit vaativat jo melkoista itseluottamusta,
varmuutta siitä että on löytynyt jotakin ainutlaatuista annettavaa.
Triossa saa vähintään henkistä tukea kahdelta muulta soittajalta, ja
silti piano on se joka kantaa suurimman vastuun, ei jää alle eikä
taustalle. Trio on turvallinen tapa lähteä etsimään ja toteuttamaan
sitä ominta pianismia.

Kuulijan näkökulmasta hankaluus syntyy siitä, että trioformaatilla
toimivia yhtyeitä on jo pelkästään Suomessa kyllin, puhumattakaan
maailmalla toimivista sadoista ja tuhansista kilpailijoista.

Massasta erottuminen on näin riisutulla soitinnuksella vaikeata. Piano
kun ei anna valtavan suuria mahdollisuuksia esimerkiksi yksilöllisellä
soundilla erottumiseen, kuten moni muu soitin.

Jos musiikkia seuraavan reaktio on "taas yksi pianotrio", kuinka yltää
edes kuulluksi?

Kaisa Kulmalan triolla ei ole mitään tiettyä yhtä jippoa, jolla sitä voisi
markkinoida ja iskeä jazzmaailman tietoisuuteen. Pitkäsoiton soljuessa
eteenpäin yhtye onnistuu kuitenkin vakuuttamaan.

Bändin säveltäjien (Kulmala, Huhtala) melodiataju on kohdillaan: teemat
eivät ole niitä kerrasta avautuvia ja samalla nopeasti loppuun kuluvia.
Kevyesti eteenpäin soljuva musiikki kestää lukuisia kuuntelukertoja
yhtään lakastumatta.

Kulmala asettuu tyylikkäästi eurooppalaisen ja samalla myös pohjoisen
pianojazzin edustajaksi. Soitto soi siis jazzia, jossa kuuluu kaiken aikaa
klassisen pianomusiikin voimakas vaikutus. Kulmalan rinnalla Jori Huhtala
ja Ville Pynssi tekevät herkkää ja huolellista työtä, joten yhtyeen
yhteispelissä nyanssit ovat kunniassaan.

Musiikissa on tilaa, siinä on klassista kvaliteettia, lyyristä kimmellystä,
mutta vastapainoksi myös pidätettyä hiljaista voimaa ja energiaa.
Melankolia luuraa usein vähintään nurkan takana, mutta yhtye ei
unohda jazzin rytmimusiikillista puolta. Olisiko "melankolinen svengi"
sittenkin se iskulauseeksi asti kelpaava Kaisa Kulmala Trion juttu?

Pentti Ronkanen 1.12.2009

----------------------------------------------------------------------