Kotimaisen jazzin laadukas ja monipuolinen katselmus
Viapori Jazz 21.-24.8.2003



Kesän viimeisiin festivaaleihin kuuluva Viapori Jazz kuuluu myös kesän
parhaisiin. Festivaali on nopeasti löytänyt oman linjansa: pieni voi olla
kaunista myös pääkaupungissa. Viapori Jazz tutkailee ohjelmistossaan
mielenkiintoisella nykyjazzin yhteyksiä muihin musiikinlajeihin, mutta
perusjazziakaan ei unohdeta.

Viimeisen 30 vuoden saari on kehittynyt rapistuneesta linnoitusalueesta
koko kansan Suomenlinnaksi. Vuonna 1973 perustetun Suomenlinnan
hoitokunnan johdolla saarta on restauroitu sekä houkutteeksi
matkailijoille että virkistäytymispaikaksi kaupunkilaisille. Ja samalla
tietenkin on otettu huomioon saarella vakituisesti asuvat vajaa tuhat
helsinkiläistä.

Onkin jotenkin uskomatonta miten pääkaupungin melskeestä ja
kiireisestä sykkeestä pääsee täydellisesti eroon vain reilun 10 minuutin
lauttamatkalla. Suomenlinna on itse asiassa piskuinen, rauhallinen kylä
suurkaupungin kainalossa.

Saaren kehitystyössä on otettu huomioon myös kulttuuri. Suomenlinnassa
onkin nykyään tarjolla tiloja pienille tapahtumille. Esimerkiksi Tenalji von
Fersenin juhlasali on kerrassaan upea, enpä muista jazzia näin hienossa
paikassa ennen kuulleeni.

Näihin puitteisiin kelpaa rakentaa jazzfestivaalia. Ja kun festivaalin
taiteelliseksi johtajaksi on saatu Jukka Perko, on selvää että yhteydet
maan huippumuusikkokuntaan toimivat musiikinlajista riippumatta. Viapori
Jazz pystyy niin halutessaan toteuttamaan sellaisia "sisäpiirin" juttuja,
joita ei muualla nähdä.

Suomijazz kävi kokemassa Viaporin hienoa tunnelmaa kahden festivaali-
päivän ajan. Kuulematta jäivät ensimmäisen ja viimeisen päivän
konserteissa esiintyneet Jukka Perko & Viisikko solistinaan Emma Salokoski,
U-Street All Stars ja Ahava.

Festivaalin keskimmäiset päivät tarjosivat kuitenkin runsaasti innostavaa
musiikkia. Jazzin ystäville suosittelen parin lomapäivän säästämistä jatkossa
elokuun loppuun, mutta varansa täytyy pitää. Kunhan sana kunnolla leviää,
Viapori Jazzin konsertit saatetaan jatkossa hyvinkin myydä loppuun jo
ennakolta.


Taiteellinen johtaja Jukka Perko, tällä kertaa spiikkaustehtävissä.

........................................................................................................

Etelän syli: Luis Pasquetin musiikkia
Umo Jazz Orchestra & Iiro Rantala
Vanha levyhalli 22.8. klo 19


Maija Linkola.

Vuonna 1917 syntyneen uruguaylaisen säveltäjän Luis Pasquetin
70-luvun alun keikkamatkasta Suomeen tuli hieman aiottua pidempi.
Rakkaus sekoitti päätä sen verran, että Pasquet jäi Ilsensä luo Suomeen,
ja asuu tätä nykyä Lahdessa. Pasquet säveltää ja soittaa edelleen.

