UMO juhli Basieta

UMO Jazz Orchestra Jyväskylän yliopiston juhlasalissa 11.12.2004

Levyn kansi: Maarit Kytöharju.

Harvoinpa olen kuullut näin informatiivista ja oivallisesti soivin esimerkein
täydennettyä luentoa. Kirmo Lintisen tiiviit välispiikit UMO:n Count Basie
-konsertissa kertoivat kaiken oleellisen tuon big band -legendan urasta.
Siinä ohessa kuultiin taidolla ja hyvällä maulla tulkittuja Basie-klassikoita.

Count Basien syntymästä on kulunut sata vuotta. Juhlan kunniaksi UMO
julkaisi joulukuun alussa levyn "Counting on the Count", jonka materiaali
oli myös Jyväskylän konsertin runkona.

Toki on sanottava, että ihan henkilökohtaisesta perspektiivistä Count
Basien musiikki edustaa mennyttä maailmaa. Mennyttä ovat kaikki tyynni,
niin 30-luvun swing, bluesshoutereiden menopalat, myöhempi jo bebopin
rikastuttama laajempi big band -jazzin sävykirjo kuin se 60-luvun viihde,
jossa laulusolistina tyylitteli mestarillinen Frank Sinatra. 50-luvun lopulla
syntyneelle nämä kaikki ovat niin kaukaista, että mitään henkilökohtaista
nostalgian hekumaakaan ei pääse syntymään.

Mielenkiinto on lähinnä musiikkihistoriallista: tuolta se big band -musa on
lähtenyt kehittymään. Ja mielen valtaa kiitollisuus paitsi Basien tapaisia
pioneereja kohtaan, myös niitä jotka ovat sen jälkeistä kehitystyötä
tehneet. Eteenpäin on todellakin menty!

Basien musiikki on nykykorvaan ajoittain kovin yksinkertaista ja big bandin
käyttö sektioittain puuduttavan kaavamaista.

UMO tekee kyllä retkensä menneisyyteen erittäin hyvää tyylitajua osoittaen.
Kappaleet on pidetty alkuperäisen ballroom-käytön mukaisesti napakan
lyhyinä, mukavasti tanssittavan pituisina. Soolotkin pysyivät siten aisoissa.

Kun solistien nimet mainitaan, voi vain todeta että UMO:n asiat ovat hyvissä
käsissä: Manu Dunkel, Jouni Järvelä, Teemu Salminen, Antti Rissanen, Timo
Paasonen, Mikko Pettinen ja Tero Saarti nousivat vuorollaan esittämään
osaamistaan, joskin siis tiukasti annetuissa rajoissa. Eniten huomiota veivät
kuitenkin rumpali Mikko Hassisen sutisoolo, jonka aikana oli todella
höristettävä korvia jotain kuullakseen (Neal Heftin Cute), sekä Pentti Lahden
hunajaa tihkunut kappaleenmittainen alttosoolo (Quincy Jonesin The Midnite
sun will never set).

Konsertin aikana ei Basie itse juuri säveltäjänimenä esiintynyt. Orkesterin-
johtajan vahvuus olikin aikansa kykyjen bongauksessa. Basie piti ohjat käsissä,
ja löysi tarkoituksiinsa sopivia säveltäjiä, sovittajia ja muusikoita.

Illan nimiä olivat etenkin nuo mainitut Neal Hefti ja Quincy Jones, mutta ehkä
moderneinta big band -musiikkia Basien mittakaavassa kuultiin Frank Fosterin
50-luvun lopulle ajoittuvassa kappaleessa Shiny stockings.

Basien orkestereiden menestykseen laulajilla oli suuri merkitys. Billie Holiday,
Joe Williams ja Frank Sinatra olivat vokalisteista tunnetuimpia. Sami Pitkämö
joutui nyt yksin selvittämään Basien mieslaulajien osuudet. Hyvin hän pärjäsi,
ei nyt tietenkään Sinatran veroinen ollut viihdetyylittelyissä, mutta menoblues
taittui mukavasti, kun Pitkämö pääsi käyttämään kaiken muhkeista äänivaroistaan.

Hyvän ja viihdyttävän kokonaisuuden UMO on Basiesta rakentanut. Ja yleisön
puolesta ehkä viimeisellä hetkellä, sillä ne joille tämä menneen maailman musiikki
ihan henkilökohtaisella tasolla jotakin merkitsee, lienevät jo käymässä vähiin.

Suomijazz / Pentti Ronkanen 13.12.2004.

UMO Jyväskylän keikalla:

Kirmo Lintinen (p, cond)
Sami Pitkämö (voc)
Sami Linna (g)
Pekka Sarmanto (b)
Mikko Hassinen (dr)
Manu Dunkel (ts)
Jouni Järvelä (as)
Pentti Lahti (as, cl, fl)
Teemu Salminen (ts, fl)
Pepa Päivinen (bs)
Mikko Mustonen (tb)
Antti Rissanen (tb)
Jari Hongisto (tb)
Sinikka Taalikainen (tb)
Timo Paasonen (tp)
Jan Kohlin (tp)
Mikko Pettinen (tp)
Tero Saarti (tp, fl-h)

------------------------------------------------------------------------------