Teemu Salmisella koossa upea septetti

Teemu Salminen Septet Jazzliiton kiertueella
Jyväskylän Jazz Bar 6.2.2003.


Joskus on niin, että taiteilijoita täytyy jonkun vähän potkia
eteenpäin, että syntyisi jotakin valmista. Tätä Teemu Salmisen
septettiäkään ei välttämättä keikoilla nähtäisi, jos se olisi ollut
pelkästään johtajasta itsestään kiinni. Tarvittiin muusikko-
kollegoiden lievää painostusta että Salminen esimerkiksi
rohkaistui hakemaan paikkaa Jazzliiton kiertuebändien joukkoon.

Bändi oli alkujaan muotoutunut kuin varkain, Salmisen vetämien
UMO:n koululaiskonserttien yhteyteen oivaksi välineeksi
esitellä jazzin historiaa, soittimia ja improvisaatiota. Salminen
innostui kirjoittamaan septetille sovituksia, ja tästäkös
UMO:n huippumuusikot innostuivat. Sen verran kiitollista
soitettavaa Salminen sai kasaan omista ja lainatuista sävelmistä,
että kokoonpanoon oli helppo saada mukaan maan kyvykkäimpiä
virtuooseja.

Soittajia vaihtamalla tätä bändiä on tosiaankin vaikea kuvitella
parannettavan. Etenkin bändin puhaltajat, tenoria ja sopraanoa
sujuvasti puhaltavan Salmisen ohella, ovat näitä jokavuotisia
kriitikkoäänestysvoittajia omissa sarjoissaan: altisti Jukka Perko,
pasunisti Antti Rissanen ja trumpetisti Tero Saarti ovat kaikki loistavia
solisteja. Myös komppi on kohdallaan, takuumiehinä pianisti Mikael
Jakobsson, basisti Ville Huolman ja rumpali Markus Ketola.

Septetti on jo taloudellisistakin syistä valitettavan harvinainen
yhtyemuoto. Musiikillisesti tällaiset keskisuuret kokoonpanot ovat
hyvissä käsissä antoisia sekä kuulijalle että soittajalle, sillä niissä
voi yhdistää pienen yhtyeen ketteryyden muhkeisiin orkestraatioihin.
Voi mennä täysillä koko orkesterin voimin, herkästi tai hurjasti, mutta
Salmisen tapainen oivaltava sovittaja käyttää myös monenlaisia
mielenkiintoisia orkesterin sisältä heltiäviä osayhdistelmiä.

Nykyään jazzmuusikot tuntuvat kiinnittävän paljon huomiota
musiikin dramatiikkaan ja konsertin kaareen. Näin nytkin septetin
kahteen settiin jaettu konsertti oli huolellisesti tasapainoiteltu,
vaihteleva kokonaisuus, josta löytyi musiikkia useampaankin
jazzmakuun.

Vieraat sävellykset edustivat jazzin eri aikakausia. Vanhat Porter-
ja Gershwin-teemat saivat rauhallisen kauniisti soivat, hieman
viihteellissävyiset sovitukset. Mitä lähemmäksi nykyaikaa lainat
tulivat, sitä verevämpää tavaraa tuli ulos. Näin meno oli jo
melkoisen kiivasta Salmisen suosikkisäveltäjäkseen mainostaman
hard bopin merkkimiehen Tadd Dameronin kappaleessa.

Salmisen omissa sävellyksissä oli mainioita juttuja. Monissa niistä
haettiin tiettyä selkeätä tyyliä: kunnianosoituksia saivat mm.
Charles Mingus ja Lee Morgan. Esimerkiksi Mingus -tyylitelmä
aiheutti välittömän reaktion: miksei tuon tapaista blues-etno-free-
bop-menojazzia soiteta nykyään enemmän? Varmasti tilausta olisi,
rehevän ja verevän jazzin kysyntä on ilmennyt selkeästi vaikkapa
U-Street All Starsin menestyksessä. Morgan-tribuutissa Tero
Saarti soitti todella kuumaa trumpettia, toisaalla omat huikeat
solistiset näyttönsä antoivat illan aikana myös Jukka Perko ja
Antti Rissanen.

