Jukka Perko (as)
Tero Saarti (tp)
Teemu Viinikainen (g)
Ville Huolman (b)
Teppo Mäkynen (dr)

Hiiviskelikö traditionalismin haamu Jazz Barissa kun Jukka Perko
marssitti lavalle uuden Viisikkonsa, soittamaan vanhaa kunnon
beboppia tyylinmukaisesti siisteihin pukuihin asustautuneina?
Eipä ehkä sittenkään. Soittokenkinä näet useimmilla pelimanneilla
olivat lenkkarit, joten ihan viimeisen päälle tosissaan ei
traditionalistisia ihanteita oltu toteuttamassa.

Jotain samaa tyylissä pitäytymisessä oli myös musiikillisessa
mielessä: lähestulkoon yksi yhteen, mutta pienet salakavalat
elementit kavalsivat, että soittajilla on sittenkin elettyä modernia
elämää takanaan.

Helmikussa 38 vuotta täyttänyt saksofonisti Jukka Perko viettää
tänä vuonna 20-vuotistaiteilijajuhlaansa. Näyttävä nousu maan
jazzeliittiin tapahtui juniorivuosina kun Perko hämmästytti
lennokkailla suorituksillaan Porin Jazzeilla vuonna 1986.

Kahden vuosikymmenen aikana Perko on vakuuttanut kaikki
soittamisen päälle ymmärtävät ihmiset tyylilajeista riippumatta.
Teknisesti Perko on yksi maailman parhaista saksofonisteista.
Suomessa hän on ollut paitsi jazzin keskeisiä instrumentalisteja,
myös yksi avainhenkilöitä taidemusiikin ja populaarin raja-aitojen
madaltamisessa. Perko on esimerkiksi kutsuttu monien sinfonia-
orkestereiden solistiksi.

Perko on tätä nykyä myös Viapori Jazzin taiteellinen johtaja.
Tässäkin työssä hän on vakuuttanut innovatiivisuudellaan.
Viapori Jazz pystyy näet vuosittain toteuttamaan sellaisia
projekteja, joita ei millään muilla festivaaleilla kuulla. Tässä
tietysti auttaa Perkon alan tuntemus ja suhteet muusikko-
kollegoihin. Mies osaa keksiä toteuttamiskelpoisia uusia ideoita
joihin soittajat lähtevät mielellään mukaan.

20 hienoa muusikkovuotta on nyt takana, mutta akut eivät
ole tyhjentyneet. Perkossa riittää virtaa ja luovuutta. Tämän
vuoden uusi idea ei ole radikaaleimmasta päästä, mutta toimiva
se on. Perko palaa nyt huippumiehistöllä läpilyöntiaikojensa
musiikkiin.

Modernin jazzin kivijalka bebop ei ole puhtaana omana itsenään
ollut kovassa huudossa enää vuosiin. Nyt se saattaa päästä
nostamaan päätään souljazzin ja tanssilattiajazzin vanavedessä,
kun haetaan taas jotain vähän "aidompaa" ja vähän vanhempaa...

Eikä toki hassumpaa yleisönpalvelua Viisikolta ole sekään, että
nyt eläkeiässä olevien sukupolvi saa vielä kerran nautittavakseen
nostalgisia värinöitä herättävää laatumusiikkia.

Jonkinlaista tilausta hyvin tehdylle bebopille luulisi siis löytyvän.
Ainakin Jyväskylässä yleisön joukossa oli sekä vanhempaa väkeä,
keski-ikäisiä että myös nuoria opiskelijoita. Yleisön ikäjaukauma
lupaa hyvää bebopille tai ainakin tälle projektille.

Taisi muuten olla ensimmäinen kerta Jazz Barin historiassa kun
Jazzliton kiertuebändi konsertoi sunnuntaina. Konsertti alkoi klo
19 jälkeen, ja yhdeksän maissa pillit olivat pussissa kahden
setin jälkeen. Olipa miellyttävää ehtiä kerrankin ihmisten ajoissa
nukkumaan jazzkeikan jälkeen.

Sunnuntai osoittautui muutenkin erinomaiseksi päiväksi, sillä
arkipäivinä konsertteja pilaavat häirikköjuopot loistivat poissa-
olollaan. Keskittyneesti kuunteleva yleisö oli selvästi konsertti-
päivään ja -aikaan tyytyväinen.

