Voicing nousukiidossa: Jyväskylään vakiintumassa
laadukas laulufestivaali

Aili Ikonen Kvalda-yhtyeestä.

Ensimmäinen Voicing-festivaali vuosi sitten tavoitti vielä
kovin vähän kuulijoita, mutta jo toinen kerta toden sanoi.
Jälleen kerran tuli näytetyksi mikä merkitys on festivaalin
jatkuvuudella. Tieto tapahtumasta leviää pikku hiljaa,
tavoittaa vuosi vuodelta yhä enemmän potentiaalisia
kävijöitä, tässä tapauksessa laulumusiikista kiinnostuneita,
ja niinpä nyt Nikolainsalin ja Jazz Barin tilaisuudet vetivät
jo todella mukavasti väkeä vaikka konsepti sinänsä oli
pysynyt samana.

Voicing-festivaalin pieni on kaunista -linjaus on sympaattinen.
Tässä konseptissa ei ole tilaa minkäänlaisille kuplille, laulun
tyhjille julkkiksille. Kuulijat vakuutetaan vain ja ainoastaan
sisällöllä. Kun tieto laadusta leviää, jonkinlainen kasvukin
lienee väistämätön. Mitään paineita siihen suuntaan ei
kuitenkaan kannata ottaa, tämäkin taso riittää vallan
mainiosti.

Voicing tuo esille etenkin nuorta osaamista, uusia näkemyksiä
laulamiseen, improvisaatioonkin. Jazz on voimallisena mukana,
mutta monet nykylaulajat liikkuvat mieluusti laajoilla alueilla
koko rytmimusiikin kentällä. Jyväskylässä kuultiinkin taidokasta
ja innostavaa populaarimusiikillista laulua laidasta laitaan.

Opiskeluvaiheessa olevien laulajien lisäksi tänä vuonna festivaalia
tähdittivät modernin suomalaisen jazzlaulun tunnetuin ääni, viime
ajat vähän sivummalla ollut Maija Hapuoja, sekä parin viime
vuoden aikana esille noussut Johanna Iivanainen, taitava laulaja,
joka tunnetaan epätavallisen laajan musiikillisen skaalan hallitsijana.

Maija Hapuoja opettaa nykyään laulua Jyväskylän Suomalaisessa
Konservatoriossa. Voicing-esiintyjien joukossa oli myös monia
hänen oppilaitaan. Hienoa oli että nyt myös kouluttaja itse
saatiin yleisön eteen.

Hapuojan kera esiintyivät pitkäaikaiset yhteistyökumppanit säveltäjä,
pianisti Heikki Sarmanto ja rumpali Matti Koskiala. Sama ryhmä
esiintyy myös Jyväskylän Kesän kirkkokonsertissa 10.7. täydennys-
miehinään saksofonisti Juhani Aaltonen ja basisti Pekka Sarmanto.

Nikolainsali osoittautui taasen oivaksi paikaksi matineatyyppiselle
konsertille. Tila on niin hyvä akustiselle musiikille, että konsertti
olisi onnistunut jopa kokonaan ilman äänenvahvistusta. Nyt sähköä
käytettiin Sarmannon flyygelin ja etenkin Hapuojan äänen
pontimeksi, ja hänen tunnetusti vahva laulunsa oli välillä mennä
liiankin voimalliseksi. Täysakustinen kotikonsertin omainen toteutus
olisi varmasti vain tiivistänyt tunnelmaa.

70- ja 80-luvuilla Hapuoja oli modernin jazzlaulun lähes yksinäinen
tähtisolisti. Vuosituhannen vaihduttuakin Hapuojan taidot ovat
ennallaan. Ääni virtaa kevyesti ja pakottomasti soittimena soitinten
joukossa. Tutusti sopraanon äänessä on edelleen korkeammalle
mentäessä alueita, joita vaivaa kireys, jonkinmoinen huutamisen
tuntu. Makuasia, ja toki vain pieni kauneusvirhe muuten rautaisessa
osaamisessa.

Käsiohjelmaan oli merkitty myös muutama instrumentaali. Tässä
tapauksessa se ei tarkoittanut soittoa ilman laulua, vaan Hapuojan
asettumista soolosoittimen asemaan teeman kuljettajaksi. Parissa
instrumentaalissa jäljet johtivat Chick Corean suuntaan. Etenkin
Light after darkness oli coreamaisen kevyesti latinaisrytminen,
synkooppinen repäisy, jossa laulaja vei nautittavasti koukkuisen-
näppärää teemaa.

