|
Voicing-laulutapahtuma
Jyväskylässä ja Äänekoskella
24.-27.4.2003
Jyväskyläläinen Voices-yhtye
järjestää yhteistyössä Jyzz ry:n ja
Äänekoski Jazz ry:n kanssa ensimmäi-sen valtakunnallisen jazz-
ja
etnohenkisen laulutapahtuman Jyväskylässä ja
Äänekoskella
24.-27.4.2003. Tapahtuman myötä pyritään
kehittämään ja
rikastuttamaan suomalaista laulukulttuuria ja tuomaan esiin tuoretta,
monipuolista osaamista. Jokavuotiseksi aiottu laulutapahtuma tarjoaa
yleisölle mahdollisuuden kuulla laadukasta laulumusiikkia yli
tyylirajojen.
Taidokkaasta naislaulustaan tunnetun Voicesin
kutsumana vieraina
esiintyvät suomalaiset jazzin huippuosaajat Mirja Mäkelä &
Riitta
Paakki, Maija Hapuoja, sekä nuoret lupaukset Emma Salokoski ja Yona.
Lisäksi mukana ovat myös bossanovataiturit Helin-Mari Arder &
Teet
Raik (EST) sekä folk -yhtye The Aging Children.
Yhteistyökumppani
Ravintola Jazz Bar toteuttaa kahtena iltana monilahjakkaan Ninni
Poijärven konsertin.
Ohjelmassa on mistä valita, moneen
tyyliin, useana ajankohtana.
Torstaina Voices käynnistää tapahtuman kutsumalla Jazz Barin
komealle lavalle Maija Hapuojan ja joukon laulavia ystäviään.
Perjantai-iltapäivänä The Aging Children ilakoi Popparin
terassilla
ohikulkijoiden ja terassiväen piristykseksi. Illan komeassa
Nikolainsalissa avaavat Yona ja Emma Salokoski, ja Ninni Poijärvi
jatkaa Barin lavalla. Lauantaina Voices saa Jyväskeskuksen soimaan,
ja Nikolainsa-lissa tunnelmoivat Mirja Mäkelä ja Riitta Paakki.
Barin
ilta on jälleen Ninni Poijärven. Sunnuntain
Päiväkävelyn jälkeen
-konsertin tähdittävät tunnelmataiturit Helin-Mari Arder &
Teet Raik.
Tapahtuma päättyy sunnuntai-iltana Voices -konserttiin
Äänekosken
valtuustosalissa.
Torstai 24.04.2003
21.00 Voices -yhtye feat. Maija Hapuoja
& Friends
Ravintola Jazz Bar, Puistokatu 2-4
Perjantai
25.04.2003
15.00 Laulua iltapäivän
iloksi:
The Aging Children
Popparin terassi, Kauppakatu 32
20.00 Yona, Emma Salokoski &
Trio
Nikolainsali, Asemakatu 6
21.30 Ninni Poijärvi
Ravintola Jazz Bar
Lauantai 26.04.2003
13.00 Voices -yhtye virvoittaa
ostospäivää
Jyväskeskus, Kauppakatu 29-31
20.00 Mirja Mäkelä & Riitta
Paakki (piano)
Nikolainsali
21.30 Ninni Poijärvi
Ravintola Jazz Bar
Sunnuntai
27.04.2003
15.00 Päiväkävelyn jälkeen
-konsertti
Helin-Mari Arder & Teet Raik (kitara),
Viro
18.00 Voices -yhtye
Äänekoski, valtuustosali, Hallituskatu
4
.....
Tapahtumakontaktit:
Jari Hoffrén 050-36 25 095
jari.hoffren@elementori.com
Marjaana Pakkanen 050-305 8822
marjaanapakkanenuusi@hotmail.com
Lisätietoja:
Voices
www.elementori.com/voices.php
Äänekoski Jazz ry./Keitelejazz
www.aanekoski.fi/keitelejazz
Jazz Bar
www.jazz-bar.com
.....
ESIINTYJÄT
Mirja Mäkelä
Mirja Mäkelä valmistui 1999
Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi
ensimmäisenä jazzlaulajana. Mirja on laulanut mm. UMO Jazz
Orchestran ja Estonia Dream Big Bandin solistina sekä oman
MiriaM.&Band -yhtyeensä kanssa. Mäkelä on Jazzliiton
kiertueella
2002 mainetta niittäneen a cappella -jazzalaulukvartetti
JimJamMurMurin perustajajäsen. Mirja Mäkelä levyllä:
Secret
Playground; Arco íris (BergerKnutssonSpe-ring -trio); Jazz- ja
poparkiston kokoelmalevyillä (1995, 1996). Vuoden jazzlaulaja 1999,
2000, 2001 (Jazz-rytmit).
