Monk ja Solar Jazz piristämään Turun jazz-elämää


Kuva: Matti Nives.

Turussa on kuluvan vuoden aikana ollut havaittavissa kiitettävissä määrin
lupaavaa jazz-liikehdintää. Ensin ovensa avasi jazzklubi Monk ja syyskuussa
on luvassa vielä laadukas Solar Jazz -festivaali. Molempien taustalta löytyy
Dynamon isäntänäkin tunnettu Jussi Lehtinen, sekä Turun jazz-aktiiveista
koostuva Jazz Aboa ry.

Humalistonkadulla sijaitseva Monk on saavuttanut suosiota rennolla
tunnelmallaan sekä laadukkaalla DJ-tarjonnallaan. Myös live-esityksiä on
kuultu. Klubin perustamisprosessia Lehtinen kuvailee luontevaksi.
"Sunnuntaikävelyllä huomasin vanhaa elokuvateatteri Dianaa tyhjennettävän.
Oitis tuli mieleen, että siinä tilassa olisi sopiva ambienssi jazzklubille. Päätös
tapahtui äärimmäisen nopeasti kun kerran vuokraisäntäkin myöntyi idealle."

Monkin linjasta kertoo posterin nurkasta löytyvä kuvaus: jazz, afro, latin,
funk. Paino monipuolisissa DJ-illoissa on ollut enimmäkseen tiukasti
groovaavalla materiaalilla. Lehtisen mukaan myös vanhempi yleisö on
pikkuhiljaa alkanut oivaltaa tiskijukan merkityksen oivaltavan musiikkivirran
tuottajana. Pikkutunneilla on usein kuulemma havaittu jo tanssiaskeleitakin.

Live-tarjontaa Monkissa on muutamana iltana viikossa. Syksyn uutuus
ovat jazz-jamit maanantaisin sekä torstaisin. Maanantai-jamit toteutetaan
yhteistyössä konservatorion kanssa ja niissä kuullaankin lähinnä kyseisen
opinahjon lahjakkuuksia. Torstaisin vuorottelee kolme eri kokoonpanoa.

Moni uudemman jazzin ystävä varmasti toivottaa Monkin kaltaisen
menomestan avosylin tervetulleeksi. Lehtinen uskoo vakaasti myös klubinsa
kuulijoita yhdistävään voimaan.

"Uskon että Monkin ohjelmisto tulee jatkossa olemaan vähintään yhtä laaja-
alaista ja jazzin keinotekoisia raja-aitoja koettelevaa kuin tähänkin asti.
Tavoitteena on edelleen yhdistää sekä nuorempi että vanhempi väki saman
katon alle ja samalla laajentaa ihmisten joskus hieman ahtaita näkemyksiä
jazz-musiikista."

Mutta mitkä ovat Mr.Monkin omat suosikit klubinsa kaiman laajasta
tuotannosta? "Paha kysymys, en ole Monkin tuotannon suhteen mikään
spesialisti, vaikka levyt toki ovat enimmäkseen tuttuja. Laitetaan nyt
suosikkilevyksi vähän tylsästi vaikka Misterioso."

Entäpä Solar Jazz sitten? Katsaus festivaalin esiintyjälistaan puoltaa ainakin
ideanikkarin kommenttia raja-aitojen rikkomisesta. Five Corners Quintet,
brittiläinen Big Daddy Moochin', sekä saksalaiset Poets Of Rhythm ja Bajka
vetoavat uuden grooven ystäviin. Evan Parker sekä Chris Corsano puolestaan
tuovat musiikillisilla kokeellisuudellaan syvyyttä esiintyjäkaartiin. Muutama
kotimainen nimi ja osaava DJ-kaarti täydentävät ohjelmiston.

Myös festivaali sai muotonsa luontevasti. "Ehdotin muutamalle samanhenkiselle
ystävälleni oman festivaalitoiminnan aloittamista. Sopiva ryhmä löytyi saman
tien", Lehtinen selvittää.

Jo pidempään työn alla olleen tapahtuman fokus tarkentui loppukesällä, kun
sen pääareenaksi vaihtui aiemmin kaavaillun Kårenin sijaan hieman pienempi
Dynamo. Samalla esiintyjälista vielä tiivistyi hieman. Tapahtumia on Dynamon
lisäksi ML Media Liv -nimisessä elokuvateatterissa, sekä Monkissa.

Ensimmäisen festivaalivuoden tavoitteeksi Lehtinen mainitsee pohjan luomisen
tulevien vuosien toiminnalle. Tapahtuma on merkittävä koko Suomen mitta-
kaavassakin ja ei olekaan yllättävää, että tähtäimessä on pidemmän linjan
toiminta. Lehtisen mukaan tanssittavuus sekä improvisaatio tulevat olemaan
avaintekijöitä Solar Jazzissa.

7.9.2006 Matti Nives

www.monk.fi
www.solar-jazz.com

----------------------------------------------------------------------------