Etelän syli -konsertti aloitettiin tyypillisellä Piazzolla-kokoonpanolla:
viulu, bandoneon, sähkökitara, basso ja piano. Muutoin Piazzollaan
vertaaminen on sekä täysin turhaa että pakollista. Turhaa, sillä
Latinalaisessa Amerikassa tangoa eri tavoin hyödyntäviä säveltäjiä
riittää, ja eihän kaikkia suomalaisia kevyen musiikin säveltäjiäkään aina
Toivo Kärkeen verrata. Pakollista, sillä Piazzolla on kuitenkin se ainoa
säveltäjä, joka täällä on oikeasti lyönyt läpi. Piazzollan musiikki
tunnetaan hyvin, ja siitä on hyvä ottaa suuntimia muuhun latinalaiseen
tangopohjaiseen ja viihdettä "taiteellistavaan" musiikkiin.

Pasquetin kvintettimusiikki ei ole niin äärimmäisen ladattua ja nykivän
koukkuista kuin tyypillinen, usein aggressiivisuuteen asti yltävä Piazzolla.
Pasquet tarjoaa rauhallisempaa tyylittelyä, läpikotaisin romanttista,
hempeääkin musiikkia, jolla etenkin viulisti Maija Linkola ja pianisti Iiro
Rantala pääsivät herkästi herkuttelemaan. Petri Ikkelän bandoneon oli
luonnollisesti välttämätön osa soundia, kvintetin pohjat loivat basisti
Ville Huolman ja kitaristi Petri Krzywacki.

Lopulta kvintettiosuus jäi koko konsertin parhaaksi anniksi. Pasquetin isolle
orkesterille sävelletyt/sovitetut teosten anti oli vähän kevyenlaista, toisteista
ja kaavamaistakin. Tilannetta ei parantanut se, että UMO Jazz Orchestra oli
tällä kertaa silmin nähden vain töissä. Vakavailmeinen soittajisto ei tuntunut
innostuvan musiikista lainkaan, ja se elämäniloisuus ja kepeys mitä Pasquetin
musiikissa kuitenkin selkeästi sentimenton ohella on, jäi esityksen tasolla
kokonaan piiloon. Jos positiivista energiaa oli, se ei välittynyt yleisölle asti.
Ehkäpä huippusoittajat eivät kokeneet materiaalia tarpeeksi haastavaksi?

Onneksi sentään big band -osuuden solistina oli muusikko, joka oikeasti innostui
asiasta. Konsertti oli näin pedattu Iiro Rantalalle, ja hän käyttikin tilaisuuden
täysimääräisesti hyväkseen. Aiemminkin Tango Kingseineen latinalaisten
tyylien kanssa kuherrellut Iiro on tunnetusti häpeilemätön romantikko,
ja nyt hän pääsi ajoittain vyöryttämään ja paisuttelemaan estoitta.

Lopullisesti konsertin tunnelman pelasti Luis Pasquet itse. Saamastaan
lämpimästä vastaanotosta liikuttunut 86-vuotias säveltäjä soitti konsertin
ylimääräiset, kaksi pientä hempeästi helmeilevää pianokappaletta, jotka
sulattivat yleisön täysin.


Iiro Rantala.


Luis Pasquet, Iiro myhäilee taustalla.

........................................................................................................

Jazz-iltamat 70-luvun tyyliin
Teppo Mäkynen & Teddy Rok 7
Olli Ahvenlahti "The poet"
Tenalji von Fersen


Tenalji von Fersen: yritäpäs löytää upeampi tila jazzklubille!

Perjantai-illan nimi oli Teppo Mäkynen. Hän rummutti hurmoksellisesti
fuusioillan molemmissa yhtyeissä. Teddy Rok 7 on ensimmäinen Mäkysen
omissa nimissä kulkeva yhtye. UMO:n lievän virkamiesmeiningin jälkeen
oli vapauttavaa kokea yhtye, jossa muusikot todella nauttivat täysin
rinnoin soittamisesta, ja osoittavat silminnähtävää iloa siitä että saavat
kuulua juuri tähän nimenomaiseen luovaan yhteisöön.