Kaikkiaan konsertti oli siis oivallinen. Mielen pohjalle jäi yksi toivomus,
vaikkapa joulupukille: saisipa tällaisen koneiston vielä joskus soittamaan
yhden oksat pois -menokeikan, jossa tuutattaisiin oikein kunnolla ja
vaikka kilpaakin ihan hirveiden tempojen päälle. Eikä sitten mitään
rauhallisia välijaksoja, vaan hikeä ja hurmiota koko ilta! Nyt on jotenkin
sellaista laatumenojazzin tarvetta ilmassa...

Suomijazz / Pentti Ronkanen 7.2.2003







Lue Teemu Salmisen kommentit septetin syntyhistoriasta ja musiikillisesta
linjasta.

.....

Arvioita kiertueen muilta keikoilta:

Antti Juvonen / Karjalainen
Taituruutta ja musiikillista leikittelyä
"Salminen tuntuu olevan taitava säveltäjä ja erityisesti sovittaja,
hänen tyylinsä kumpuaa bigbandsoiton ja pienempien yhtyeiden
taiten yhteen sovitetuista traditiosta. Vaskien ja saksofonien
sektiomainen käyttö ja taitava vuorottelu eri soitinryhmien välillä
yhdistyy viisaalla tavalla sovellettuun yhteissoundiin joka
kulminoituu paikoin hyvinkin virtuoosisiksi sovitettuihin puhaltajien
leikillisiin kikkailuihin."

"... tällä soittajakatraalla kaikki tuntuu helpolta... solistista
voimaahan tästä poppoosta löytyy vaikka kahdenkin bändin
tarpeisiin."

Lue Karjalaisen arvio Joensuun keikasta 5.2.2003.

.....

Pentti Ronkanen / Keskisuomalainen
Septetti soi kuin unelma
"Kokonaan oma lukunsa on saksofonisti Jukka Perko. Hän on viime
vuosina osoittanut taiteellisen kypsyytensä mm. Olavi Virta - ja
virsiproduktioilla. Laaja-alaiseen muusikkouteen mahtuu myös
funkpuolen orkestereita, mutta tällaisessa jazzin monien aikakausien
perinnettä kunnioittavassa orkesterissa Perko pääsee osoittamaan
koko pelimanniutensa. Jukka nyt vain kerta kaikkiaan sattuu olemaan
yksi maailman parhaista saksofonisteista."

Keikka Jyväskylän Jazz Barissa 6.2.2003

.....

Arto Murtovaara / Kaleva
Voimalla seitsemän miehen
"Yhtyeen kerrassaan komeassa soitossa kuului todellakin huippuluokan
ammattitaito, soolot irtosivat vahvoina ja maukkaina, sovitukset olivat
upeita ja iskevissä unisono-osuuksissa ilmeni Salmisen rautainen big
band -kokemus. Septetti soitti mielestäni parasta suomalaista jazzia
pitkiin aikoihin."

Lue Kalevan arvio Oulun keikasta 7.2.2003

.....

Pauli Vesakas / Savon Sanomat
"Tiivistetty arvio Teemu Salmisen septetin konsertista: parhaita
Kuopion
jazzklubilla ikänään kuulemiani. Voisi esittää pari toivetta.
Tämä
 kokoonpano tulisi pitää hengissä - pitkään. Ja tulkaa nyt
ihmeessä pian
 uudestaan. Sitä luokkaa oli atmosfääri sekä kuulijain
määrä ja tyytyväisyys."

Keikka Kuopion musiikkikeskuksen jazzklubilla 8.2.2003

.....

Jukka Hauru / Helsingin Sanomat
Teemu Salminen onnistui sovittajana
"Suomen-kiertue oli hieno näyttö paitsi Salmisen sovittajanlahjoista
myös hänen piilevistä kyvyistään kuivaan huumoriin ja kommunikaatioon."
"Salminen on ilmeinen perfektionisti. Hänen omat sävellyksensä ja
standardisovituksensa olivat huippuunsa hiottuja niin tyyliltään,
nyansseiltaan kuin suoritukseltaankin."

Lue Helsingin Sanomien arvio Jumo Jazz Clubin keikasta 12.2.2003

--------------------------------------------------------------------------