Yona
Yona on 19 -vuotias lupaava jazzlaulajatar,
joka on laulanut lapsesta
saakka erityisesti alkuperäistä gospel-musiikkia. Nuori
lahjakkuus
kirvoittaa esittämiinsä kappaleisiin myös lyriikkaa. Voicing
-laulutapahtumassa Yona esiintyy samassa konsertissa Emma
Salokosken kanssa.
Emma Salokoski
Alttoviulutunteja ja musiikkiteatteriopintoja
(Tukholma) harjoittanut
Emma Salokoski keskittyy nykyisin laulamiseen. Hän jatkaa opintojaan
Sibelis-Akatemian Jazzmusiikin linjalla. Lahjakkaan ja dynaamisen
Emman toistaiseksi menestyksellisin panostus kuuluu ja näkyy
Quintessence -yhtyeen keulakuvana. Kokoonpanoa kuullaan tänä
vuonna Pori Jazzien päälavalla ja Keitelejazzeilla. Emma
Quintessencen
levyillä: White Light (ep) ja Talk less listen more.
Helin-Mari Arder
Virolainen Helin-Mari Arder on opiskellut
pop-jazzlaulua Georg Ots
-musiikkikoulussa Tallinnassa. Hänen erityisalaansa ovat standardien
lisäksi latinalaisamerikkalaiset laulut, bossanova ja
ranskalaishenkinen
musiikki. Voitto vuoden 2001 Nõmme Jazz Festivaaleilla johti
esiintymiseen Pori Jazzeilla. Suomessa Helin-Mari on opiskellut
syksystä
2002. Saman vuoden kesällä hän sijoittui toiseksi Lady Summertime
by
Genelec 2002 -kilpailussa.
Voices
Vuodesta 2002 julkisesti esiintynyt Voices
-yhtye on monipuolinen
lauluyhtye. Voices - Aili Ikonen, Elsa Klippel, Mirkka Liimatta, Marjaana
Pakkanen ja Susanna Söder - laulavat niin jazzia kuin etnoakin
pääosin
suomalaiseen kansanmusiikkipohjaan nojaten. Muuntautumiskykyinen
trio (Hanne Pulli lyömäsoittimet, Antti Kujanpää piano
ja Pekka Törmänen
kontrabasso) syventää ja laventaa yhtyeen tarjontaa. Jazz Barissa
debytoinut Voices on keikkaillut Lapin korkeuksilta (Ylläs) Euroopan
sykkeisiin (Potsdam). Lady Summer-time by Genelec 2002 kilpailun
solistikeskeinen linja tuotti yhtyeelle kannustavan
kunniamaininnan.
Ninni Poijärvi
Vankka klassisen musiikin peruskoulutus
on ollut vain eduksi Ninni
Poijärven matkalla monipuoliseen muu-sikkouteen. Muusikkona,
taustalaulajana ja -viulistina Ninni on päätynyt useille levyille.
Solistina
hän on esiintynyt Suomen lisäksi Ruotsissa, Australiassa, Namibiassa
ja
Etelä-Afrikassa. Lady Summertime -mittelössä Ninni saavutti
toisen
sijan 1998 ja voitti CLUB45 -yhtyeen kanssa Tampereen kansainvälisen
yhtyelaulukilpailun 2001. Ninni levyllä: Viideltä (ensilevytys
2002, EMI).
The Aging Children
Legendaarisen Joni Mitchellin musiikkia
esittävä jyväskyläläinen yhtye
koostuu nuorista musiikkialan ammattilaisista. 2002 perustettu
kokoonpano on esiintynyt yksityistilaisuuksien lisäksi mm.
Yläkaupunki
Unplugged -festivaaleilla. Ohjelmistosta löytyy monipuolista,
hyväntuulista
ja kaunista musiikkia useaan ma-kuun ja hetkeen. Kokoonpanossa
Marjaana Pakkanen laulu, Tommi Karhusaari, piano, Jussi Välimaa, kitara
ja Paavo Kettunen, sähkökitara.
--------------------------------------------------------------------------
|