Yhtyeellä on mainio kolmen puhaltajan eturivi: saksofonistit Timo Lassy ja
Mikko Innanen sekä trumpetisti Jukka Eskola. Kun puhaltajien messevät
yhteisriffit ja vuolaat sooloilut yhdistetään lähes raivokkaan energiseen
rytmiryhmään, saadaankin aikaan yksi viime vuosien parhaista bändi-
tulokkaista. Ville Riippa hoitaa koskettimet ja varsinainen rytmirytinä on
lähtöisin kolmikosta Timo Hirvonen (basso), Mamba Assefa (lyömäsoittimet)
ja maestro Teppo Mäkynen (rummut).

Teddy Rok 7 tuuttasi tuimaa funkjazzrypistystä, innostunutta ja
innostavaa kilpasoitantaa. Kyllä kulki, kovaa ja komeasti.


Arvaa kuka! "Taiteellinen" näkemys Jukka Eskolasta.


Teppo Mäkynen.


Mikko Innanen ja Timo Hirvonen.

........................................................................................................


Eero Koivistoinen, Timo Hirvonen, Olli Ahvenlahti.

Myös Olli Ahvenlahden 70-luvun progejazzin päivitys onnistui hyvin, paljolti
Ahvenlahden ja Eero Koivistoisen tukena olleen nuoremman polven komppi-
ryhmän Mäkynen-Hirvonen energisyyden ansiosta. Kompin ote olikin selkeästi
aggressiivisemppi kuin mitä 70-luvulla oli tapana. Esimerkiksi Teppo Mäkysen
soitossa kuuluu selkeästi viime aikojen mustan populaarimusiikin rytminen
kehitys, silloinkin kun hän soittaa "jazzia". Timo Hirvonen on maanmainio
tulisesti funkkaavan puputuskompin ylläpitäjänä, mutta soolotyöskentely ei
ole vielä samalla tasolla, pihviä ei aina löydy tarpeeksi.

Kokonaisuuden kruunasi illan yllättäjä, vielä melko tuntematon kitaristi Timo
Kämäräinen, joka latasi vapautuneesti kerrassaan hulvattomia, musisoinnin
iloa uhkuvia sooloja. Verraton pelimanni! Ylipäätään tässä projektissa
sukupolvet kohtasivat hedelmällisesti, eikä musiikin vanhentuneisuudesta
ollut merkkiäkään. Eipä ihme, että Olli Ahvenlahti näytti suorastaan
onnelliselta pianonsa takana.


Timo Hirvonen.


Timo Kämäräinen, Teppo Mäkynen.

........................................................................................................

Jazzin uusi sukupolvi nyt!
T.K. Takavuori Band
Ilmiliekki Quartet
Vanha levyhalli 23.8. klo 14


T.K. Takavuori Band.

Sibelius-Akatemian nuorista lahjakkuuksista kootut yhtyeet olivat saaneet
ansaitusti oman konsertin. Sateinen lauantai-iltapäivä ei houkutellut suuria
yleisömääriä vanhaan lentokonehalliin, mutta eipä mene montaakaan
vuotta kun nämä soittajat ovat jo kaiken jazzkansan tietoisuudessa.

T.K. Takavuori Band on yhtä kuin saksofonisti Teemu Takanen, trumpetisti
Kalevi Louhivuori, pianisti Joonas Haavisto, basisti Lasse Lindgren ja rumpali
Joonas Riippa.

Louhivuori on Jyväskylän kasvatti, Suomalaisen konservatorion ja Jazz Barin
vilkkaan jamitoiminnan koulima soittaja. Nuoresta iästä huolimatta soitto-
kokemusta on jo rutkasti. Esimerkiksi lyyristä, modernia jazzia esittävässä
Myöhä-yhtyeessä hän on jo osoittanut taitonsa sekä soittajana että
säveltäjänä.