Sarmannon kotimaiseen luontolyriikkaan laadituista sävellyksistä
osaa voisi tyylillisesti pitää moderneina lied-lauluina. Näistä
kepeämmän pään iloluontoiset lirkuttelut jäivät väliinputoajiksi edellä
mainittujen vokaliisien ja painavampien laulukappaleiden keskellä.
Näistä esimerkiksi Nocturne (Leino) ja Kesäyö (Hellaakoski) ovat
hienoja, kestäviä sävellyksiä, ja ne tekivät tässäkin konsertissa
suurimman vaikutuksen.

Johanna Iivanainen esiintyi illalla Jazz Barissa, tällä kertaa duona
miehensä Mikko Iivanaisen kanssa. Mistään aivan uudesta tilanteesta
ei ollut kysymys, sillä Iivanaiset ovat runkona myös Johanna
Iivanainen Bandissa, joka syksyllä 2003 kulki pitkin Suomea
Jazzliiton järjestämällä kiertueella.

Omatuotantoinen ohjelmistokin oli tuttua JIB:n keikalta. Kuultiin siis
taas jazzimprovisoinnin, popin ja modernin folkinkin välillä liikuskelevaa
nykymusiikkia. Johanna lauloi jälleen hienosti, mutta materiaali ei
sittenkään noussut tarpeeksi monipuoliseksi tai kiinnostavaksi, jotta
intensiteetti olisi kestänyt kokonaisen setin ajan. Encorena kuultu
Hendrix-repäisy oli aivan liian tasaisen setin jälkeen sen verran
virkistävä kokemus, että Iivanaisten kannattaisi harkita mukaan
muitakin hyviä lainakappaleita.

Mikko Iivanaisella oli ei-niin-kiitollinen tehtävä säestää sähkökitaralla
Johannan laulua. Uutterasti hän kyllä haki jokaiseen kappaleeseen
uudet ja omat laulun henkeen sopivat soundit, mutta hieman riisuttu
vaikutelma kaikesta jäi, eli kyllä musiikillista materiaalia olisi tällä
kertaa sittenkin kaivannut lisää.

Jyväskylän ammattiopiston konservatorion Laulupajasta valmistuneet
opiskelijat esiintyivät edukseen perjantai-illan avauksessa Jazz Barissa.
Ytimekäs setti oli rakennettu soul-klassikoiden varaan, ja hyvinhän se
toimi. Kymmenkunta lahjakasta laulajaa ja tanakka taustabändi tarjosi
tykitystä ja tyylittelyä, ja loppuillasta tämä yhdistelmä saisi varmasti
missä tahansa menopaikassa tanssilattian täyteen.

Monenlaista äänimateriaalia ja persoonallisuutta näin isoon joukkoon
tietysti mahtuu, eikä tässä yhteydessä ei ole vielä syytä nostaa
joukosta ketään erilleen. Todella lupaavia laulajia on Jyväskylästä
tulossa, ja ilahduttavasti myös muutama uros joukossa.

Virolaisen Helin-Mari Arderin taustalle oli koottu yhtye, jossa kitaristi
Teet Raikin rinnalle asettuivat jyväskyläläiset Jarkko Niemelä
(trumpetti, flyygelitorvi), Pekka Törmänen (basso) ja Osmo Blomqvist
(rummut).

Arder on osaava, lämminääninen laulaja, joka oli tällä kertaa
parhaimmillaan latinalaisamerikkalaisen musiikin parissa, pehmeästi
portugaliksi lauletuissa Antonio Carlos Jobimin kappaleissa.

Jazzin puolelta mukana oli mm. Ellingtonin standardeja. Niin hienoja kuin
nämä stankut sinänsä sävellyksinä ovatkin (eihän niistä muuten mitään
vakioita olisi tullut), täytyy tunnustaa, että ei tätä oikein jaksa enää.
Vaikka Ellingtonin historiallinen merkitys on valtava, ei vakiotulkinnoista
enää riemu ratkea. Puhki mikä puhki, jotain aivan ihmeellistä ja erikoista
pitäisi tulkintaan löytyä, että tämä ikivihrein jazzosasto jaksaisi innostaa
höristämään korvia.

Laulajan ohella yhtyeen suurin ilo tuli tällä kertaa puhallinpuolelta. Jarkko
Niemelä oli aivan tasaveroisesti solistina esillä Arderin kanssa, ja teki
intoutunutta työtä koko pitkän setin ajan. Kitaristi Teet Raik ei jazzeissa
ja blueseissa päässyt lentoon, hänkin tuntui olevan omimmalla alueellaan
nimenomaan kaihoisten lattaritunnelmien parissa.