Viisikko aloitti Dizzy Gillespien Bebop-kappaleella, ja sen jälkeen
Perkon oli helppo spiikata illan ja koko tämän bändiprojektin
keskeinen teema. 40- ja 50-lukujen kiehunnassa koettiin jazzin
suurimpia mullistuksia kautta aikojen, kun uuden sukupolven
muusikot Gillespie, Charlie Parker ja Thelonious Monk etunenässä
murtautuivat esiin. Nyt perkolaiset tekivät ajalle kunniaa etenkin
Gillespien sävelin.

Viisikko soitti paitsi amerikkalaisten bebop-jäärien musiikkia,
myös omia sävellyksiä sekä suomalaiskansallista materiaalia
bebopiksi muovattuna. Esimerkiksi Rauno Lehtisen On hetki
-iskelmä taipui bopiksi vaivattomasti.

Yksi selkeä suvanto iltaan riitti hyvin, ja se oli yöjazziksi sopiva
Dizzyn Con alma, johon Teemu Viinikainen johdatteli yksinään
leppeällä kitaralla. Sen jälkeen Perkon alton ja Tero Saartin
trumpetin kauniit linjat täydellistivät tämän väräjävän hempeilyn.

Muutoin mentiin eteenpäin hyvinkin energisesti, mutta alati
rennosti ja hymy huulilla. Kaikesta näkyi, että näiden muusikoiden
mielestä oli hienoa soittaa juuri tätä musiikkia, juuri näiden
kollegoiden kanssa, ja juuri tässä paikassa.

Konsertin kuulijalle on hirveän tärkeä asia että nämä asiat,
musiikista ja soittamisesta nauttiminen välittyvät, ja näinhän
ei suomalaisessa musiikkielämässä turhan usein ole asian laita,
ihan lajityypistä riippumatta.

Viisikko siis viihtyi lavalla, hauskaa pidettiin ja pysyi se
pitämättäkin. Kannustushuudot kollegoille tulivat luontevasti.
Hauskin vitsi jäi minulta kuulematta, mutta kesken A night in
Tunisian soittajien pokka äkkiä petti. Onneksi Saarti sai
nopeasti huulensa oikeaan asentoon ja pystyi jatkamaan
muiden käkättäessä.

Muutoin huumori pidettiin musiikin aikana kutakuinkin aisoissa,
mitä nyt rumpali Teppo Mäkysen hervottomat soolot
hymyilyttivät väkisinkin. Spiikeissään vikkelästi assosioiva
Perko kyllä osoitti, että eväitä olisi myös stand up -koomikoksi.

Jatsi soi nyt perinteisen kaavan mukaan, eli teemat esiteltiin
yhdessä, ja sen jälkeen kukin vuorollaan karkaili soolo-
pyrähdyksiin. Eniten äänessä olivat tietysti puhaltajat, mutta
myös Teemu Viinikainen pääsi hyvin esille. Tämä moderni kitara-
taiteilija ylsi käsittämättömän upeasti polveileviin sooloihin myös
perinteisemmän musiikin parissa. Soitinkin oli nyt tyylinmukaisesti
pehmeästi soundannut orkesterikitara.

Suomesta on viime vuosina alkanut löytyä lahjakkaita
trumpetisteja, mutta Tero Saarti taitaa olla paras mies juuri
tälle paikalle. Tulista ja voimallista menoa energiajaksoissa,
aistillista tyylittelyä suvannoissa. Saarti oli erinomainen pari
herra Jukka Perkolle.

Tekee mieli herroitella, kun ei muutakaan keksi. Perkoa ei tarvitse
erikseen kehua, riittänee kun toteaa että mies on tälläkin haavaa
erittäin hyvässä vireessä. Soitto on niin vaivattoman tuntuista,
että sitä ei ajattele soittamisena, kliseisesti sanottuna musiikki
tuntuu vain virtaavan ulos Perkosta. Jatketaan kliseitä: soittaminen
lienee Perkolle yhtä luonnollista kuin hengittäminen meille muille.

Totuuden nimissä on sanottava, ettei Viisikon bebop kaikesta
toimivuudestaan huolimatta ole sellaista musiikkia, josta Perko
muistetaan 20 vuoden kuluttua, tätä kun ovat tehneet niin monet
muutkin. Perkolla on ollut paljon omempia virityksiä, ja niiden aika
on jälleen kun tämän kiertueen pöly laskeutuu. Toisaalta Viisikko
on kuitenkin niin hyvä kokoonpano, että sitä toivottavasti pidetään
yllä. Ehkäpä suunta käy jossakin vaiheessa bebopista modernimpaan
suuntaan...

Teksti ja kuvat Pentti Ronkanen 13.3.2006.

------------------------------------------------------------------