Myös T.K.Takavuori Band soittaa pelkästään omaa musiikkia. Louhivuori,
Teemu Takanen ja Joonas Haavisto ovat yhtyeen säveltäjiä. Kevyt,
akustinen ote siivittää näppäriä mainstream-kappaleita, Haavisto soittaa
ilmavan kauniisti, ja puhaltajat saavat paljon soolotilaa. Takanen on
solisteista kaunosieluisempi, fonisoundi on poikkeuksellisen kirkas ja
kuultava, Louhivuori saattaa ajoin yltyä energisempäänkin puhkumiseen.
Hyvä kvintetti, joskin kokonaisuudessa on vielä hieman opintotyön makua.


Kalevi Louhivuori.


Teemu Takanen.


Lasse Lindgren.

........................................................................................................


Ilmiliekki Quartet: Verneri Pohjola, Olavi Louhivuori.

Ilmiliekki Quartet puolestaan tuntuu täysin valmiilta ja kypsältä yhtyeeltä.
Itse asiassa sen anti taisi olla koko festivaalin painavinta taidetta. Kevään
Jazzliiton kiertueen jälkeen yhtye on mennyt yhä tiiviimpään ja
keskittyneempään ilmaisuun. Voisi hyvin uskoa, että kaverit harrastavat
joogaa tai mietiskelyä tai muuta, joka auttaa uppoutumaan täysin siihen
mitä on tekemässä, niin sisällä hartaan latautuneen soiton uumenissa
kaikki muusikot olivat.

Yhtye malttaa onneksi pitää impressionistiset kappaleet kyllin lyhyinä,
joten kokonaisuus ei pääse muodostumaan raskaaksi. Ilmiliekin energia
on hiljaista voimaa, se ei ilmentynyt vauhtina tai ryskeenä, mutta siellä
se oli pinnan alla pitämässä kokonaisuutta tiukasti paketissa. Kaikki
soittajat toimivat hienosti, vaikka tässä yhtyeessä ei ole kyse taitojen
näyttämisestä. Esimerkiksi pianisti Tuomo Prättälän nerokkaimmat
oivallukset saattoivat syntyä hyvin pienistä liikkeistä, pienten
impressioiden luomisesta, mutta ne olivatkin sitten täysin kohdallaan.
Verneri Pohjolan omaperäinen trumpetinsoitto on yhtyeen suuri voimavara.
Rumpali Olavi Louhivuoresta saattaa tulla mitä vain, myös säveltäjänä.
Basisti Antti Lötjösen maltillisen pidättyvä soitto täydensi kvartetin
hienon esityksen.

Ilmiliekki Quartetin ensimmäinen levy ilmestyy syksyllä levy uudella
kotimaisella TUM-levymerkillä.


Olavi Louhivuori.


Verneri Pohjola.

........................................................................................................

"Suomalainen" : Eero Koivistoisen yhtye solistinaan Johanna Iivanainen
Funkkis! 20-luvun modernia jazzia uusina sävellyksinä: Jukka Perko,
Severi Pyysalo & Kaartin Seitsikko
Vanha levyhalli 23.8. klo 19


Vanha lentokonehalli täyttyi lauantain pääkonsertissa.

Suomalaisuuden, sen henkisen perinnön ja musiikillisen "alkumaiseman"
ja amerikkalaisen jazzin yhdistämisessä Eero Koivistoinen on onnistunut
ehkä kaikkein parhaiten. Tätä nykyä Eero Koivistoisella on monien muiden
projektien ohella koossa myös kelpo mainstream-yhtye. Seppo Kantosen
säkenöivän pianismin varaan on helppo rakentaa. Koivistoinen itse
on toinen pääsolisti tenorillaan, ja porukan täydentävät basisti Ville
Huolman ja rumpali Mikko Hassinen.