Voicingin päätöskonsertti lauantaina alkoi Hanna Suonpään ja Tommi
Karhusaaren duovedolla. Suonpää on Suomalaisen Konservatorion
kasvatteja hänkin. Tällä kertaa ohjelmassa oli sekä Suonpään omia
sävellyksiä että hänen esikuviensa Tori Amoksen ja Suzanne Vegan
lauluja. Suurin vaikuttaja tuntuu kuitenkin olevan Kate Bush. Settiin
mahtui useampikin Bushin biisi, ja myös Suonpään omista kappaleista
mieleenjäävin oli Bush-tyyppistä melodista koukerointia täynnään.

Säestävien soittimien valinta oli oivallinen. Akustisen pianon ja rhodesin
yhteispelillä Suonpää ja Karhusaari pystyivät yhdessä loihtimaan
väräjävää, haurastunnelmaista taustoitusta. Kun Suonpään laulukin
oli aivan riittävän vahvaa pienestä nyanssittomuudesta huolimatta,
tuloksena oli yhtenäinen ja intensiivinen konsertti. Tämäntyylisellä
musiikilla on kuitenkin englanninkielisillä markkinoilla rankasti kilpailua.
Suomeksi laulamalla olisi ehkä sittenkin paremmat mahdollisuudet
erottua edukseen.

Festivaalin viimeinen yhtye nosti samalla koko Voicingin komeaan
loppuhuipennukseen. Kvalda on juuri nyt yksi parhaista suomalaisista
jazzyhtyeistä, joissa on laulaja mukana. Minä en ainakaan keksi
pitkälläkään miettimisellä yhtään kotimaista laulujazzbändiä, jota
kuuntelisin konsertissa mieluummin.

Tässä yhtyessä on kaikki hienosti balanssissa. Aili Ikosen laulu soi
täysin luontevana osana yhtyeen tekstuuria. Missään vaiheessa ei
synny asetelmaa laulusolisti ja säestävä yhtye, vaan neljän muusikon
kollektiivinen kokonaisuus toimii kauttaaltaan ihanteellisesti.

Ei sekään tietysti haittaa yhtään, että bändissä on mukana Uffe
Krokforsin jälkeisen sukupolven lupaavin kontrabasisti Jori Huhtala.
Jo yksistään hänen soittonsa kuunteleminen riittää hyvin yhden illan
anniksi. Mutta lisäksi rumpali Hanne Pulli tekee kaikessa vähä-
eleisyydessään ja maltillisuudessaan erinomaisen nautittavaa
työtä, ja kun vielä pianisti Antti Kujanpäänkin soitto on kokonais-
valtaisessa näkemyksellisyydessään aivan tajuttoman maukasta…

Aili Ikonen lauloi perjantain Laulupaja-konsertissa rehevää soulia,
ja nyt Kvaldan kanssa modernia jazzia, jossa laulajalle tuli myös
runsaasti tilaa improvisaatiolle. Edellytyksiä on siis moneen suuntaan.
Toivottavasti jazz pysyy suunnitelmissa vahvoilla, sillä Ikonen on
jazzlaulajana ihailtavan maneeriton, harvinaisen luonteva ja
omaääninen tulkitsija.

Kvaldan musiikki on omaa, ja säveltäjinäkin järjestään mainiota
jälkeä ovat Ikonen, Huhtala ja Kujanpää saaneet aikaan. Vieläkin
tärkeämmältä nyt tuntui se, miten oivallisen hyvin yhtye vie ja
kehittelee omaleimaista musiikkiaan konserttitilanteessa.

Kvaldalla, kuten kaikessa parhaassa jazzissa, säveltäminen ja
improvisaatio ovat kuin yhtä. Nyt ei vain vedetä sooloa sointu-
kierron päälle, vaan improvisointi on samalla säveltämistä.
Muusikot luovat yhdessä uutta ja ainutkertaista musiikkia, ovat
kuin vaiheikkaalla matkalla, jonka seikkailut, värit ja maut
välittyvät lämpöisinä myös kuulijoille.

Kun Kvalda on syntynyt opiskelijabändinä, on vaara että muusikoita
viedään jatkossa eri suuntiin pitkin maailmaa. Toivottavasti he
kuitenkin kaiken muun eteen tulevan ohella ymmärtävät pitää myös
Kvaldan hengissä. Tässä yhtyeessä kemiat sopivat täydellisesti
yhteen, ja sitä ei ole helppo korvata, ei sitten yhtään millään.

Voicing 2004 14.-17.4.2004 Jyväskylässä, konserttipaikkoja
Nikolainsali ja Jazz Bar.

Edellä mainittujen lisäksi Voicingin avajaispäivänä esiintyivät
Voices-lauluyhtye ja Karoliina Kallio.

Teksti ja kuvat: Suomijazz / Pentti Ronkanen 19.4.2004

Voicing 2003

---------------------------------------------------------------------