Viapori Jazzin keikka oli samalla tämän yhtyeen ja laulaja Johanna
Iivanaisen uuden levyn julkistaminen (Suomalainen, Silence SLC 017).
Utu-levyn kansanlaulusovitusten jälkeen Koivistoinen on ottanut työn
alle kotimaisen viihteen, kansan musiikkia sekin mitä suurimmassa määrin.
Lähdemateriaali on oikeastaan melko sekalaista sillä Pieni sydän - ja
Kotka ruusu -tangojen sekä Rempallaan-kupletin lisäksi mukana on Kaj
Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan ja Pelle Miljoonan Tahdon rakastella
sinua. Lisäksi levyllä on Koivistoisen omia uusia sävellyksiä Juice Leskisen
teksteihin, ja tietysti nimikappale, Jorma Eton kuluneseen suomalaisuus-
höpötykseen aikaansaatu tuore musiikillinen ilmiasu.

Johanna Iivanainen on noussut nopeasti parrasvaloihin monenlaisen
musiikin tulkkina JimJamMurMurin ja Free Controlin kokeilevuudesta
Antti Sarpilan traditionaaliseen jazzviihteeseen asti. Tämän konsertin
(ja samalla levynkin) suurin ongelma oli kuitenkin mielestäni juuri solistin
osuus. Vaikka Iivanainen on taitava improvisoija, tässä konseptissa hän ei
saanut käyttää näitä lahjojaan lainkaan. Hänen osansa oli nyt vain laulaa
pelkistetysti kappaleiden teemat jazzbändin säestyksellä, muusikoiden
improvisaatioiden väliin. Se ei ollut herkkua, kun kyse on vaikkapa
Rempallaan-renkutuksen tasoisista lähtökohdista. Iivanaisen käyttö oli
nyt tuhlausta, tehtäväkuvan puolesta tilalle olisi voinut vaihtaa kenet
tahansa tangoprinsessan tai karaokekuningattaren.

Toimiakseen todella tällainen konsepti vaatisi laulajalta vangitsevan
omaperäiset äänivarat ja/tai valtavan karisman. Iivanainen ei ainakaan
vielä pysty vakuuttavasti menemään kappaleen tekstisisällön sisälle ja
taakse, ja todella vangitsemaan yleisöään laulun maailmaan, vaan jää
ulkokohtaiseen lauleskeluun. Niinpä hänen urallaan tämä projekti
tuntuukin harha-askeleelta.


Johanna Iivanainen, Eero Koivistoinen.

........................................................................................................

Mainiota rajojen kolkuttelua oli tarjolla iltakonsertin toisessa osuudessa.
Funkkis! -kokonaisuudessa Jukka Perko ja Severi Pyysalo soittivat
yhdessä lyömäsoittimilla vahvistetun Kaartin Seitsikon kanssa. Konsertissa
kuultiin pelkästään uusia, juuri tälle kokoonpanolle tilattuja sävellyksiä,
tekijöinä Pyysalon lisäksi Esa Onttonen, Kari Ikonen, Pekka Pohjola, Jarmo
Savolainen, Mikko Hassinen ja Marzi Nyman.

Tilausvaiheessa säveltäjiä oli pyydetty sisäistämään saksalaispohjaisen
torvisoittomusiikin tila Suomessa 20-luvulla ennen jazzin tuloa maahan,
ja yhdistämään näihin tunnelmiin nykyjazzia ja omaa persoonallisuutta.
Vaihtelevia ja veikeitä tunnelmiahan tästä sopasta syntyi. Näitä herkullisia
kappaleita päästään toivottavasti kuulemaan myöhemmin myös levyltä.

Sopivasti lauantai-illan konsertin aikaan jymähti päälle koko Helsingin
pimentänyt sähkökatkos. Onneksi sentään bändien välisellä roudaustauolla,
ja kun Kaartilaiset eivät tarvinneet sähköistä äänentoistoa, ei minkäänlaista
hämminkiä päässyt syntymään. Päinvastoin, rennot spiikkaukset (=huutelut)
nostattivat hymyn suupieliin, ja kun myös musiikki hykerrytti, kelpasi
hämärtyvässä hallissa istuskella ja nauttia. Ja palasivathan ne sähkötkin,
juuri kun nuotinluku alkoi käydä mahdottomaksi.


Jukka Perko, Severi Pyysalo ja lyömäsoittimilla vahvistettu Kaartin Seitsikko
pimenevässä levyhallissa.

........................................................................................................

FC Helsinki
Arpa on heitetty -jamit
Päällystökerho "Ylis" 23.8. klo 22


Kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa: tässä näyttää jäykältä, mutta oikeasti
HC Helsingillä oli vallan hirmuinen meno päällänsä.

Viapori Jazzin lauantai-ilta huipentui Päällystökerho Yliksen jameihin. Illan
avasi riemastuttavan eläväinen FC Helsinki, New Orleansin brassimusiikin
pohjalta reippaasti funkin suuntaan lähtenyt joukkio. Bändi saapui paikalle
kulkueena soitellen hillitöntä versiota Ghostbusters-räimeestä. Välillä
kuultiin vähän jazzikkaampiakin biisejä, mutta Haamujengin veroisesti
yleisöä pisti pähkinöiksi Nylon Beat -anthemi Viimeinen, joka toimi pirun
hyvin torvijatsikappaleenakin.

FC Helsingin menevyyden pohjustaa irtonaisesti kulkevalla bassojylyllään
maan johtava sousafonisti Jussi Harju. Orkesterilla kaikkiaan on erittäin
hyvä meininki. Suositellaan kaikenlaiseen ilonpitoon!

........................................................................................................

Varsinainen jamiosuus oli rakennettu sekin pilke silmäkulmassa. Jamikonsepti oli
outo ja hullu, ja siksi oikein hyvä. Kappaleet arvottiin (esivalinnan oli tehnyt joku
ilmeisen sairas mieli, olihan mukana Lasten liikennelaulun ja Pikku kakkosen postin
tapaisia mahdottomuuksia). Yleisö sai sitten päättää kunkin kappaleen tyylilajin.
Illan aikana kuultiin mm. "rivoa ripaskaa" ja Lapin kesää hardcore-punkkina.
Huippusoittajia kun oli paikalla, lähes kaikki saatiin toimimaan mielekkäästi ja
paikoin vieläpä sikamaisen hauskasti. Seremoniamestarina toimi suoraan
Senaatintorin Leningrad Cowboys -keikalta kiirehtinyt tötteröpää Marzi Nyman,
ja hikeen itsensä työläissä jamitehtävissä vetivät mm. Lenni-Kalle Taipale, Reiska
Laine, Severi Pyysalo, Ville Huolman, Jukka Perko ja Pekka Kuusisto. Muusikkojen
pikkujoulujen henki leijui sakeana ilmassa, ja niin oli hyvä.


Pekka Kuusisto, Marzi Nyman.

........................................................................................................

Viapori Jazzin plussat ja miinukset:

+ monipuolinen, kauttaaltaan laadukas ohjelmisto
+ tyylikäs käsiohjelma ja hyvät nettisivut
+ rennot, jouhevat järjestelyt
+ hauskat ja/tai hienot esityspaikat
+ Suomenlinnassa paljon nähtävää festivaalin lisäksi
+ halukkaille löytyy myös omaa tilaa rentoon oleskeluun meren äärellä

- Päällystökerho "Ylis" on viimeisen päälle viihtyisä krouvi, mutta
jäi auttamatta liian pieneksi ja ahtaaksi jameissa. Vastakkain asettuvat
siis Yliksen intiimi tunnelma ja monien halullisten jääminen lopetusjamien
ulkopuolelle.
- majoitus on koko saaren elämää koskeva asia: olisi hienoa jos
Suomenlinnaan saataisiin joskus lisää majoittautumismahdollisuuksia
Hostel Suomenlinnan lisäksi.

Teksti ja kuvat Suomijazz / Pentti Ronkanen 29.8.2003

Selityksen makua: jotkut kuvat ovat teknisesti vähän kyseenalaisia, mutta
nekin auttavat osaltaan saamaan kokonaiskuvaa tapahtumasta.

Suomenlinna
Viapori Jazz

------------------------------------------------------------------------------